Lukijoilta: Sastamalan Pyhän Merjan kirkko – tekoälyn aikakaudella tiedonvälitys ajautuu suohon

Luit ihan oikein otsikon. Karkussa on tuon niminen kirkko. Niin kerrotaan Puu-lehden artikkelissa ”Hirsirakentaminen – kiertotaloutta vuosisatojen takaa” (puuinfo.fi 24.5.2022.)

Olemme siirtyneet tekoälyn aikaan. Mitään muuta selitystä tuskin on sille, että arvostetun asiantuntijalehden artikkelissa kirjoittaja on omalla nimellään ja asiantuntijalausuntoihin perustuen näin kirjoittanut eikä ole konekäännöksen tai tekoälyn käyttämisen jälkeen tarkistanut, mitä automatiikka teki.

Kyseinen juttu olisi suorastaan hauska, ellei kyse olisi pohjimmiltaan äärettömän vakavasta asiasta. Ennen piti hyväksyä, että se mitä luki, saattoi olla tietoista propagandaa. Lukemaansa piti arvioida pohtien, mihin kirjoittaja on tähdännyt. Oli myös kirjoittajan tekemiä virheitä, mutta nyt olemme siirtyneet aivan uuteen aikaan.

Nyt ei kirjoittajakaan enää hallitse sitä, mitä on tullut kirjoittaneeksi. Viime aikoina olen oivaltanut tämän entistäkin suuremmassa määrin. Asiatietoja netistä etsivälle on alkanut tulla eteen entisten inhimillisiä virheitä sisältävien kirjoitusten lisäksi tekoälyn laatimia yhteenvetokirjoituksia, jotka saattavat sisältää aivan mitä sattuu.

Nykyihminen on ajautumassa tiedonvälityksessä raskaasti sanottuna suoranaiseen suohon, kun yhä enemmän käytetään netistä löytyvää tietoa, jonka todenperäisyydestä on yhä useammin mahdotonta tietää. Kun netistä löytyvää tietoa sitten jaetaan eteenpäin, virhetieto vain leviää. Peli on jo menetetty. Niinpä karkkulaistenkin on syytä varautua vähitellen siihen, että heidän keskiaikainen kirkkonsa onkin Pyhän Merjan kirkko.

Jari Nurmi

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKolumni: Tekoäly ei ole Jumala – mutta nykymaailmassa joku tekee siitä sellaisen
Seuraava artikkeliSomesta on tullut osa monen työtä kirkossakin, mutta kaikille se ei sovi – kysely kertoo ajan puutteesta ja rajaamisen vaikeudesta

Ei näytettäviä viestejä