Viittomakieliteko 2012 -palkinto kirkon viittomakielen kääntäjille

Johanneksen evankeliumin viittomakielinen käännös julkistetaan viittomakielen päivänä sunnuntaina Helsingissä. Kuurojen Liitto myöntää samassa yhteydessä Vuoden 2012 viittomakieliteko -palkinnon kirkon viittomakielisille kääntäjille.

Viittomakieliset kääntäjät Tarja Sandholm ja Tomas Uusimäki ovat muun muassa luoneet viittomat keskeisille teologisille käsitteille sekä Raamatun henkilöille ja paikoille. Käännösratkaisuja etsiessään he ovat tehneet yhteistyötä Raamatun selitysopin eli eksegetiikan ja viittomakielen käännöstyön asiantuntijoiden sekä seurakuntien kuurojentyöntekijöiden ja viittomakielisten seurakuntalaisten kanssa.

– Tarja Sandholm ja Tomas Uusimäki ovat tehneet uraauurtavaa ja arvokasta työtä myös esitellessään ja kouluttaessaan käännöksiä seurakuntalaisille ja eri ammattiryhmille ympäri Suomea. Käännöstyön tulokset luovat merkittävästi mahdollisuuksia osallistua seurakuntaelämään. Toivon käännöstyölle jatkoa. Esimerkiksi suomenruotsalaisella viittomakielellä tarvitaan lisää käännöksiä, kertoo Kuurojen Liiton kehittämisjohtaja Kaisa Alanne.

Suomalaisella viittomakielellä on saatavissa myös teokset Sana tulee näkyväksi, Messu ja kirkolliset toimitukset sekä Evankeliumikirjan käännöksiä. Raamatusta on käännetty Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit sekä Vanhan Testamentin niin sanotut alkukertomukset.

Edellinen artikkeliJeesus tulee – ”Kukahan hurmahenki tuonkin on teipannut”
Seuraava artikkeli”Piispan arvoa ei mitata medianäkyvyydellä”

Ei näytettäviä viestejä