Lähetyslapsena Namibiassa kasvanut Pirkko Olanterä työskenteli lähes 30 vuotta pappina. Hän paloi loppuun viisi kertaa ja melkein kadotti uskon merkityksen. Selitys toistuville uupumuksille löytyi autismista. Sydänrukous auttoi Olanterää löytämään jälleen yhteyden omaan sisimpäänsä. Nyt hän auttaa ihmisiä mentorina.

Sivellin piirtää punaista merkkiä otsan kohdalle. Silmät kiinni olevan naisen päähineessä merkkejä on yhteensä viisi. Ne kuuluvat birgittalaisnunnan kruunuun ja symboloivat viittä Kristuksen haavaa.

Pirkko Olanterä, 58, astuu muutaman askeleen taaksepäin ja tarkastelee maalaamaansa yksityiskohtaa.

– Minulla on haaveena tehdä pyhimyssarja erilaisista menneiden aikojen ja nykyajan mystikoista, Olanterä kertoo.

Nunnat ja luostarit ovat viehättäneet Olanterää aina. Niissä ihmiset etsivät syvintä ihmisyyttään Jumalasta, Jumalan avulla.

Ihmisyyden ja hengellisyyden teemat ovat puhutelleet Olanterää läpi vuosien. Hän on tutkinut niitä niin pappina, taiteilijana kuin sittemmin myös mentorina.

Vuoden alusta hän on ottanut mentoroitavia asiakkaita vastaan työhuoneellaan, joka toimii myös ateljeena. Korkea ja avara huone sijaitsee historiallisen Lapinlahden rautatieaseman päädyssä.

Helsinkiin menevä juna pysähtyy laiturille ja osa matkustajista jää kyydistä. Olanterän oma hengellinen matka alkoi jo lapsena, paljon Pohjois-Savoa kauempana.

”Olanterä on kiivennyt puun latvaan ja laulaa Jumalalle. Meri, tuuli ja aurinko ovat voimakkaasti läsnä.”

Lapsuus Namibiassa ja kulttuurishokki

Rannalta alkaa Atlantin valtameri. Sitä myötäilee valtava Namibin aavikko. Olanterä on kiivennyt puun latvaan ja laulaa Jumalalle. Meri, tuuli ja aurinko ovat voimakkaasti läsnä.

Olanterä vietti yhdeksän ensimmäistä vuottaan Namibiassa. Hänen äitinsä ja isänsä olivat lähetystyössä opettajina. Olanterä ja kolme muuta sisarusta asuivat Swakopmundin rannikkokaupungissa.

– Kaikki varhaisimmat lapsuusmuistoni ja lapsuuden maisemat ovat Namibiasta.

Kun perhe palasi Suomeen, iski Olanterään kulttuurishokki. Namibiassa oli hyvin erilaista kuin Kainuussa. Kaiken uuden opettelun lisäksi sisintä kalvoi outo olo.

– Moni lähetyslapsi sanoo, että heihin jää ulkopuolisuuden tunne.

Lähetyslapset rinnastetaan niin kutsuttuihin kolmannen kulttuurin lapsiin ja maahanmuuttajiin. Ulkopuolisuuden kokemusta myös Olanterä on kantanut läpi elämänsä. Syyn siihen hän kuitenkin löysi paljon myöhemmin.

Opettajasta papiksi

Lukion maailmanuskontojen kirjassa oli kuva selin istuvasta zen-munkista kivipuutarhassa. Se teki Olanterään suuren vaikutuksen.

– Kuva oli niin koskettava kaikessa hiljaisuudessaan ja yksinkertaisuudessaan.

Olanterä haki opiskelemaan teologiaa, mutta opiskeli myös aineenopettajaksi. Valmistuttuaan hän pääsi vuonna 1992 Lapinlahden yläasteelle ja lukioon uskonnonopettajaksi.

– Tykkäsin opettamisesta, mutta koulujärjestelmä oli raskas.

Viisi vuotta opetettuaan Olanterä sai kutsun papin työhön, ja vuonna 1997 hän aloitti pappina Lapinlahden seurakunnassa.

