Oliko hyökkäys Georgian Etelä-Ossetiaan 2008 Venäjälle koe, joka auttoi valmistautumaan hyökkäyssotaan Ukrainassa 2022? Ja osallistuiko tähän kokeeseen myös Venäjän ortodoksinen kirkko eli Moskovan patriarkaatti?
Georgialaisen tutkijan Tornike Metrevelin mukaan vastaus kysymyksiin saattaa olla myönteinen.
– Kyseessä oli sama kirkko ja sama valtio, mutta kaksi hyökkäystä, joihin kirkko kuitenkin suhtautui täysin eri tavoin, hän sanoo.
Erityisesti nationalismia ja kristinuskoa tutkinut Metreveli on uskontososiologian dosentti ja apulaislehtori Lundin yliopistossa Ruotsissa. Hän on ollut tutkijana myös muun muassa Harvardin yliopiston Ukrainan sekä Venäjän ja Euraasian tutkimuskeskuksissa Yhdysvalloissa.
Vuonna 2008 Venäjä miehitti Georgian kyliä ja käytännössä muutti valtioiden rajoja. Samalla se Metrevelin mukaan pääsi myös testaamaan hyökkäysmetodeja, sotilastaktiikoita ja dishinformaatiokampanjoita.
– Georgia oli Ukrainan sotaa silmällä pitäen erittäin tehokas testi, jossa Georgia hävisi sekä sodan että informaatiosodan, Metreveli sanoo.
Georgian sodan aikaan Moskovan patriarkaattia johti patriarkka Aleksei, eli Aleksei Mihailovitš von Rüdiger, joka vaati diplomatiaa ja verenvuodatuksen lopettamista.
Ortodoksinen kirkko ei siten esiintynyt sodan oikeuttajana toisin kuin Kreml, joka sanoi puolustavansa osseetteja väitetyltä Georgian suorittamalta kansanmurhalta. Merkittävää oli Metrevelin mukaan se, miten Venäjän ortodoksikirkko tuolloin tulkitsi kirkkojen kanonisia rajoja.
Kirkon mukaan vuoden 2008 sodan seurauksena Venäjän haltuun päätynyt Etelä-Ossetia ja 1990-luvulta lähtien käytännössä Venäjän alaisuudessa elänyt Georgian separatistialue Abhasia saivat edelleen olla Georgian kirkon alaisuudessa. Niitä ei siirretty Moskovan patriarkaatin alaisuuteen.
Aleksein jälkeen uudeksi patriarkaksi nousi 2011 Kirill eli Vladimir Gundjajev, presidentti Vladimir Putinin tavoin entinen KGB:n agentti.
– Vielä vuonna 2011 Kirill vahvisti, että kirkkojen rajat määritti ortodoksinen perinne, eivät sotien tulokset tai Venäjän politiikka, huomauttaa Metreveli.
AJATTELUTAPA KUITENKIN kääntyi päälaelleen, kun ajatus kirkon ja valtion sinfoniasta eli harmonisesta yhteiselosta otettiin Georgian sodan jälkeen jälleen käyttöön. Sinfonia-ajatus tarkoittaa, että valtio ja kirkko hoitavat kumpikin omat tehtävänsä, mutta tukevat toisiaan. Ajatusta ruokki Putin erityisesti vuonna 2012 alkaneella kolmannella presidenttikaudellaan, ja se kelpasi myös Kirillille.
Vuonna 2014 Venäjä miehitti Krimin ja lietsoi Itä-Ukrainaan separatistisodan. Samoihin aikoihin Venäjän ortodoksikirkko siirtyi Metrevelin mukaan lempeästä ja diplomaattisesta puheenparresta kohti Russki Mir- eli Venäläinen maailma -ajattelua.
Russki mir -ajattelussa Venäjän imperiumiin kuuluvat myös sen lähiulkomaat, joissa asuvien venäläisten ”maanmiesten” oikeuksien puolustaminen kuuluu Kremlin ja kirkon tehtäviin. 2000-luvulla ajattelutavasta kasvoi valtiollinen projekti ja laajentumispolitiikan ideologinen väline.
