Pihlajapuussa ei liikahda lehväkään. Aamuinen usva vaihtuu lämpimään kosteuteen. Valo siivilöityy lehvien läpi vihreälle nurmelle, jota raidoittavat pitkät penkit. On lauantain aamuseurojen aika.
– On hyvä, että virsi ottaa ihmisen vastaan aamulla. On hyvä, että virsi rauhoittaa illalla uneen. Tämän illan iltavirsi on huomisen päivän toivo. On hyvä, että virsi jää, kun lähden, eläkkeellä oleva diakonissa Kerttu Vihantola avaa aamun.
Veisataan Siionin virsi 46. Se on varsin jykevä: ”Se on mieletön, ken tuhlaten ajan ja taivaan niin kuin järjetön vain kiiruhtaa helvetin vaivaan.”
Miten tämä istuu mielikuvaan hyvin liberaalista herännäisyydestä, mietin. Mutta väki veisaa antaumuksella pienistä värikkäistä kirjoistaan. Veisuun alakuloinen poljento ilman mitään säestystä vyöryy seinäjokelaisessa puistossa. En voi olla pohtimatta, miltähän se kuulostaa niistä, jotka asuvat kerrostaloissa puiston laidalla.
Mauno Nivalasta on mielenkiintoista, miten herännäisyys on hänen elinaikanaan muuttunut tiukasta katsannosta yhdeksi liberaaleimmista. Kuva: Jukka Granström
HERÄTTÄJÄJUHLILLE TALKOISIIN Lahdesta tullut Mauno Nivala, 67, on pohtinut herännäisyyden kehitystä. Hänen kotikasvatuksessaan varottiin punaisia vaatteita ja kortin peluuta. Kova työnteko kuului herännäisyyteen.
– Minun elämäni aikana herännäisyys on muuttunut tiukasta sääntöyhteisöstä yhdeksi liberaaleimmista. Toiset tiukentuvat, herännäisyys muuttuu ymmärtäväisemmäksi, avaraksi, ymmärtää moniarvoista kirkkoa ja erilaisia ihmisiä. Koen sen hyvänä ja myönteisenä asiana. On se myös hämmentävää. Ihmettelen että yksi ihmiselämä on lyhyt aika tämmöisen tapahtua.
Niin pitkälle kuin Nivala suvun valokuvia muistaa, siellä on näkynyt mustia körttipukuja. Mauno Nivalaan herännäinen ymmärrys on juurtunut itsestään, kun on herännäiskodissa asunut, seuroja on pidetty ja seuroissa on käyty. Hän itse kuuluu myös Herättäjä-Yhdistyksen hallitukseen.
– Nuorempana olen miettinyt kateellisina semmoisia, jotka eivät ole herännäiskodista vaan ovat myöhemmin tulleet mukaan. He ovat paremmalla kohalla, koska ovat joutuneet pohtimaan itse asioita tarkemmin.
Nivalasta itsestään tuntui aikuisena, että hän on vain ruvennut matkimaan samoja tapoja kuin vanhempansa. Sitä piti miettiä.
– Mikä se minun polkuni on, jonka jälkeeni jätän? Vapaamielisemmin elän kuin vanhempani, Nivala tuumii.
Jotakin kuitenkin myös Nivalan mielestä muutoksesta huolimatta herännäisyydessä aina säilyy.
– Kristusta ei ole unohdettu. Kristus on isompi kuin Raamattu.
Lakeuden Risti kohosi komeana juhlaväen taustalla. Kuva: Jukka Granström
VUOROVEISUUT-TILAISUUDESSA koulutuspäällikkö Ulla Tuovinen avaa Siionin virsien maailmaa kuulijoille.
– Ympäröivä länsimainen kulttuuri ja elinpiirimme vaikuttavat käsityksiimme kauniista ja rumasta, iloisesta ja surullisesta. Usein koetaan, että hidas sävelmä, jossa sävelmä liikkuu asteittain alaspäin, liittyy suruun ja kaipuuseen. Vastaavasti sävelmän, joka on tempoltaan reipas ja jonka sävelmä sisältää ylöspäin suuntautuvia isoja hyppyjä, koetaan liittyvän iloon ja riemuun. Nämä vastakohtien kautta tulevat luonnehdinnat ovat yleistyksiä ja yksinkertaistuksia, välillä jopa harhaanjohtavia, Tuovinen sanoo.
