Suomen ilmastopaneeli ja Suomen Luontopaneeli julkaisivat tammikuussa raportin, jossa arvioitiin metsien käytön kokonaishiilitaseen ja luonnon monimuotoisuuden kehittymistä tulevien 50 vuoden aikana. Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja, Jyväskylän yliopiston professori Janne Kotiaho sanoo, että ilmasto- ja luontoasioita pitää tarkastella samanaikaisesti. Sillä tavalla saadaan esille sekä nieluja että luonnon monimuotoisuutta hyödyntäviä asioita ilman, että kokonaiskuva vääristyy.
1 Mahdollistaako Suomen nykyinen hakkuutaso ilmasto- ja luontotavoitteiden saavuttamisen?
– Nykyinen hakkuutaso, joka on runsaat 70 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, ei mahdollista Suomen asettamien ilmasto- ja luontotavoitteiden samanaikaista saavuttamista. Tämä johtuu siitä, että korkea hakkuutaso heikentää metsien hiilinieluja ja estää monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden, kuten lahopuun ja vanhojen metsärakenteiden, kehittymisen. Useat selvitykset, myös raportin jälkeen julkaistut, tukevat tätä johtopäätöstä.
− Hakkuiden taso tulisi laskea noin 60 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Tällä maltillisesti alennetulla hakkuutasolla voidaan saavuttaa ilmastotavoitteita, lisätä suojelupinta-alaa ja samalla vähentää metsälajistoon kohdistuvaa painetta talousmetsissä. Kyse on noin 10–15 prosentin vähennyksestä, ei todellakaan hakkuiden lopettamisesta.
2 Miten suojelupinta-alan lisääminen ja hakkuutaso liittyvät toisiinsa?
− Jos suojelua lisätään ilman, että hakkuumääriä samalla vähennetään, hakkuupaine kohdistuu entistä voimakkaammin jäljelle jääviin talousmetsiin. Tämä johtaa intensiivisempään metsänkäyttöön ja heikentää monimuotoisuutta talousmetsissä. Hakkuiden maltillinen vähentäminen mahdollistaa suojelun laajentamisen jopa 20 prosenttiin metsämaan pinta-alasta ilman, että kokonaisvaikutus muuttuu kielteiseksi.
3 Mikä merkitys metsillä on luonnon monimuotoisuuden kannalta?
− Suomen koko pinta-alasta on metsää 70–80 prosenttia. Meillä on noin 20 000 lajia, jotka tarvitsevat metsää jossain muodossa elääkseen. Kokonaislajimäärä Suomessa on noin 48 000, joten merkittävä osa kaikista lajeista on riippuvaisia metsistä. Sekin on merkittävää, että meillä on noin 5 000 lajia, jotka eivät selviä ilman lahopuita metsissä.
4 Mikä merkitys hakkuilla on hiilen sidonnassa? Pitkäikäiset puutuotteet sitovat hiiltä, vaikka puu onkin metsästä jo kaadettu.
− Pitkäikäiset puutuotteet sitovat hiiltä, se on totta. Ongelma on siinä, että Suomessa 60 prosenttia korjatusta puusta menee melko suoraan energiantuotantoon, jolloin hiili ei sitoudu. Vain noin 15 prosenttia koko puumäärästä menee pitkäikäisiin tuotteisiin.
− Meidän pitäisi tehdä arvokkaampia tuotteita puusta. Tällöin lyhytikäinen käyttö vähenisi, puumateriaalista saataisiin enemmän taloudellista hyötyä ja samalla se olisi hyödyllistä ilmastolle ja luonnolle.
5 Metsien käyttöä ohjataan Suomessa tiukasti lainsäädännöllä ja metsäalan omilla suosituksilla. Onko nykyinen ohjaus riittävää?
− Simulaatiomme osoitti, mikä tilanne luonnon monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden osalta olisi, jos suosituksia noudatettaisiin täysimääräisesti. On kuitenkin tiedossa, että
reaalimaailmassa suosituksia ei noudateta. Esimerkiksi tuulen kaatamia säästöpuita haetaan polttopuuksi, vaikka niiden tarkoitus olisi
muodostua metsälajistolle arvokkaiksi lahopuiksi metsässä.
6 Pitäisikö säädöksiä täsmentää tai metsälakia uudistaa?
− Metsälakia pitäisi päivittää niin, että siihen tuotaisiin takaisin niitä rajoituksia, joita aikaisemmin poistettiin. Lailla pitäisi turvata edes minimivaatimusten toteuttaminen. Sen lisäksi maanomistajat voivat tietysti omilla toimillaan tehdä enemmän. Nykyisen hallituksen ohjelmassa todetaan, että metsälakia uudistetaan yhdessä metsäalan sidos-
ryhmien kanssa. Vain metsäalan sidosryhmien kuuleminen on huolestuttavaa, sillä jos puun saatavuutta lisätään entisestään, niin on selvää, että menemme luonnon ja ilmaston kannalta huonompaan suuntaan.
7 Seurakunnat ovat merkittäviä metsämaan omistajia. Mikä on metsien käyttöön liittyvä viestisi seurakunnille?
− Seurakuntien toimintahan liittyy ihmiskunnan ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen, jolloin taloudellisen liikevoiton tavoittelu ei pitäisi olla päällimmäisenä. Seurakunnat voisivat olla proaktiivisia ja tiennäyttäjiä suojelualueiden lisäämisessä. Tavoitteena voisi olla esimerkiksi, että 10 prosenttia metsämaista olisi tiukasti suojeltuja ja 20 prosenttia asetettaisiin monimuotoisuutta tukeviksi alueiksi, joissa myös pienimuotoinen luontoa kunnioittava hyötykäyttö olisi mahdollista. Seurakunnilla – kuten muillakin yksityisillä maanomistajilla – on mahdollisuus tehdä enemmän kuin laki vaatii.
Lue myös:
Seurakunnat eivät vaali tarpeeksi metsien monimuotoisuutta – aloite eteni valiokuntakäsittelyyn
Pääkirjoitus: Hiilinielujen hävitessä metsä kirkkoni olla saa
Esitys metsien suojelusta jäi pöydälle Ylä-Savon seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa
Ilmoita asiavirheestä