Yhdysvaltalainen paavi? Kuka tämä Robert Francis Prevost oikein onkaan? Monet epäilemättä yllättyivät Vatikaanin konklaavin eilisestä valinnasta, joka toi Pietarinkirkon parvekkeelle monituhatpäistä kansanjoukkoa tervehtimään uuden paavi Leo XIV:n. Prevost ei kuulunut useimpien paaviveikkauksien kärkinimiin. Yleensä vain joissakin kaikkein laajimmissa spekulaatioissa mainittiin myös amerikkalaisten kardinaalien nimiä.
Joka tapauksessa jälleen kerran kävi niin, että niin katolisen kirkon jäsenet kuin maailma laajemminkin yllätettiin. Näihin yllätyksiin on oikeastaan saatu tottua jo monissa konklaaveissa.
VUONNA 1955 Illinois´n Chicagossa syntynyt Robert Francis Prevost onkin paavina monella tavalla ensimmäinen laatuaan. Tietenkin ensimmäinen yhdysvaltalainen, joka koskaan on paaviksi valittu. Ja ylipäätään hän on paavina molemmista Amerikoista vasta toinen, vaikka maailman katolilaisista hyvin suuri osa asuu Etelä- ja Pohjois-Amerikassa.
Toiseksi Leo XIV on ensimmäinen augustinolaissääntökuntaan (OSA) kuuluva paavi. Tämäkin voi olla katolisen kirkon sisällä merkittävä asia. Luterilaisesta Pohjolasta katsoen on mielenkiintoista, että myös Martti Luther kuului ennen reformatorisia löytöjään ja ekskommunikaatiotaan augustinolaisiin.
Leo XIV on myös ensimmäinen paavi, joka on varttunut enemmistöltään protestanttisessa yhteiskunnassa, jossa katolilaiset edustivat vähemmistöä. Yhdysvalloissa on paljon katolilaisia, mutta protestantteja maassa on aina ollut enemmän, eikä amerikkalainen yhteiskunta ole politiikaltaan, eetokseltaan, perinteiltään tai käytännöiltään erityisen katolinen. Päin vastoin. Myös paavi Benedictus XVI (paavina 2005—2013) tuli toki Saksasta, jossa luterilaisuus tai protestanttisuus oli hänen nuoruudessaan voimakas ja Saksan pohjois- ja itäosissa vallitseva uskonsuunta, mutta tulevan paavin kotiseutu Baijeri oli kuitenkin ylivoimaisesti katolisenemmistöistä aluetta.
Joka tapauksessa on mielenkiintoista, millä tavalla uusi paavi tulee asemoimaan itseään ja kirkkoaan ekumeenisesti. Amerikkalaisena hän on jo nuorena tutustunut maailmaan, jossa katolisen kirkon ääni on vain yksi ääni monien muiden kirkkojen ja uskontojen joukossa.
Pienenä yksityiskohtana voidaan myös mainita, että maantieteellisesti näin kaukaa ”lännestä” paavia ei ole koskaan aikaisemmin valittu: Chicagossa ja Perussa kello käy muutamia tunteja Argentiinaakin jäljessä.
Nyt valittu paavi on myös kautta aikojen vasta toinen englantia äidinkielenään puhuva paavi. Ensimmäinen oli 1100-luvulla paavina toiminut englantilainen Hadrianus IV.
Rerum novarum (1891) tuomitsi sosialismin, mutta kiertokirjeessään paavi asettui työläisten puolelle puolustaen heidän oikeuksiaan.
PAAVILLISEN NIMENSÄ puolesta Prevost ei kuitenkaan ole ensimmäinen. Leo (kreikkalais-latinalainen ”Leijona”) -nimisiä paaveja on ennen häntä ollut peräti 13. Vain Johannes-, Gregorius-, Benedictus- ja Kleemens-nimisiä paaveja on vajaan kahden vuosituhannen aikana ollut enemmän. Nimivalinnasta on tuoreeltaan ryhdytty tekemään johtopäätöksiä siitä, viittaako nimi edeltäjän Leo XIII:n (paavina 1878—1903) pontifikaattiin ja kirkollis-yhteiskunnallisiin linjauksiin, joihin uusi paavi haluaisi liittyä. Leo XIII tuli tunnetuksi katolisen sosiaaliopin edistäjänä. Hänen ensyklikansa Rerum novarum (1891) tuomitsi sosialismin, mutta kiertokirjeessään paavi asettui työläisten puolelle puolustaen heidän oikeuksiaan ja hyväksyi myös työläisten poliittisen järjestäytymisen.
Mikäli Leo XIV seuraa yhteiskunnallisessa ajattelussaan ja eetoksessaan yli sadan vuoden takaista sosiaalista oikeudenmukaisuutta korostanutta edeltäjäänsä, on se samalla merkittävä osoitus katolisen sosiaaliopetuksen kestävyydestä ja jatkuvuudesta muuttuvassa maailmassa. Myös paavi Franciscus profiloitui yhteiskunnan köyhien, maahanmuuttajien ja vähäosaisten ymmärtäjänä ja tukijana.