Tuovisen mukaan elämä ja ihmisten kokemukset kertovat sävelkuluista jotain muuta. Kuten sen, että murheen keskellä ”Siioni veisaa heleimmin kiitosta Herralle” tai kuten oopperassa Viimeiset kiusaukset kysytään: ”Voiko varjo olla kirkas?”
– Todellisuus on ääripäidensä välissä, toisiinsa kietoutuneina, samanaikaisessa sekä–että-olemisessa. Näin myös virsissä.
Veisataan virsi 81: ”Pitääkö täällä ruuatta ja janoisena aivan nostajaa vailla vajota kulkijan alla vaivan? Täytyykö sydämeni näin kuin vangin taakkaa kantaa? Katsahda, Herra, tännepäin, voit auttaa, turvan antaa.”
Sanoissa on viehättävää valittavuutta.
OULULAINEN PERHETOIMINNAN ohjaaja Sanna Pitkänen, 33, esittää herättäjäjuhlilla satuhahmo Köppästä.
– Piti ottaa joku, joka osaa veisata, Pitkänen toteaa.
Köppänen on körttiörkki, joka asuu Sanni-nimisen ihmislapsikaverinsa Siioninvirsikirjan välissä. Oululainen Anna Pasma piirsi körttiörkkihahmon herättäjäjuhlilla 2011. Sittemmin se alkoi elää körttien Henki-lehden sivuilla.
– Tätini lähti mukaan toimittamaan lehden lastensivua. Hän ompeli Köppäselle asun ja ehdotti, että minä tulisin Köppäseksi, Pitkänen sanoo.
Hän päätyi esittämään Köppästä Nivalan herättäjäjuhlilla 2019 ja korona-aikana vihdeolla. Nyt hän on mukana toimituskunnassa kirjoittamassa Köppäs-tarinoita.
Sanna Pitkänen körttiörkin asussaan. Kuva: Jukka Granström
Pitkänen on körtti jo monessa polvessa. Hänen oma körtti-identiteettinsä alkoi syntyä 8-vuotiaana, kun hän keksi yhdistää mummansa kirjahyllyssä olleet körttiveistokset kahvipöytähkeskusteluun, jossa aikuiset puhelivat ”meistä körttiläisistä”.
– Siinä yhdistin, että ollaanko mekin körttiläisiä.
Körttiläisyydestä tärkeäksi Pitkänen kokee viestin siitä, että saat olla sellainen kuin olet ja Jumala kantaa sinua. Tärkeitä ovat myös Siionin virret.
– Tykkään Siionin virsistä, sävelmät on sellaisia turvallisia ja tuttuja, kivoja. Sanat ovat hyviä. Siionin virsille ominaista on, että ne ovat veisaajan rukousta Jumalalle, kun taas esimerkiksi Siionin laulut, joihin olen tutustunut opiskeluaikanani, ovat ikään kuin raamattuopetusta laulajalle itselleen.
SIIONIN VIRRET ja herättäjäjuhlilla käyminen – siihen herännäisyys tiivistyy. Mutta miten se siirtyy sukupolvelta toiselle?
Sanna Pitkäsellä on kolme lasta. Siionin virsistä iltavirttä hän laulaa lapsille joskus iltasadun jälkeen. Lasten kanssa perhe on käynyt seuroissa muutaman kerran vuodessa ja aina herättäjäjuhlilla.
– Esikoinen oli viime kesänä Telttiksellä. Tämän kesän leiriä hän odotti tammikuusta asti. Keskimmäinen oli nyt mukana ekaa kertaa.
Telttis on 7–14-vuotiaiden telttaleiri körteille tärkeässä Aholansaaressa.