Lähes 30 vuotta pappina olivat Olanterälle tärkeitä, mutta myös raskaita. Hän paloi työurallaan viisi kertaa loppuun.

Ei sanoille, kyllä Jumalalle

Kun viides uupumusjakso vei Olanterän pohjalle, hän huomasi, että hengellisyyden merkitys tuntui katoavan.

– En jaksanut yhtään kristillistä sanaa tai saarnaa. Samalla minulla oli kuitenkin suuri kaipaus johonkin.

”Sydänrukouksessa ei pyritä mihinkään. Sanotaan vain kyllä Jumalan läsnäololle ja vaikutukselle sisimmässä.”

Eräänä päivänä vadelmia poimiessaan Olanterä kuunteli nettiluentoa englanniksi. Sen aiheena oli centering prayer. Menetelmän nimi on käännetty suomeksi sydänrukoukseksi. Se on yksinkertainen rukouksen muoto, jossa asetutaan istumaan hiljaisuuteen pyhän sanan äärelle 20 minuutin ajaksi.

Olanterä oli hiljaa vattupuskassa kuulokkeet korvissaan ja vaikuttui.

Sydänrukous on verrattavissa meditaatioon. Kun ajatukset karkaavat tai esiin tulee tunne, joka vie kauemmas Jumalan läsnäolosta, palataan mielessä valitun sanan ääreen ja päästetään ajatuksesta irti.

– Sydänrukouksessa ei pyritä mihinkään tai tavoitella mitään. Olennaista on, että tahtoo sanoa kyllä Jumalan läsnäololle ja vaikutukselle sisimmässään.

Olanterä on harjoittanut sydänrukousta kaksi kertaa päivässä yli kolmen vuoden ajan. Vaikutukset ovat olleet merkittäviä.

– Sydänrukous on auttanut ymmärtämään omaa mieltä, kun sitä katsoo välimatkan päästä.

”Diagnoosi oli helpottava, mutta myös hämmentävä.”

Suurin oivalluksista on kuitenkin ollut se, että Olanterä on ymmärtänyt olevansa autisti.

– Diagnoosi oli helpottava, mutta myös hämmentävä.

Autismi vei eläkkeelle

Autismi antoi selityksen sille, miksi Olanterä väsyi asioihin, joiden olisi pitänyt olla helppoja. Se avasi myös, minkä takia papin ja opettajan työt ovat osittain olleet hänelle jopa mahdottomia.

Olanterä piti kyllä pappina olemisesta ja arvosti kaikkia kohtaamiaan ihmisiä, mutta työn intensiivisyys oli liikaa.

– Pahinta on, jos tulee liikaa yhtäaikaisia ärsykkeitä ja ihmiskontakteja. Nyt tiedän, että olen joutunut käyttämään keskimääräistä enemmän energiaa selvitäkseni työstä.

Diagnoosin myötä Olanterä pääsi työkyvyttömyyseläkkeelle. Jo aiemmin mielessä ollut ajatus mentorointityöstä heräsi uudelleen.

– Nyt minulla on vihdoin ja viimein sopiva elämänmuoto, jossa voin itse määrittää päivärytmini. Hyvä, että jaksoin tänne saakka.

Mentoroidessa tärkeintä on nähdä ihminen

Suuren ja korkean huoneen seinillä on Pirkko Olanterän taidetta. Kaksi tuolia ja pieni pöytä on siirretty väliaikaisen pop-up -näyttelyn vuoksi ikkunan alle. Tavallisesti ne sijaitsevat huoneen toisella puolella terapianurkkauksessa. Toisessa tuolissa istuu silloin mentoroitava ja toisessa Olanterä.

Mentorointityön pohjana Olanterällä on Tommy Hellstenin ja Irene Kristerin kehittämän Ihminen tavattavissa -ohjelman terapeuttiopinnot.

Alun perin Olanterän toiveena oli tehdä mentorointityötä pappeuden ohella sivutoimisena yrittäjänä, mutta Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli katsoi toiminnan olevan liian lähellä sielunhoitoa eikä lupaa myönnetty.

