Sarah Mullallyn valinta Canterburyn uudeksi arkkipiispaksi vahvistettiin viime viikolla Lontoossa. Juhlallinen virkaanasettaminen on Canterburyssa maaliskuussa. Mullallysta, joka on ensimmäinen nainen tässä tehtävässä, tulee Englannin kirkon johtaja ja samalla maailman 85 miljoonan anglikaanisen kristityn kirkkoyhteisön muodollinen johtaja. Anglikaanisia kirkkoja on maailmassa eniten niissä maissa, jotka ovat kuuluneet Brittiläisen imperiumin tai Yhdysvaltojen vaikutuspiiriin.
Maailmanlaajuinen anglikaaninen kirkkoyhteisö on kuitenkin 2000-luvulla jakautunut pahasti. Kirkkoyhteisöä hajottavia tekijöitä ovat olleet esimerkiksi virkakysymys, suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja avioliittoon sekä ylipäätään suhtautuminen Raamattuun ja sen tulkintaan. Kun Sarah Mullally valittiin viime vuonna tulevaksi arkkipiispaksi, oli hänen sukupuolensa joillekin konservatiivisille anglikaanisille kirkoille vaikea pala: esimerkiksi luterilaiseen traditioon verrattuna kaikille anglikaanikirkoille historiallinen piispanvirka on erittäin keskeinen kirkkoa määrittävä tekijä.
Monet Canterburyn arkkipiispat ovat yrittäneet pitää yhä räikeämmin eri mieltä olevaa laumaa koossa, mutta sanan varsinaisessa merkityksessä yhtenäistä anglikaanista kirkkoyhteisöä ei enää ole. Varakkaita anglikaanikirkkoja ovat edelleen Englannin kirkko ja Yhdysvaltojen episkopaalinen kirkko, mutta todellisuudessa anglikaanisuuden väestöllinen painopiste on jo tukevasti globaalissa etelässä.
”Toinen on keskittynyt länsimaiden historiallisten instituutioiden ympärille. Toinen nousee globaalista etelästä.”
TÄSTÄ MUISTUTTAA viime viikolla julkaistussa ja laajalti anglikaanisessa maailmassa siteeratussa kirjoituksessaan ”Anglikaanisuus tienhaarassa” Nigerian suuren anglikaanisen kirkon tiedottajiin kuuluva arkkidiakoni Alex Uzor. Hänen kirkkonsa kuuluu vuonna 2008 Jerusalemissa muotoutuneen konservatiivisten anglikaanisten kirkkojen GAFCON-yhteisöön (Global Anglican Future Conference).
Uzorin mukaan anglikaaninen kirkkoyhteisö on tänään kaukana yhtenäisestä. Sen sijaan se kamppailee perustavaa laatua olevien teologisten erojen kanssa ja yrittää selvittää omaa tulevaisuuttaan. Tilanne on kehittynyt 2000-luvun kuluessa ja nykyiset keskustelut ihmisen identiteetin ja avioliiton ympärillä vain paljastivat sen, mikä oli jo pitkään heikentynyt. Kysymys kuuluukin Uzorin mukaan: mitä merkitsee olla anglikaani 21. vuosisadalla?
”Se, mikä aikoinaan vaikutti yhtenäiseltä globaalilta, Canterburyn ympärille kokoontuneelta perheeltä näyttää nyt enemmän kahdelta eri anglikaanisen identiteetin ilmaisutavalta. Toinen on keskittynyt länsimaiden historiallisten instituutioiden ympärille. Toinen nousee globaalista etelästä. Sillä on voimakas vakaumus, lähetysintoa ja luja sitoutuminen Raamattuun”, Uzor kirjoittaa.
Arkkidiakonin mukaan ei ole kysymystäkään siitä, missä anglikaanisen maailman numeerinen ja hengellinen voima nykyisin sijaitsevat: globaalissa etelässä.
GAFCON-kirkot edustavat arviolta hieman yli puolta maailman anglikaaneista.
