Ihan sama, onko mies vai nainen.

– Ei sillä minulle ole mitään väliä.

– Ei ole minullekaan koskaan ollut.

– Ei ole. Henkilökemialla on merkitystä, mutta ei se sukupuoleen liity.

Karkkilan seurakunnan Pirttikahvilassa runsaslukuisten kahvittelijoiden joukosta ei perjantaisena aamupäivänä juttuseuraksi löydy yhtään sellaista henkilöä, jolle papin sukupuolella olisi merkitystä.

– Tämä on avoin yhteisö, puolitoista vuotta Karkkilassa pappina työskennellyt Saara Laakkonen toteaa.

Hän ottaa kahvittelijoita vastaan Pohjanpirtin ovilla Karkkilan keskustassa.

Kotimaa on saapunut seuraamaan Laakkosen työpäivää, sillä hän on paitsi aivan tavallinen pappi, myös nainen ja Naisteologit ry:n puheenjohtaja.

Tässä jutussa tavoitteena on selvittää, miten jälleen pintaan ryöpsähtänyt keskustelu naisten pappeudesta näkyy pappien työn arjessa.

Juttua varten pyysimme naispapeilta kertomuksia ongelmista, joita he ovat sukupuolensa takia työssään kohdanneet.

Tarkastelujakso rajattiin viimeisiin viiteen vuoteen, jotta esiin tulisi ajankohtainen tilanne. Tässä jutussa ei siis muistella menneisyyttä vaan keskitytään nykyhetkeen.

Papit kertovat kokemuksistaan nimettömästi. Kertojien henkilöllisyys on toimituksen tiedossa.

Patmos-säätiön Joulunlapsi-keräystä seurakuntalaisille kommentoidessani kerroin säätiön kielteisestä suhtautumisesta naisten toimimiseen pappeina. Se avasi heidät sanomaan: ’Emme mekään hyväksy!’

SATUNNAINEN KYSELY karkkilalaisten kahvittelijoiden joukossa vastaa sitä, mitä seurakuntalaisten näkemyksistä papin sukupuolesta tiedetään.

Aivan viime vuosilta tutkimusta ei tosin valitettavasti ole. Viimeksi asiasta kysyttiin Gallup Ecclestica -kyselyssä vuonna 2015.

Silloin viisi prosenttia kirkon jäsenistä kertoi vastustavansa naisten pappeutta. Lisäksi pienellä varauksella siihen suhtautui yhdeksän prosenttia jäsenistä.

Kirkolliskokous päätti poistaa vaatimuksen papin miessukupuolesta marraskuussa 1986, ja ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi maaliskuussa 1988.

Nyt naisia on papeista jo hieman yli puolet. Kirkkoherroistakin naisia on jo melkein kolmannes – ja niin myös piispoista. Erityisesti näissä johtotehtävissä naisten osuus on noussut nopeasti viime vuosina.

Mutta vaikka kirkon kanta on periaatteessa selvä, naispappeja on paljon ja vastustajien joukko harvalukuinen, keskustelu ei ole vieläkään tyystin sammunut.

Saara Laakkonen, 28, syntyi vuonna 1996, siis kymmenen vuotta sen jälkeen, kun naisten pappeus tuli mahdolliseksi.

Ensimmäisten naispappien ja Laakkosen oman pappisvihkimyksen välissä ehti kulua 35 vuotta ja pari kuukautta. Aika pitkään.

Niinpä kun Laakkonen sitten pohti erilaisia ammattivaihtoehtoja aina videopelien käsikirjoittajasta pappeuteen, ei hän tullut ajatelleeksi että sukupuolella olisi tässä valinnassa jokin merkitys.

Naisteologit ry:n puheenjohtajana viime keväästä toiminut Laakkonen on kuitenkin joutunut toteamaan, että onhan sillä.

– Kuvittelin, että jos joskus pääsen papiksi, niin ihan toiset asiat olisivat silloin tapetilla. Ei pienessä mielessä käynyt, että pitäisi jotenkin yrittää perustella omaa olemassaoloa naisena ja pappina.

– Tuntuu, että kirkko on ainoa paikka, jossa voisi kävellä toisen työpaikalle ja mitätöidä tämän ammatin. Ei sen takia, miten hoidat työtäsi, vaan siksi, mitä olet.

Messuun oli määrätty papiksi nainen. Ehtoollisavustaja ei kuitenkaan hyväksynyt pappisnaista. Niinpä vuoro piti vaihtaa.