Jäätyään pois kirkon työstä ja perustettuaan oman yrityksen Olanterä kehitti syvämentoroinnin: terapeuttisen keskustelutuen, jonka taustalla on hänen kokemuksensa pappina ja oma elämänpolku.

– Asiakas voi keskustella halutessaan hengellisistä asioista tai traumoistaan, tai mentorointi voi olla suoraa jumalasuhteen pohtimista.

Mentoroinnissa voidaan myös keskustella elämän kriiseistä tai identiteetistä ilman hengellistä näkökulmaa.

– Terapeutin tärkein tehtävä on olla läsnä, kuulla ja nähdä ihminen. Käsiteltäville aiheille ei ole rajoitusta.

Omasta autismista on ollut myös hyötyä keskusteluterapiassa.

– Koska minulla ei ole ollut helppoa elämässä, arvostan kaikkien ihmisten elämäntapaa. Jokainen selviää tavallaan.

Lähtökohtana traumasensitiivisyys

Mentoroidessaan Olanterälle on erityisen tärkeää traumasensitiivisyys. Se voi tarkoittaa hienovaraista lähestymistapaa tai erityistä herkistymistä esimerkiksi silloin, kun trauma on tullut hengellisyydestä. Ihminen on voinut olla ympäristössä, jossa hengellisyyttä on käytetty vallan tai väkivallan välineenä.

Olanterän mukaan esimerkiksi lapsuudenkodissa on voitu käyttää uskonnollisia perusteluja hyvälle käytökselle ja liittää siihen fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Silloin uskonnollinen sanasto ja hengellisyys on kytkeytynyt väkivallan kokemiseen.

– Siitä on saattanut muodostua traumakimppu, joka kaikuu läpi elämän.

Olanterän mukaan oireet ovat samankaltaisia kuin posttraumaattisessa stressireaktiossa, jossa ihmisen itsetunto on heikko ja hän on altis vaikutuksille. Ihmiselle voi tulla myös pelkotiloja.

– Ihminen voi olla allerginen kaikelle hengellisyydelle ja puheelle Jumalasta tai hän saattaa hakeutua uudelleen voimakkaasti valtaansa ottavien uskonnon muotojen piiriin.

Olanterä tunnistaa trauman myös omasta lapsuudestaan, jossa uskonto oli läsnä aina. Kotona kristillisyyden versio oli turvallinen, mutta sanastoltaan synkeä.

Vanhemmat olivat körttiläisiä ja kotona veisattiin paljon Siionin virsiä. Olanterä muistaa, kuinka iltavirressä tunnustettiin, että päivät tehtävät oli tullut suoritettua huonosti ja pyydettiin, että ”salainen vilppini paljastukoon”.

– Pikkulapsena ihmettelin, mitä ihmettä tämä tarkoittaa.

Olanterä on käsitellyt ja purkanut asiaa elämässään paljon ja tullut tulokseen, että kyseessä on syvä väärinkäsitys kristillisyydestä.

– Ikään kuin kristillisyydessä olisi vaarallista tuntea olonsa hyväksi, iloiseksi ja elämänhaluiseksi. Tiedän, että moni kantaa tällaista traumaa suomalaisen luterilaisuuden keskellä.

Toinen traumasensitiivisyyden muoto voi olla hengellisyydestä riippumattomien traumojen kohtaaminen. Esimerkiksi Olanterä ottaa väkivallan kohteeksi joutuneet ihmiset.

– Jos he ovat tuoneet traumansa esiin hengellisessä tai uskonnollisessa yhteisössä, se on painettu villaisella ja pahimmillaan syyllistetty uhria.

Olanterän mielestä trauman kokenut pitää ottaa tosissaan ja arvostaa ihmisen kokemusta.

– Hyvää tarkoittava toisen puolesta tietäminen on satuttavaa.

Kiehtova ihmisyys

Oma uupumustausta ja masennuskaudet ovat lisänneet Pirkko Olanterän kiinnostusta siihen, kuinka ihminen voisi voida hyvin ja tuntea itsensä elossa olevaksi.