”NIGERIA, UGANDA, Kenia, Ruanda, Etelä-Sudan, eräät Etelä-Amerikan alueet ja Aasia edustavat anglikaanisen kommuunion elinvoimaa. Nämä kirkot kasvavat nopeasti. Ne ovat juurtuneita Raamatun auktoriteettiin. Niiden jumalanpalvelus on elävää ja täynnä pelastuksen iloa. Niiden johtoa ovat muovanneet lähetys, evankeliointi ja pastoraalinen velvollisuudentunne”, Uzor toteaa kirjoituksessaan.
Hän viittaa myös siihen, että globaalissa etelässä monet anglikaanit ovat hämmentyneitä ja pettyneet länsimaiden anglikaanikirkkojen tekemiin päätöksiin ja tuntevat itsensä jopa petetyiksi. Uzor toteaa etelän kirkkojen anglikaanisen identiteetin olevan selkeä: se perustuu Raamatulle, historiallisille päätöksille ja tunnustuksille ja kutsuun pyhään elämään. Sen traditio ottaa Raamatun kirkon perimmäisenä uskon ja toiminnan auktoriteettina vakavasti. Jos jokin anglikaaninen kirkkoprovinssi on siirtänyt näitä perinteitä syrjään, jotakin olennaista on Uzorin mukaan kadonnut.
GAFCON-kirkot edustavat arviolta hieman yli puolta maailman anglikaaneista. Uzor viittaa näiden kirkkojen johtajien maaliskuussa Nigerian Abujassa pidettävään minikonferenssiin, jonka arvioidaan näyttävän uutta suuntaa koko anglikaaniselle kommuuniolle. GAFCON-kirkot eivät ole skismaattisia, ne eivät ole jättämässä kommuuniota. Mutta ne haluavat Uzorin mukaan pitää anglikaanisuuden uskollisena sen juurille. Joka tapauksessa kokouksen odotetaan Uzorin mukaan siirtävän globaalin anglikaanisuuden painopisteen lopullisesti niiden anglikaanikirkkojen käsiin, jotka ovat pysyneet uskollisena evankeliumille.
”Jos tämä liike [GAFCON] jatkuu yhtenäisenä, armollisena ja voimakkaana, anglikaanisuus ei ainoastaan kestä näitä globaaleja jännitteitä: se tulee kukoistamaan ja löytämään uudelleen missionaarisen sydämensä”, Uzor kirjoittaa.
”Historian kunnioittaminen ei voi kannatella yhteyttä, ellei siinä jaeta samaa opetusta.”
MITÄ TÄMÄ kaikki sitten merkitsee Canterburylle, jonka arkkipiispa on kauan ollut koko kirkkoyhteisössä arvostettu ja kunnioitettu? Uzor toteaa, että ”symbolit pysyvät vaikutusvaltaisina vain niin kauan kuin ne edustavat moraalista selkeyttä. Monet provinssit ovat kokeneet, että Canterbury ei ole pystynyt puhumaan selvällä äänellä niissä asioissa, joilla on eniten merkitystä”.
Canterburyn arkkipiispanistuimeen kiinnittyneen anglikaanisuuden tulevaisuus on Uzorin mukaan pitkälti kiinni siitä, pystyykö Canterbury uudistumaan ja pitämään vahvan raamatullisen keskipisteensä. ”Jos Englannin kirkon johto jatkaa kulttuurisen paineen pikemmin kuin Raamatun opetuksen seuraamista, sen globaali vaikutusvalta jatkaa vähenemistään. Historian kunnioittaminen ei voi kannatella yhteyttä, ellei siinä jaeta samaa opetusta.”
Canterburyn arkkipiispanistuimella on Uzorin mukaan kommuuniossa myös GAFCON:in näkökulmasta historiallinen paikkansa, mutta se ei enää puhu maailman anglikaanien enemmistön suulla. Useimmat anglikaaniset kirkot kuuluvat nyt GAFCON-kirkkoihin tai niiden yhteydessä oleviin kirkkoihin. Anglikaaninen identiteetti nousee niiden mielestä uskollisuudesta Raamatulle, ei lojaaliudesta instituutiolle, arkkidiakoni Alex Uzor toteaa.
Lue myös:
Anglikaanien raamattu-uskollinen siipi sanoutuu irti Canterburyn arkkipiispasta
Ilmoita asiavirheestä