Myös Mauno Nivala on ollut lastenlastensa kanssa paappana Telttis-leirillä monena kesänä. Nuorisotyöntekijänä uransa tehneellä ja nyt pari vuotta eläkkeellä olleella Nivalalla on kuusi lasta ja neljä lastenlasta, viides vielä tulollaan. Miten hän siirtää herännäisyyttä seuraaville sukupolville?
– Ei se ole semmoista, että tietoisesti kouluttaisin herännäisyyteen. Herättäjäjuhlille mentiin ja jotkut lapsista käyvät vieläkin.
Tärkeämpää kuin kasvattaa herännäisyyteen Nivalan mielestä on toivoa, että lapsesta tulee kunnon kristitty, joka luottaa Kristukseen ja pitää yhteyden seurakuntaan ja tarvittaessa käy körttijuhlilla.
– Ihmisvoimin ei voi kasvattaa. Jumalan edessä ajattelen heitä enemmän kuin mitä Jumalasta puhun heille, Nivala sanoo.
Taimi Hietala talkoili juhlilla ja myi körttipastilleja. Kuva: Jukka Granström
KÖRTTIEN NUORTA polvea oleva Taimi Hietala, 16, on tullut herättäjäjuhlille talkoisiin ja myy helteessä körttihpastilleja. Lapualainen lukiolainen toimii Herättäjä-Yhdistyksen nuorisotyön alueyhteyshenkilönä ja on mukana järjestämässä ”köpäreitä”.
– Körttinuorten kokoontumisia, hän selventää.
Hietalakin on körttisukua. Hänen vanhempansa, isovanhempansa ja heidänkin vanhempansa olivat körttejä. Herättäjäjuhlilla on käyty lähes joka vuosi.
– Aholansaaressa olin rippikoulussa 2021. Tykkäsin tosi paljon leiristä. Kaikissa jatkotapahtumissa olen ollut mukana, Hietala sanoo ja toteaa haluavansa vielä yli-isoseksi.
Körttien nuorisotoiminta on tuonut Hietalan elämään paljon uusia tuttuja ja kavereita.
– Ehkä se on antanut myös uusia näkökulmia uskontoon ylipäätään. Saa kyseenalaistaa. Se on ehkä se isoin asia.
Hietala on lähdössä syksyllä vaihto-oppilaaksi ja sitten pitää lukio suorittaa loppuun.
– Varmaan joskus vaikka muutan opiskelemaan Helsinkiin Körttikselle esimerkiksi, hän miettii ja toteaa, että Helsingissähän järjestetään veisuita.
LAPUAN PIISPA Matti Salomäki saattelee lauantai-illan seuroja päätökseen ennen monenlaisten iltakonserttien alkua.
– Silmämme ja toivomme takertuu kovin helposti vain tähän näkyvään ja olevaan. Tulevaisuuden toivo tuntuu usein riippuvan siitä, kuinka saamme ympäristöasiat kuntoon meillä ja maailmalla, sodat rauhoitettua ja talouden vakaaksi. On toki välttämätöntä hoitaa vastuu näistä asioista, jotka on vastuullemme annettu, viljeltäväksi ja varjeltavaksi. Mutta kaikki ei ole tässä, vaikka sellainen ajatus tuntuu valtaavan alaa yhä enemmin, Salomäki sanoo.
– Tämä kaikki näkyvä on katoavaa, mutta ristin toivo on pysyvää. Jääköön se valaisemaan iltaasi ja yötäsi nyt ja kerran viimeisenä iltana.
Kesäillan leppeä tuuli puhaltaa viilenevässä illassa. Havahdun siihen eroon muiden kesäjuhlien ja herättäjäjuhlien välillä: täällä ei kuule pitkiä rukouksia sillä Siionin virsien veisuu on se rukous.
Vehreän nurmen pitkillä penkeillä istuva kansa vastaa piispan puheeseen Siionin virrellä 227. ”Mua siipeis suojaan kätke, oi Jeesus, Herrani. Suojassas suo mun olla, jos kuinka kävisi.”
Lue myös
Keskikentällä istujia aurinko korvensi. Kentän laidoilla pihlajapuut tarjosivat varjoa. Kuva: Jukka Granström