– Ihmisen syvätasot ovat minulle itsestäänselvyys.

Olanterän mukaan some ja kulutusyhteiskunta repivät ihmisiä yhä kauemmas syvyydestä ja elämän lähteestä. Hän on huolissaan siitä, millaista pahoinvointia tämä aika tuottaa.

Omasta kokemuksesta Olanterä tietää, millaista on olla pohjalla.

– Kun on täysi burn out ja vaikea depressio päällä, ei pysty oikein mihinkään. Ne ovat olleet elämässäni pimeitä jaksoja.

”Kaikkea vaikeaa ja pimeää ei tarvitse pelätä, vaan niilläkin voi olla merkitys.”

Vaikeina aikoina Olanterälle on ollut vaikeaa uskoa edes Jumalan olemassaoloon. Kristillinen mystiikka antoi kuitenkin selityksen hankalille elämänvaiheille. Pimeät periodit olivat hengellisen tien ajanjaksoja.

– Sielun pimeä yö voi olla vaihe, jolloin on aika jättää jotain taakse tai päästää jostain irti. Se on Jumalan syvempää läsnäoloa. Sitä ei vain siinä hetkessä näe.

Vaikeina aikoina Olanterä sai rohkaisua kirjallisuudesta ja kohtaamisista. Nyt työssään syvämentoroijana, retriitinohjaajana ja sydänrukouksen opettajana hän voi hyödyntää tietämystään.

– Kaikkea vaikeaa ja pimeää ei tarvitse pelätä, vaan niilläkin voi olla merkitys.

Hengellisyys traumatyön tukena

Kristillinen mystiikka kytkeytyy myös mentorointiin. Olanterän mielestä hengellisyys voi tukea traumatyöskentelyä.

– Pohjimmiltaan kyse on siitä, että syvimmällä ihmisessä on hyvyys ja valo, joka tulee Jumalasta.

Olanterän mukaan Jumala on äärimmäisen todellinen, mutta häntä ei voi vangita mihinkään määritelmään.

– Jokaisella ihmisolennolla on mahdollisuus olla välittömästi yhteydessä Jumalaan ja se tapahtuu ihmisen sisimmän kautta.

Yhteys on kuitenkin elämän varrella voinut kadota ja päälle tulla erilaisia kerroksia, vaatimuksia ja ikäviä kokemuksia.

– Silloin on erityisen tärkeää muistaa, että ytimessä on mahdollisuus hyvään. Jumala odottaa oman sisimmän keskuksessa.

Olanterän mukaan yhteyden löytäminen on tärkeää myös parantumisprosessissa.

– Kun hengellisyys alkaa avautua, niin vahingoittunut käsitys itsestä parantuu.

Pelkkä opillisuus on hengetöntä

Paljon hengellisyyttä tutkinut Olanterä vierastaa uskonnossa ja hengellisyydessä tietynlaista ehdottomuutta. Hän kutsuu pinnallista hengellisyyttä näkkileipäuskonnollisuudeksi. Se tarkoittaa, että uskominen perustuu tietämiseen ja tiettyihin sanamuotoihin.

– Silloin tärkeintä on, että samat sanat ja raamatunkohdat toistetaan, mutta ei mennä sen syvemmälle.

Olanterä ymmärtää, että se voi olla varovaisuutta. Hänen mielestään on kuitenkin harmi, että ihmisiä ei rohkaista henkilökohtaiseen hengelliseen elämään.

– Kun asioita perustellaan pelkästään opillisesti, hengellisyydestä tulee täysin hengetöntä ja elämälle vierasta.

Aiemmassa työelämässä Olanterä on myös välillä kokenut arvopohjansa olevan törmäyskurssilla. Erityisesti valtapelit ja hierarkiat ovat olleet hankalia.

– Jos joudun tilanteeseen, jossa jotain auktoriteettia pitäisi kunnioittaa vain tittelin perusteella, olen kuin norsu posliinikaupassa.

Olanterän mukaan etenkin seurakuntatyössä valtapeli on tavallista enemmän piilotettua, ja siellä pitäisi ymmärtää rivien välistä miten toimia.