Entä miten uusi paavi kohtaa kirkon monet muut haasteet tässä ajassa: maallistumisen, kirkon oppien epäilemisen, perheiden ja nuorison vaikeudet, varsinkin länsimaissa pappispulan ja kirkkoa viime vuosikymmeninä ravistelleet hyväksikäyttöskandaalit? Miten Leo XIV edistää maailmassa rauhaa ja sovintoa?
Monien valintaa kommentoineiden mielestä on hyvin mielenkiintoista, että uudeksi paaviksi valitaan juuri tässä maailmantilanteessa yhdysvaltalainen kardinaali. Paavin valinta ei tietenkään ole kansallisuuskysymys: kardinaalit valitsevat äänestyksessä sen, joka enemmistön mielestä on kaikin tavoin pätevin ja sopivin kunakin aikana johtamaan maailmanlaajuista kirkkoa. Eikä yhdysvaltalaisuudessa ole mitään sellaista, minkä vuoksi paavia ei sieltä voitaisi valita.
Joissakin kommenteissa on — sinänsä täysin asiallisesti — haluttu muistuttaa, että uusi paavi on elänyt yli puolet elämästään muualla kuin Yhdysvalloissa ja on lisäksi Perun kansalainen. Tämä pitää paikkansa, mutta onko se silti jonkinlainen tahaton pehmennys? Edellisen paavin Franciscuksen kohdalla ei kaiketi juurikaan kommentoitu sitä, että hän oli elänyt koko elämänsä Argentiinassa.
Toisen ei-eurooppalaisen paavin valinta saattaa viitoittaa tietä kohti tulevaisuutta, jossa paaveja saadaan jälleen myös Afrikasta ja Aasiasta.
ERILAISIA SPEKULAATIOITA voidaan esittää, mutta on mahdotonta tietää, mitkä syyt jonkun tietyn paavin valintaan johtavat. Toisaalta on niinkin, ettei ulkomaailmalta sulkeutuva konklaavi ole silti mikään maailmalle selkäänsä kääntävä umpio. Haluttiinko maantieteellisesti ja katolisen kirkon demografisia painopisteitä ajatellen huomata jälleen Amerikkojen mannerta, onhan varsinkin Latinalaisessa Amerikassa runsaasti laajoja katolisenemmistöisiä alueita ja maita? Tässä mielessä jo toisen ei-eurooppalaisen paavin valinta saattaa viitoittaa tietä kohti tulevaisuutta, jossa paaveja saadaan jälleen myös Afrikasta ja Aasiasta, joissa kirkko kasvaa nopeasti.
Vai olisiko asiaan vaikuttanut myös jokin maailmanpoliittinen syy, johon amerikkalainen paavi olisi sopiva vastaus? Tuskinpa kuitenkaan. Paaviuden historiasta on osoitettavissa menneinä aikoina monenlaista poliittista vehkeilyä, kabinettipolitikointia ja pahempaakin. Vaikka kardinaalit ovat syvästi inhimillisiä ihmisiä, on silti vaikea kuvitella, että modernina aikana konklaavit päättäisivät asioita poliittisilla perusteilla.
Maailmanpolitiikan myrskyt ovat kuitenkin vakavia ja jättiläismäinen katolinen kirkko eri puolilla maailmaa on jäseniensä kautta ja instituutiona usein lähellä erilaisia kriisejä. Monia ihmisiä eri puolilla maailmaa kiinnostaa nyt kuitenkin myös se, miten uusi paavi suhtautuu Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin maailman poliittisia ja taloudellisia rakenteita ryminällä muokkaavaan, usein hyvin tempoilevaan ja kansallishengen täyttämään politiikkaan. Lisäksi supervallan varapresidentti J. D. Vance on katolisen kirkon jäsen. Onko näillä asioilla oleva sen kummempia yhteyksiä tai seurauksia? Aika näyttää.
On joka tapauksessa erittäin mielenkiintoista ja monenlaisia odotuksia herättävää, että Pietarin istuimelle nousee nyt amerikkalainen kirkonmies. Vaikka Kiina nousee hitaasti Yhdysvaltojen rinnalle globaalina mahtina, on Yhdysvallat silti edelleen monella tavalla mitattuna maailman johtava supervalta. Vaikka Leo XIV ei missään nimessä ole synnyinmaansa edustaja kirkon ja Vatikaanin johdossa, saattaa olla vaihteeksi vain hyvä, että paavina on yhdysvaltalaista yhteiskuntaa, politiikka ja mielenlaatua omakohtaisesti ymmärtävä ihminen.
Katolinen maailma ja monessa mielessä muukin maailma on nyt astunut Leo XIV:n aikaan. Maailma on nyt täynnä odotusta.
Lue myös:
Uusi paavi on amerikkalainen Robert Prevost — paavina hänen nimensä on Leo XIV
Ilmoita asiavirheestä