Yhä on väkeä, jotka eivät tule kirkkoon, kun minä olen siellä, ja minähän siellä pääasiassa olen, kun seurakunta on yksipappinen. Silloin kun kalenterissa on herätysliikkeen vakiintunutta toimintaa meidän kirkossa, on sanomattakin selvää, että kirjoitan itseni vapaalle. Ihan ollaan sivistyneissä väleissä näiden kirkkokieltäytyjien kanssa, tervehditään ja vaihdetaan sanoja, kun tavataan.

RÄIKEIN ESIMERKKI naispappien kohtaamasta syrjinnästä seurakuntatyössä lienee työvuorojen järjestely sukupuolen perusteella.

Se on laitonta ja lisäksi selvästi vastoin kirkon ohjeita. Vuonna 2006 piispat linjasivat, ettei naispappeuden vastainen kanta anna oikeutta kieltäytyä virkatehtävistä.

Samassa paperissa kuitenkin todetaan, ettei naispappeuden torjuminen ole harhaoppi eikä se estä toimimasta pappisvirassa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa – mikäli kannastaan huolimatta kykenee yhteistyöhön.

Kotimaan kyselyyn kokemuksia sukupuolen vaikutuksesta työvuoroihin tuli silti jonkin verran.

Työvuorojärjestelyt tulivat ilmi myös Kirkkohallituksen toteuttamassa Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskyselyssä (2022). Tuolloin noin kahdeksan prosenttia vastaajista kertoi, että seurakunnassa on tehty jumalanpalveluksia koskevia työvuorojärjestelyjä sukupuolen perusteella. Kyselyyn vastasi 229 seurakuntien työntekijää ja luottamushenkilöä.

Varsinaista työvuorojen vaihtoa tyypillisempää lienee se, että tilaisuuksia perutaan tai töitä järjestellään muutoin sen perusteella, mitä sukupuolta tilaisuuteen määrätyt papit ovat.

Naispappi oli määrätty tilaisuuteen sairastuneen kollegan tilalle. Pian tilaisuus kuitenkin peruttiin. Syynä oli, että tilaisuuteen haluttiin mies.

Kalenterista katosi jonkun kerran sinne laitettu kaste, kun nainen ei vauvan isovanhemmille kelvannutkaan.

RUNSAS VIIDENNES vastaajista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskyselyssä (2022) arvioi, että keskustelu pappien sukupuolesta ja viranhoidosta on omassa seurakunnassa edelleen ajankohtainen.

Erityisen ajankohtaiseksi keskustelu pappien sukupuolesta muuttui syksyllä 2023, kun viisi suomalaista miestä haki pappisvihkimyksen Pietarista Inkerin evankelis-luterilaisesta kirkosta. He työskentelivät tuolloin suomalaisten lähetysjärjestöjen Sleyn ja Kansanlähetyksen tehtävissä Suomessa ja Japanissa.

Syynä vihkimysmatkalle rajan taa oli ainakin osittain se, etteivät miehet halunneet osallistua samaan pappisvihkimykseen naisten kanssa.

Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta pappisvihkimystä on käytännössä mahdoton saada, jos ei suostu yhteistyöhön kaikissa tehtävissä myös naispappien kanssa.

Vaikka kirkon kanta naisten pappeuteen on periaatteessa selvä, yhä kirkon sisällä toimii edelleen liikkeitä, joissa naisten pappeuteen suhtaudutaan torjuvasti.

Olen kokenut loukkaavaksi sen, että työkaverini seurakunnassa tukevat hymyssä suin ja innolla sellaisia lähetysjärjestöjä, jotka eivät minun pappeuttani edes tunnusta. Seurakuntamme tekee myös yhteistyötä näiden järjestöjen kanssa, ja silloin käytäntö on se, että meidät naispapit laitetaan sivuun.

TAKAPAKKI. NIIN Saara Laakkonen kirkon tilannetta kuvaa istahdettuaan hetkeksi itsekin kahville Pohjanpirtillä.

– Vanha keskustelu on noussut uudestaan itselleni ihan puskista. Ihan niin kuin olisimme palanneet ajassa taaksepäin.

Laakkonen on huomannut muutoksen myös nuoruusvuosiensa kotiseurakunnassa, jossa hän työskenteli opintojen ohessa kausiteologina. Siellä vanha keskustelu sukupuolesta nousi uudestaan esiin henkilövaihdosten myötä.

Silti Laakkonen arvelee, että isossa kuvassa papin työn arjessa naisilla huonoja kokemuksia on vähemmän kuin ennen. Mutta vaikka kokemuksia olisi vähän, ne pitää ottaa vakavasti.

– Joskus sanotaan, että nämä ovat yksittäistapauksia, niin kuin ne ovatkin, mutta lähes jokaisella naispapilla on niitä.

