Rippikouluun osallistuminen on kirkollisten tilastojen mukaan 30 vuoden aikana vähentynyt monissa luterilaisissa ja muissa protestanttisissa kirkoissa, esimerkiksi Pohjoismaissa, Saksassa, Sveitsissä ja Unkarissa.

Rippikoulua tutkineen professori Henrik Simojoen mukaan tilanteeseen on monia syitä. Yhtäältä protestanttisten nuorten, siis kirkkoihin kuuluvien nuorten osuus kokonaisväestöstä on laskussa monissa eurooppalaisissa yhteiskunnissa. Lisäksi nuorille Euroopassa on Simojoen mukaan yhä vähemmän itsestään selvää käydä rippikoulua.

— Tämä käy ilmi myös tutkimuksistamme. Nuoret mainitsevat tärkeimpänä syynä rippikouluun osallistumiselle: koska halusin itse. Erityisen huomionarvoista on, että lasku ei johdu rippikoululaisten tyytymättömyydestä. Tyytyväisyys on nimittäin erittäin korkea – ja viime vuosikymmeninä se on jopa noussut tutkimuksesta toiseen, Henrik Simojoki sanoo.

Simojoki toimii käytännöllisen teologian professorina Berliinin Humboldtin yliopistossa. Hän puhui uusimmista rippikoulututkimuksista Turussa syyskuussa järjestetyssä pohjoismaisessa rippikoulukonferenssissa. Teeman ”Från tanke till liv” alla työskennellyt konferenssi kokosi Turkuun noin 250 osanottajaa Ruotsista, Norjasta ja Suomesta.

MYÖS SUOMESSA evankelis-luterilaisen kirkon rippikoulun käyneiden osuus ikäluokasta on 2000-luvulla hieman pienentynyt. Vuonna 2024 rippikoulun käyneiden osuus ikäluokasta oli meillä kuitenkin noin 73 prosenttia, kun se Norjassa oli noin 50 prosenttia, Ruotsissa ja Saksassa vain noin 20.

Suomessa prosenttiosuus on huomattavan suuri, mutta on myös muistettava, että taustalla on myös ei-luterilaisten merkittävä osuus monen maan väestössä. Jos prosenttiosuudet lasketaan vain kirkkoon kuuluvista nuorien ikäluokista, ovat ne esimerkiksi myös Saksassa varsin suuret.

Joka tapauksessa: miksi rippikoululla näyttäisi Suomessa menevän tässä kontekstissa huomattavasti paremmin, kuin monessa verrokkimaassa?

— Ero johtuu toisaalta luterilaisuuden suhteellisen vahvasta asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Ratkaisevaa on kuitenkin se, että rippikoulu on Suomessa vakiintunut osaksi nuorisokulttuuria. Tähän ovat vaikuttaneet erityisesti rippikoululeirit ja isoset, Simojoki sanoo.

Vaikka rippikouluun osallistumisprosentit voivat olla suhteellisen vähäisiä, on Simojoen mielestä erityisen huomionarvoista, että tyytyväisyys rippikouluun on korkea kaikissa tutkituissa eurooppalaisissa kirkoissa.

— Erot eivät ole erityisen suuria. Kun Ruotsissa oli tyytyväisimmät rippikoululaiset kahdessa ensimmäisessä tutkimuksessa vuosina 2008 ja 2013, vuonna 2022 tyytyväisyys oli korkein Unkarissa.

Erityisen huomionarvoista Simojoen mukaan on, että rippikoulutyö on näissä kahdessa maassa hyvin erilaista.

— Ruotsin rippikoulutyön suuri vahvuus on se, että siinä onnistutaan ottamaan huomioon nuorten yksilöllisyys myös uskonasioissa. Unkari puolestaan hyötyy siitä, että rippikoululaiset ovat täällä uskonnollisempia kuin muissa eurooppalaisissa kirkoissa.

Rippikoululaiset ovat Simojoen mukaan tyytyväisiä kokemansa opetuksen laatuun.

SIMOJOEN TURUSSA esittelemissä tutkimuksissa kosketeltiin myös muutamien vuosien takaisen pandemien vaikutuksia rippikoulutyöhän. Miten rippikoulut siitä selvisivät? Tämän osalta tulokset ovat Simojoen mukaan varsin vaikuttavat.

