Vuoden 1776 kirkkoraamattu oli suomalaisten yhteinen Raamattu yli puolentoista vuosisadan ajan. Se oli aikansa perusraamattu, joka vaikutti myös suomalaiskansalliseen liikkeeseen. Vasta vuoden 1938 kirkkoraamattu syrjäytti sen kirkollisesta käytöstä.

Kirkkoraamattu oli järjestyksessään neljäs suomalainen Raamattu. Se oli korjattu ja parannettu laitos aikaisemmista, vuosina 1642, 1685 ja 1758 ilmestyneistä teoksista. Raamatun toimitti Mynämäen rovasti Anders Lizelius, arvostettu suomen kielen ja myös pyhien kielten tuntija. Hän oli toimittanut myös edellisen, vuoden 1758 Raamatun. Siitä otettu 4 500 kappaleen painos loppui pian, ja Lizelius sai tehtäväkseen valmistella uuden. Sitä painettiin kaksinkertainen määrä.

Vanha kirkkoraamattu havaittiin kuitenkin pian vanhentuneeksi, joten sitä ryhdyttiin uudistamaan. Työ vaati kolme komiteaa, muutamia yksityisiä kokeiluja ja yli 150 vuotta. Vanhan kirkkoraamatun aika virallisena kirkkoraamattuna loppui lokakuussa 1938, jolloin kirkolliskokous hyväksyi viimeisen raamatunkäännöskomitean työn.

Vanha kirkkoraamattu havaittiin pian vanhentuneeksi, joten sitä ryhdyttiin uudistamaan.

Ennen tätä päätöstä vuoden 1776 Raamattu oli suomalaisten perusraamattu. Kun uudistustyö sujui verkkaan, siitä otettiin useita kieleltään korjattuja ja halvempia painoksia. Vuonna 1812 perustettu Suomen Pipliaseura sekä Englannin ja ulkomaan Pipliaseura huolehtivat niiden levityksestä. Vuoteen 1938 mennessä vanhasta kirkkoraamatusta otettiin hieman yli sata painosta.

Painosmäärät vaihtelivat. Suuret vuosien 1842 ja 1845 painokset (kumpikin 25 000) jaettiin köyhille. Uusia testamentteja painettiin erikseen ja jaettiin rippilahjoina. Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä Jukolan veljekset saivat rovastiltaan ahkeruuden palkinnoksi tällaisen nahkakantisen ”Enklannin lahjan”.

Kun nummisuutari Topias evästi poikaansa häämatkalle, hän kertoi ”tapauksen pipliasta”, hurskaasta Topias-nimisestä miehestä ja tämän naimaan lähtevästä pojasta.

Aleksis Kivi, Juhani Aho ja Aino Kallas tunsivat Raamattunsa, sen sisällön ja sen kielen. Kallas kirjoitti historialliset romaaninsa vanhahtavalla tyylillä. Hän kertoo: ”Kirjoittaessani balladeja ja kronikkatarinoita oli tapani joka päivä ensi työkseni lukea muutamia lehtiä Vanhasta Testamentista päästäkseni vaivattomasti kiinni sen poljentoon.” Juhani Aho ja Otto Manninen olivat viimeisen komitean kielentarkastajia.

VANHAN KIRKKORAAMATUN nimiösivu kertoo, että kirja on tehty ja uudistettu ”alkuraamattujen Hebrean ja Grekan jälkeen”. Alkutekstin mukainen tarkistus on rajoittunut yksityiskohtiin.

Vanha kirkkoraamattu on luterilainen Raamattu. Sen pohjana olivat aikaisemmat käännökset Mikael Agricolasta alkaen. Ne taas perustuvat Lutherin Raamattuun, josta tuli esikuva ja pohjateksti pohjoismaisille Raamatuille. Luther myös selitti Raamattua. Hän kirjoitti esipuheet kaikkiin sen kirjoihin ja laati yli tuhat pientä reunaselitystä.

Lutherin selitykset siirtyivät Mikael Agricolan suomennoksiin ja edelleen myöhempiin raamattulaitoksiin. Jo vuoden 1642 Raamatussa on laaja ”erityisten opinkappaleiden hakemisto”, jonka jokaisen hakusanan kohdalla kerrotaan kaikki, mitä Raamattu asiasta sanoo.

Luterilainen näkökulma tulee esille ehtoollisen kohdalla, jossa todetaan katolinen ja kalvinilainen oppi vääräksi. ”Paavin lahkokunta” on taas väärässä kutsuessaan itseään Katholiseksi, ”sillä ei hänellä ole Kristillistä oppia”.

Vanhan kirkkoraamatun historia ei pääty vuoden 1938 kirkolliskokoukseen. Siitä on tämän jälkeen otettu ainakin 12 painosta, viimeinen vuodelta 2024. Rukoilevaiset ja lestadiolaiset käyttävät sitä seuroissaan.

Vuosien 1938 ja 1992 kirkkoraamatut ovat jättäneet oheistekstit pois. Nykylukija tuskin kaipaa Lutherin paavinkirkon tuomitsevaa Ilmestyskirjan esipuhetta. Sen sijaan Roomalaiskirjeen esipuhe on reformaattorin tunnetuimpia tekstejä, tiivis esitys uskosta ja pelastuksesta. Uuden testamentin esipuheessa Luther varoitti tekemästä Kristuksesta Moosesta ja evankeliumista lakikirjaa, ”niin kuin tähän asti tapahtunut on”.

Lue myös:

Edelleen olemassa oleva Turun katedraalikoulu muutti Suomen kristityksi sivistysmaaksi