Kuulun niihin ihmisiin, jotka pimenevän syksyn myötä mielellään vetävät aamulla peittoa tiukemmin korville siinä toivossa, että vielä hetken voisi nukkua. Ja päivälläkin maistuvat pienet lisäunet.

Valolla on suuri vaikutus jaksamiseen. Kun auringon valon määrä vähenee, väsymys lisääntyy.

Tänä vuonna odotan mielenkiinnolla, olisiko väsymystä edellisvuosia vähemmän. Tankkasin nimittäin kesällä valoa varastoon ennätysmäärän. Vietin toista kuukautta pohjoisessa, jossa yötkin olivat valoisia ja aurinko tarjosi voimaansa keskiyölläkin.

Jos nyt kuitenkin kävisi niin, että kesän valo ei kantaisi koko syksyä, on luonnonvalon vähentymiseen keksitty onneksi erinomainen apu: kirkasvalolamppu!

Olen jo usean vuoden ajan kaivanut lokakuun lopulla kaapin kätköistä kirkasvalolampun ja juonut aamukahvit sen paisteessa. Jo viikon käytön jälkeen väsymys on vähentynyt. Läheisten keskuudessa minut tunnetaankin innokkaana kirkasvalon puolestapuhujana. Muutama ystävä on saanut sellaisen lahjaksikin.

”Erään synkän elämänvaiheen keskellä kirjoitin laulun, jonka nimeksi tuli Minun pimeäni lepää Sinun valossasi.”

ENTISAIKOINA IHMISILLÄ oli luonnostaan kyky ja lupa ottaa huomioon luonnonvalon rytmi. Siinä mielessä nykyelämä on armottomampi. Töihin ja kouluun mennään samalla kellonlyömällä, olipa ulkona miten pimeää tahansa.

Esi-isillemme oli sen sijaan päivänselvää, että valoisana kautena – keväällä ja kesällä – paiskittiin töitä pitkiä päiviä ja kerättiin ravintoa ja muuta tarpeellista talven varalle. Kun sitten koitti pimeä ajanjakso, se otettiin rauhallisemmin ja hiljaisemmin ja tehtiin vain se, mikä oli välttämätöntä – ja sekin yleensä päivän valoisina tunteina.

Nykyisin elämänrytmimme kulkee juuri päinvastoin. Nykyihminen pitää pitkät lomansa vuoden valoisimpaan aikaan kesällä – siis juuri silloin, kun olisimme valon puolesta energisimmillämme. Ja vuoden pimeimpänä aikana paiskitaan töitä olan takaa ja yritetään tehdä mahdollisimman hyvää tulosta.

Eipä liene harvinaista sekään, että talvikautena ihminen hädin tuskin näkee päivänvaloa, kun töihin lähdetään ja sieltä palataan pimeässä.

Joskus olenkin pohtinut, minkälainen vaikutus mahtaisi olla ihmisten työssä jaksamiselle – ja miksei yritysten tuloksillekin – sillä, että työntekijät talvikautena lähetettäisiin joka päivä valoisaan aikana hetkeksi ulos, ainakin aurinkoisina päivinä.

Onneksi monille työpaikoillekin on hankittu kirkasvalolamppuja ja niistä on saatu hyviä kokemuksia.

Vuodenajasta riippumatta meille jokaiselle tulee elämässämme vastaan pimeitä jaksoja – aikoja, jolloin on vaikea jaksaa ja nähdä eteenpäin. Aikoja, jolloin tekisi mieli vetää peitto korville ja jäädä kokonaan pimeän sisään.

Niissä hetkissä saamme muistaa, että vierellämme on parasta mahdollista kirkasvalohoitoa, Vapahtajan valoa, jolla on voima valaista pimeinkin mieli.

Erään synkän elämänvaiheen keskellä kirjoitin laulun, jonka nimeksi tuli Minun pimeäni lepää Sinun valossasi. Tänäänkin saamme jättää kaiken oman pimeämme lepäämään Vapahtajan kirkkaan valon sisään.

Kolumni on julkiastu Askel-lehdessä 10/2025.

Lue myös:

Kolumni: Keskeneräisyys onkin turvapaikka ja voimavara

Ilmoita asiavirheestä