
Kirkon eläkerahasto on julkaissut päivitetyn ilmastostrategiansa, jossa tavoitellaan hiilineutraalia sijoitussalkkua vuoteen 2035 mennessä. Ehtona tavoitteen toteuttamiselle kuitenkin on, että sijoitusympäristö mahdollistaa sen. Päivityksen yhteydessä ilmastostrategiaan on sisällytetty myös välitavoitteita ja luontoon liittyviä näkökulmia ja tavoitteita.
Eläkerahasto ilmoittaa tavoitteeksi vähentää sijoitustensa kasvihuonekaasupäästöjä mahdollisimman paljon. Käytännössä sijoitussalkun hiilineutraalius- ja nettonollatavoitteet voivat sisältää päästöjen kompensointia sekä sijoitusten hiilinielujen ja hiilivarastojen hyödyntämistä.
Kaikkia vaikeasti vähähiiliseksi muutettavien alojen sijoituskohteita ei strategian mukaan ole mahdollista sulkea pois sijoitussalkusta.
”Eläkerahastolle poissulkeminen ei ole pääasiallinen väline ilmastotyöskentelyssä”, raportissa kirjoitetaan.
”Lisäksi on huomioitava, että kaiken taloudellisen toiminnan täysi hiilineutraalius ja nettonolla koko salkussa, huomioiden nykyteknologia ja toimintaympäristöt, on vielä epätodennäköinen. Ilmastodatan kattavuus ja vertailtavuus on edelleen rajallista, mikä lisää epävarmuustekijöitä sekä lyhyellä että keskipitkällä aikavälillä.”
Strategian mukaan ilmastonmuutos ja luontokato ovat systeemisiä riskejä maailmantaloudelle ja sijoitusympäristölle. Luontoon liittyvät riippuvuudet, vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet on kuitenkin mahdollista ottaa huomioon myös sijoitustoiminnassa.
” Sijoittajat voivat suunnata rahavirtoja ilmaston kannalta kestäviin kohteisiin, rahoittaa vihreää siirtymää ja kannustaa yrityksiä kestävämpään liiketoimintaan.”
STRATEGIASSA TODETAAN, että eläkerahaston sijoitustoimintaa ohjaavat vastuullisen sijoittamisen ohjeet niin, että sijoitustoiminnassa otetaan huomioon luonnon monimuotoisuus, hiilineutraalius, ihmisoikeuksien kunnioitus ja sosiaalinen vaikuttavuus.
”Kirkon eläkerahaston yhtenä tavoitteena on planetaaristen rajojen kunnioitus”, lukee strategiassa. Jos maapallon kestävyyden rajat ylitetään, luonnon järjestelmät voivat muuttua arvaamattomasti ja pysyvästi, mikä vaarantaa elämän edellytykset maapallolla.
Vuoden 2030 välitavoitteiksi strategiassa ilmoitetaan
- Likvidit osake- ja yrityslainasijoitukset Pariisin ilmastosopimuksen mukaisella polulla.
- Vihreiden teemasijoitusten osuus sijoitussalkusta 20 %
- Likvidit osake- ja yrityslainasijoitusten hiili-intensiteetti -50 % suhteessa vertailuvuoteen
- Likvidit osake- ja yrityslainasijoitusten absoluuttiset päästöt -50 % suhteessa vertailuvuoteen
- Suorista kiinteistösijoituksista yli puolet sertifitoituja
- Metsäsijoitusten hiilinielu positiivinen.
Ilmastostrategiaan on sisällytetty myös luontoon liittyviä näkökulmia ja tavoitteita.
Strategiassa ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuutta tarkastellaan ”kaksoisolennaisuus”-termillä. Kaksoisolennaisuudella strategiassa tarkoitetaan sitä, että samalla kun sijoituksissa otetaan huomioon niiden vaikutukset yhteiskuntaan ja ympäristöön, on kestävyystekijöillä vaikutus sijoituksiin.
”Luontokato ja ilmastonmuutos aiheuttavat kestävyysriskejä, ja vastaavasti eläkerahaston toiminnalla ja sijoituksilla on vaikutuksia yhteiskuntaan ja ympäristöön”, strategiassa kirjoitetaan.
Lue myös:
Kirkon talous on erittäin tukevalla pohjalla – pörssiyhtiöön sitä ei kuitenkaan kannata verrata
Ilmoita asiavirheestä
