Kanttori Pontus Erikssonin hurja tavoite: Tuhat kirkkoa TikTokiin

Urkuriksi Tukholmassa opiskeleva kanttori Pontus Eriksson, 28, julkaisi kesällä 2024 Tiktokissa videon Österlövstan kirkosta, jonka hautausmaalla lepää hänen isoisoäitinsä. Videon suosio innosti hänet kehittämään ideaa. Avuksi tuli koraalikirja ja projektin hän nimesi lennokkaasti 1 000 kirkkoa – 1 000 virttä.

Sosiaalisessa mediassa, kuten Instagramissa ja Tiktokissa julkaistavien lyhyiden videoiden tarkoituksena on herättää ihmisten mielenkiinto kirkollista kulttuuriperintöä kohtaan. Jossain määrin hän on siinä jo onnistunutkin. Esimerkiksi Uppsalan vanhan kirkon esittelyä on katsottu jo 35 000 kertaa.

Viime jouluun mennessä diginatiivi Eriksson oli älypuhelimensa kanssa vieraillut jo noin 70 kirkossa ja tehnyt adventtikalenterin Tukholman kirkoista. Joulukuun 19. päivän hän omisti Tukholman suomalaiselle kirkolle ja soitti sen historiallisia Schwan-uruilla adventtivirren. Video on nähtävissä hänen Facebook-sivuillaan.

– Olen nuoresta pitäen ollut kiinnostunut ruotsalaisesta kansanmusiikista ja soitan avainviulua. Sitä kautta silmäni avautuivat Ruotsin kulttuuriperinnölle, Eriksson kertoo.

Tapaamme Tukholmassa Katarinan kirkossa, jonka urkuja hän haastattelun aluksi soittaa. Hänen ei enää tarvitse selittää vahtimestareille juurta jaksain tarkoitusperiään, koska Eriksson on tullut tunnetuksi median kautta.

– Videoitani voi katsoa monesta syystä. Häitä suunnitteleva pari voi tutustua kirkkoon tai hautajaisten pitopaikkaan pääsee kurkistamaan ilman että tarvitsee matkustaa sinne. Kirkkomuusikko voi olla kiinnostunut mahdollisesta uudesta työpaikastaan.

Erikssonin tavoite on saada nuoret kiinnostumaan uruista ja upeista kirkkorakennuksista, joiden historiaa ja erityispiirteitä hän avaa.

Ruotsalainen kanttori Pontus Eriksson esittelee itsensä Facebook-sivuilla englanniksi: Music is my passion, music is my life. Kuva: Kaj Aalto

ERIKSSON ON kiinnostunut myös tietotekniikasta ja tekee kaiken itse. Hän kuvaa, äänittää, selostaa, tekstittää, editoi ja julkaisee videot useilla sosiaalisen median alustoilla.

– Ehkä olen vähän outo, kun tykkään tosi vanhasta mutta samalla haluan kaikkein uusinta tekniikkaa, hän naureskelee.

Kaikki tämä tapahtuu urkuriopintojen ohessa. Niitä varten Eriksson on virkavapaalla kanttorinvirastaan Älvkarleby-Skutskärin seurakunnassa.

Eriksson on rakentanut aikaisemmin avainviuluja ja soittaa kansanmusiikkia. Äskettäin Tukholman asuntoonsa rakentamiaan digitaalisia urkuja jalkioineen ja kosketusnäyttöineen hän on esitellyt niin ikään sosiaalisessa mediassa.

Kevätlukukauden hän aikoo pyhittää opinnoilleen, mutta koko ensi kesä menee kirkosta kirkkoon matkaten ja videoita tehden. Tuhat on iso luku, jonne on vielä matkaa yli 900 yksikköä.

– Tämä projekti on kuin pyhiinvaellus, jossa päämäärä ei ole ainoastaan perillepääsy, vaan itse matka on se päämäärä. Tämä on iso opintomatka, jossa oppii koko ajan uutta.

Ensi kesänä Eriksson aikoo panostaa myös droonikuvaukseen. Laite on jo hankittu ja sitä pitää hieman opiskella ja hankkia lupiakin. Vaikka yhteen videoon ei mahdu kuin muutama sekunti kuvaa lintuperspektiivistä, hän haluaa tehdä niistä mahdollisimman kiinnostavia.

Jättiprojekti 1 000 kirkkoa – 1 000 virttä on kiinnostanut sponsoreita. Hanketta ovat tukeneet Tukholman hiippakunta, digitaaliurkuja valmistama Allen, muuan stipendirahasto Upplannista sekä yksityishenkilö.

– Tämä on kuitenkin valtakunnallinen hanke, joten olen laittanut anomuksen myös kirkkohallitukselle.

Pontus Eriksson Tukholman Katarinan kirkossa. Hän opiskelee Tukholman kuninkaallisen musiikkikorkeakoulun kirkkomusiikin opinto-ohjelmassa. Kuva: Kaj Aalto

PONTUS ERIKSSON on huomannut, että somealustat ovat erilaisia. Tiktok-video on kuin tähdenlento tai nallipyssyn pamaus, joka unohtuu pian. Facebook on siinä mielessä parempi, että siellä informaatio elää kauemmin ihmisten jakaessa sisältöä myöhemmin. Siitä voi alkaa uusi nousu.

YouTube taas on kuin arkisto, josta on helppo hakea sisältöä. Hän on pohtinut vaakaformaatin käyttöä videoissa YouTubea varten, mutta toistaiseksi pystyformaatti toimii kaikilla alustoilla, koska suurin osa katsojista seuraa somea älypuhelimillaan.

Eriksson on saanut paljon tykkäyksiä ja kehuja, mutta myös kritiikkiä. Keskustelua kirvoitti muun muassa Uppsalan vanhan kirkon historiasta esiin noussut uskontojen törmäys. Kirkon paikalla on myös viikinkiajan historiaa. Katsojat ihmettelivät, onko kirkko rakennettu viikinkien hautojen päälle ja onko se oikein.

– Kun tekee asioita avoimesti, sitä on aika paljaana ja saa kaikenlaisia kommentteja. Kritiikki nostaa katsojalukuja, joten en pidä sitä pahana.

Lue myös:

Toimittajasta Tukholman Suurkirkon tuomiorovastiksi – Jonas Eek epäilee, että kirkko ja ihmiset puhuvat toinen toistensa ohi

Ruotsin kirkossa pohditaan: Keski-ikäisistä pappeja lyhyemmällä koulutuksella

Ilmoita asiavirheestä

Tutustumistarjous uusille asiakkaille!

Pääsy kaikkiin Kotimaa.fi artikkeleihin vain 1€ kuukausi. Kuukauden jälkeen tilaus jatkuu automaattisesti 9.90€/kk. Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa, ennen seuraavan laskutuskauden alkua.


Edellinen artikkeli”Valmistautuminen sotaan on vastuullista toimintaa” – Hyvinkään seurakunnan luentosarja pureutuu sotaan ja rauhaan
Seuraava artikkeliKirkon virka- ja työehtosopimuksesta neuvotellaan parhaillaan – Lakko-oikeutta voitaisiin testata käytännön tilanteessa

Ei näytettäviä viestejä