– Russki Mirissä valtioiden suvereenisuus on suhteellista, ja poliittiset rajat merkitsevät vähemmän kuin kirkkojen kanoniset rajat, sanoo Metreveli.
Russki mir -ajattelussa ortodoksikirkko kanonisine alueineen tarjoaa Metrevelin mukaan Kremlille eräänlaisen mytologisen Venäjän kartan. Kirkko on hengellinen yksikkö, kun taas valtio järjestää sotilaalliset muskelit.
Näin Metrevelin mukaan syntyy Kremlin ”taivaallinen reaalipolitiikka”.
– Venäjä ei enää ole vain valtio, vaan kulttuuri, jota piiritetään ja jota on puolustettava, hän sanoo.
PRESIDENTTI PUTIN on julkisestikin todennut, ettei Venäjällä ole rajoja, ja teiden varsilla on voinut nähdä ”Venäjä on rajaton” -kylttejä.
Määrittelemättömät rajat ja valtion laajentamisen näkeminen jopa pyhänä tehtävänä tarkoittavat Metverelin mukaan myös loputonta kriisiä, jossa valtion puolustaminen ja aggressio sekoittuvat.
– Kriisit ylläpitävät Putinin hallinnon legitimiteettiä.
Kirkolliset kriisit sopivat Kremlille, sillä niitä se voi Metrevelin mukaan hallita. Uskonnon kietominen politiikkaan myös auttaa perustelemaan laajenemispyrkimyksistä syntyviä konflikteja kansalaisille.
Kirkko osallistuu konflikteihin esimerkiksi siunaamalla aseita ja nimittämällä armeijan eri puolustusaloille omat suojeluspyhimyksensä. Samalla kirkko Metrevelin mukaan siunaa ajatuksen Venäjästä piiritettynä sivilisaationa, jonka olemassaolo riippuu kirkon, aseiden ja valtion yhteiselosta.
Kun Ukrainan ortodoksikirkko oli vuonna 2018 saamassa itsenäisen eli autokefalisen aseman ja irtautumassa Moskovan patriarkaatin alaisuudesta, Venäjän ortodoksikirkko protestoi voimakkaasti.
Protesti ei ollut vain hengellinen, vaan myös poliittinen. Kirkon mukaan autokefalia voisi ”aiheuttaa uusia yhteenottoja” ja ”uhata Ukrainan valtion turvallisuutta”.
– Siten Ukrainan itsenäinen kirkko nostettiin korkealle Kremlin agendalla jo ennen vuotta 2022, arvioi Metreveli.
Konstantinopolin patriarkaatti virallisti Ukrainan ortodoksisen kirkon autokefalian vuonna 2019. Myös Suomen ortodoksinen kirkko on Konstantinopolin alainen.
Ukrainan kirkon autokefalia oli Metrevelin mukaan Venäjälle katastrofi. Suurin osa Ukrainan kirkon tuhansista seurakunnista on siirtynyt autokefaliseen kirkkoon, ja Moskovan patriarkaatti on kuihtunut.
VENÄJÄN HYÖKÄTTYÄ Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 Moskovan patriarkaatin puheet kovenivat.
Maaliskuussa 2024 patriarkka Kirill esitti Maailmanlaajuisen venäläisen kansankokouksen (VRNS) kongressissa kovasanaisen ohjelma-asiakirjan, joka puolusti sotaa eli ”erikoisoperaatiota” Ukrainassa.
”– – erikoisoperaatio on pyhä sota, jossa Venäjä ja sen kansa puolustavat Pyhän Venäjän yhtenäistä hengellistä aluetta ja suojelevat maailmaa globalismin hyökkäykseltä ja saatananpalvontaan langenneen lännen voitolta”, totesi Kirill.
Metrevelin mukaan kyse on teologisesta eskalaatiosta: kirkko turvautui lähes apokalyptisiin visioihin lännen pahuudesta ja moraalisesta rappiosta kuten seksuaalivähemmistöjen hyväksymisestä.