Olanterä kritisoi myös kirkossa tapahtuvaa albahiihtelyä. Sillä hän tarkoittaa kirjoittamatonta sääntöä liikkua kirkossa hiljaa, ilman äkkinäisiä liikkeitä – kuin varovaisesti hiihtäen. Penkissä asetutaan perinteiseen kirkkokumaraan.

– Se on itsessään omiaan jähmettämään ihmistä ja vahvistamaan arkuutta.

Olanterä iloitsee tilaisuuksista, joiden aluksi sanotaan että kukin saa olla miten parhaalta tuntuu.

– Silloin ei tule kehollista koodia ja häpeää, ettei osaa olla oikein.

Sellainen tuntuu myös autistista helpottavalta.

Villi ja vapaa taiteen maailma

Tasainen kiskojen kolina kertoo, että tavarajuna ohittaa aseman. Aurinko läpäisee Olanterän työhuoneen valkeat verhot.

Olanterällä on päällään itsevärjätystä batiikkikankaasta tehty mekko. Se sopii hyvin huoneen boheemiin tunnelmaan ja keltaiseen vanhan aikakauden tapettiin.

Aiemmin Olanterä maalasi kotonaan, nyt oma työtila on ihana paikka.

– Kotona moni muukin asia on tekemättä. Täällä pääsee keskittymään maalaamiseen, Olanterä kertoo.

Taide on ollut Olanterälle tärkeää aina. Hän on harrastanut musiikkia, tanssia ja teatteria kuvataiteen lisäksi. Yhtenä taiteellisen inspiraation lähteenä ja esikuvana Olanterä pitää monilahjakasta äitiään.

– Taide on todiste siitä, että elämä on enemmän kuin sanat.

Olanterälle taide on myös itsensä tutkiskelua. Toisaalta taide mahdollistaa paljon, erityisesti autistin näkökulmasta.

– Olen koko elämäni kokenut, että en ole aina pystynyt puhumaan ja käyttäytymään kuten pitäisi. Taide on villi maailma, jossa ei ole sääntöjä.

Tällä hetkellä Olanterä maalaa ja harrastaa improteatteria. Olanterän mukaan improilu sopii täydellisesti autistille.

– Improssa on raamit, joiden puitteissa voi olla vapaa. Siellä myös tehdään yhdessä ja tekemiselle on alku ja loppu.

Birgittalaisnunnan lisäksi työhuoneella on useampi keskeneräinen maalaus. Valmiita teoksia on ripustettu seinille. Ne kaikki ovat naisten muotokuvia.

– Jostain syystä maalaan vain naisia. Aina kun teos valmistuu, mieheni sanoo, että taas yksi voimakas nainen. Niin vaan tapahtuu, Olanterä sanoo ja nauraa.

Keväällä Olanterä teki myös ensimmäisen käännöstyönsä. Hän käänsi englannista suomeksi Cynthia Bourgeaultin teoksen Mystinen toivo. Myös kääntämistyötä Olanterä pitää tietynlaisena taiteenlajina.

– Minulla on ollut pitkäaikainen unelma, että uskaltaisin sanoa itsestäni taiteilija. Nyt ajattelen, että kuka minua kieltää.

Taiteilija tarttuu jälleen siveltimeen ja alkaa viimeistellä birgittalaisen kasvoja.

Elämä virtaa

Olanterä on pohtinut elämässään paljon ihmisyyttä ja ihmisen suhdetta Jumalaan.

– Elämä on virtaamista ja liikettä. Ei ole mahdollista tai tarkoitus saavuttaa lopullisia vastauksia.

Olanterä käyttää maatuskavertausta. Hän on pohtinut pitkään, onko viimeinen pieni maatuskamummo kova ja kiinni oleva.

Olanterä on päätynyt vastaukseen, että ei ole.

– Viimeisen maatuskan sisällä on tyhjää, mutta se tyhjä onkin tilaa kaikelle.

Pienin mummo onkin suurin.

Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 9/2025.

Ilmoita asiavirheestä