— Vain noin kolmannes kyselyyn vastanneista raportoi negatiivisista vaikutuksista. Yli 10 prosenttia on kokenut pandemian vaikutuksen jopa positiivisena. Ratkaisevaa tässä on työntekijöiden panos. 86 % kyselyyn vastanneista nuorista sanoo, että työntekijät ovat tehneet parhaansa, jotta heillä olisi ollut hyvä rippikouluaika.

Maailma digitalisoituu ja myös rippikoulutyössä on otettava kanttaa digitaalisten medioiden käyttämiseen. Ylipäätään ne ovat Simojoen mukaan tärkeitä nykypäivän nuorille.

— Tämä näkyy myös tutkimustuloksissamme. Rippikoululaiset eivät kuitenkaan ole kovin innokkaita digitaalisten medioiden sisällyttämisestä rippikouluun. Heille on edelleen ratkaisevaa, että yhteisöllisiä kokemuksia ja kohtaamisia syntyy. Pandemian aikana kävi kuitenkin ilmi, että sosiaalisen median käyttö viestinnässä nuorten kanssa vaikuttaa positiivisesti ryhmähenkeen.

Rippikoululaiset tutkittujen maiden kirkoissa ovat Simojoen mukaan tyytyväisiä kokemansa opetuksen laatuun monessa suhteessa.

— Yksi esimerkki: Yli neljä viidestä totesi, että sisältö ja aiheet oli selitetty hyvin. Myös nuorten uskonnollisten kysymysten esille ottaminen ja käsittely onnistuu hyvin.

Mutta myös parannettavaa löytyy.

— Nuorille on annettava enemmän vaikutusvaltaa siihen, mitä rippikoulussa tapahtuu. Tulevaisuutta ajatellen positiivinen palautekulttuuri on tärkeä tehtävä. Lisäksi nuorten mielestä oppimansa asiat eivät ole kovin merkityksellisiä heidän jokapäiväisessä elämässään. Rippikoululeirit ovat kuitenkin tältäkin kannalta keskeisiä: mitä enemmän yöpymisiä nuoret kokevat, sitä merkityksellisemmiksi he kokevat opetuksen.

Ei-kastetut rippikoululaiset osoittavat enemmän sisällöllistä kiinnostusta rippikouluun.

MONISSA EUROOPAN maissa kastamattomien rippikoululaisten osuus on kasvussa. Kirkot saavat nykyisin entistä useammin uusia jäseniä rippikoulun käyneiden liittyessä kasteen kautta kirkkoon. Asia näkyy myös rippikoulujen työskentelyssä.

— Empiiristen tulosten perusteella ei-kastetut rippikoululaiset osoittavat enemmän sisällöllistä kiinnostusta rippikouluun. Kaiken kaikkiaan he ovat ”etääntyneitä” kirkosta vain siinä mielessä, että he eivät ole kirkon jäseniä. Vastoin intuitiota, kastamattomien rippikoululaisten kanssa tehtävässä rippikoulutyössä uskon kysymykset ja käytännöt näyttävä korostuvan.

Viime vuosina on eri länsimaissa puhuttu erityisestä nuorten miesten uskonnollisuuden hieman yllättävästä lisääntymisestä. Simojoki toteaa, että perinteinen ero uskonnollisempien tyttöjen ja vähemmän uskonnollisten poikien välillä näyttää kaventuvan saksankielisissä maissa ja jopa kääntyvän päinvastaiseksi pohjoismaissa.

Tutkija on arvioissa kuitenkin varovainen.

— Jotta voimme tietää, onko kyseessä todella pidemmän aikavälin trendi, tarvitsemme vielä hieman lisää dataa, Henrik Simojoki sanoo.

Lue myös:

Poikia ei vieläkään tunnisteta haavoittuvana ryhmänä, Harry Lunabba sanoo – ”Heidän ongelmansa ovat ikään kuin luonnollisia”

Nuorten elämänpäämäärien tutkija Elina Kuusisto: ”Ihmiseltä ei voi viedä hänen vapauttaan valita omaa asennettaan”

Nuoret eivät pidä pappia auktoriteettina – Asiantuntija kertoo, mitä ripareilla tapahtuu ja mitä pitäisi tehdä

Haminan seurakunta otti käyttöön isosten vahvan tunnistautumisen — ”Kyse on turvallisuudesta”

Ilmoita asiavirheestä