Metreveli arvioi, että yksi selitys Venäjän ortodoksikirkon erilaiselle suhtautumiselle Georgian ja Ukrainan sotiin ja siirtymiseen ”taivaalliseen reaalipolitiikkaan” voi olla talous, sillä kirkon rahoitus riippuu valtiosta.
Patriarkka Kirill voi myös olla edeltäjäänsä nationalistisempi ja ideologisista syistä kannattaa sotaa Ukrainassa.
Yksi selitys voi olla myös Ukrainan kirkon vuonna 2019 saama itsenäisyys.
– Venäjän kirkon menettämä kanoninen perusta on voinut johtaa pyhäksi sodaksi kehystettyyn konfliktiin, sanoo Metreveli.
Olennaista on, että jo ennen valtion toimia ja sotilaallista hyökkäystä ortodoksikirkko rakensi sodalle moraalista ja hengellistä oikeutusta.
– Venäjän kirkon kanoniset riidat voivat näin toimia varhaisina ennakoivina varoitusjärjestelminä. Kun pastoraalinen puhe muuttuu militantiksi, meidän pitäisi pitää sitä vakavana varoituksena, arvioi Metreveli.
Hän arvioi, että eskalaation riski on olemassa myös esimerkiksi Virossa ja Moldovassa, missä valtioiden uskonnolliset, poliittiset ja alueelliset intressit risteävät.
Venäjän käyttäytymisen rajoja määrittää vain uskottava pelote, eivät yhteiset sääntöpohjaiset sopimukset tai sitoumukset.
METREVELIN VENÄJÄ-ANALYYSIIN on vaikuttanut hänen venäjän kielen taitonsa, mikä on mahdollistanut syvällisen perehtymisen venäläiseen ajatteluun.
Merkittävää on sekin, että hän on georgialainen – onhan Georgia yksi entisistä neuvostonaapureista, johon Kreml on käyttänyt sotilaallista voimaa.
Metvereli kiteyttää tutkimustuloksensa Venäjän pehmeästä vallankäytöstä yhteen strategiseen perusperiaatteeseen: lännen turvallisuusajattelun on perustuttava pahimpaan mahdolliseen uhkakuvaan, ei optimistisiin oletuksiin Moskovan aikomuksista.
Venäjä pitää länttä uhkana. Jos taas länsi ei pidä Venäjää uhkana, lännestä tulee haavoittuva.
– Venäjän käyttäytymisen rajoja määrittää vain uskottava pelote, eivät yhteiset sääntöpohjaiset sopimukset tai sitoumukset, Metreveli sanoo.
Myös Suomen on Metrevelin mielestä oltava realisti.
Venäjän pehmeä vallankäyttö voi tunkeutua moniin instituutioihin puolueista kansalaisjärjestöihin ja jopa kirkkoihin kuten Suomen ortodoksiseen kirkkoon, missä kanonisen oikeuden kysymykset ja kulttuurinen läheisyys voivat antaa Kremlille mahdollisuuksia vaikuttaa.
Venäjä käyttää Metrevelin mukaan hyväksi länsimaiden avoimuutta ja demokraattisia normeja.
– Kreml-mieliset esiintyvät usein legitiimeinä kumppaneina tai kulttuurilähettiläinä, mutta samalla he systemaattisesti levittävät demokratiaa heikentäviä ja länsimaiden yhtenäisyyttä murentavia tarinoita.
Venäjä on kasvattanut itsevarmuuttaan ja ruokkinut geopoliittista mielikuvitustaan tarinalla imperiumin palauttamisesta.
– Suomella on tarinassa historiallisesti kiistanalainen asema entisenä imperiumin alueena. Tämä historiallinen kehys voi tarjota Moskovalle oikeutuksia voimankäytölle geopoliittisten laskelmien muuttuessa, Metreveli sanoo.
Lue myös:
Kolumni: Baltian kirkot ovat edelleen sirpin ja vasaran varjossa
Ilmoita asiavirheestä