Laakkosen mielestä kirkon pitäisikin ottaa kysymykseen nykyistä jämäkämpi kanta.

– Asioista on kirkossa päätetty, päätös on perusteltu teologisesti ja sitten kantaa on vielä tarkennettu. Ei auta, että uudelleen ja uudelleen vatvotaan samoja kysymyksiä. Toivoisin että vellovalle keskustelulle pistettäisiin loppu. Sanottaisiin, että asiat on nyt näin.

Piispainkokouksen viime syksyinen päätös Kansanlähetyksen ja Sleyn sopimusrikkomuksen osalta oli Naisteologit ry:lle pettymys. Molemmat lähetysjärjestöt selvisivät vihkimisjupakasta lopulta ilman seurauksia.

– Tuntuu, että meillä on kirkossa ihmisiä, jotka voivat tehdä ihan mitä haluavat. Päätös oli viesti, että niin voi tehdä jatkossakin.

Se, että kaikki mahtuisivat samaan kirkkoon, on Laakkosen mielestä tärkeä tavoite, mutta se ei saa tarkoittaa sitä, että toiset pelaavat eri säännöillä.

– Kokisin että kirkon pitäisi sanoa suoremmin ja näkyvämmin, millainen se on. Että me olemme tällainen kirkko, jossa sukupuolella ei ole väliä.

Seuraavan kerran pidämme huolen, että saamme tänne oikean papin, sanoi luottamushenkilö, kun minut palkattiin papiksi seurakuntaan.

USEIN SYRJINTÄ on hienovaraista. Harva sanoo ihan suoraan ainakaan virkavalintatilanteessa, ettei nainen ole oikea pappi.

Se ei tarkoita, ettei syrjintää tapahtuisi, toteaa Pappisliiton juristi Maarit Engström, mutta se tekee siihen puuttumisesta vaikeaa.

Engströmin mukaan tyypillinen tapaus, jossa naispapit kääntyvät Pappisliiton juristin puoleen, liittyy kokemukseen syrjinnästä virkavalinnassa tai palkkauksessa.

Julkiseen virkaan tulisi aina valita pätevin, eikä sukupuolen pitäisi vaikuttaa valintaan. Virkavalinnoissa tasa-
arvolaki koskee myös kirkkoa.

Mikäli hakijoina on sekä miehiä että naisia, laki velvoittaa tekemään ansiovertailun. Jos sitten ansiovertailun jälkeen virkaan valitaan selvästi vähemmän ansioitunut, esimerkiksi olennaisesti vähemmän kokemusta omaava hakija, syntyy syrjintäolettama.

– Kun puhun olennaisesta erosta kokemuksessa, tarkoitan pikemmin vuosikymmenten kuin vuosien eroa. Virkavalinnassa muutaman vuoden kokemusero ei ole yhtään mitään.

Työnantajalle syrjintäolettaman kumoaminen on kuitenkin Maarit Engströmin mukaan helppoa. Sen voi tehdä vetoamalla hakijoiden onnistumiseen haastatteluissa.

– Tuntuu, että ihan kaikissa tapauksissa se ei voi pitää paikkansa, että vähemmän ansioitunut hakija olisi niin paljon paremmin onnistunut haastattelussa.

Siksi virkavalinnasta oikaisuvaatimuksen tekoa harkitsevan hakijan kanssa pohditaan Engströmin mukaan tarkkaan sitä, onko vaatimuksella menestymisen mahdollisuuksia. Arvioon vaikuttaa se, kuinka räikeästä tapauksesta on kyse ja onko syrjinnästä muuta näyttöä.

Käytännössä moni liittoon yhteyttä ottanut jättää lopulta oikaisuvaatimuksen tekemättä. Heikoksi arvioidun menestyksen lisäksi syynä saattaa olla se, että valittamisen pelätään vaikuttavan negatiivisesti omaan työuraan.

– Kuulen sitä hyvin usein.

Liitto ei tilastoi sukupuoleen liittyviä tapauksia, joten tarkkaan kuvaa tilanteen kehittymisestä on vaikea saada. Engströmin mukaan liiton juristit käsittelevät niitä joka tapauksessa vuositasolla useampia.

– Eivät ne ainakaan vähentymään päin ole.

Kun menin ensimmäistä kertaa siunaamaan, vainajan tytär muisti monta kertaa sanoa, että ’äiti ei mennyt kirkkoon koskaan, jos siellä oli nainen’.

Kuljin omaisten joukossa haudalle, minne he veivät kukkia. Omaiset puhuivat keskenään, että harmi kun kävi näin, mutta noita naispappeja on nykyään niin paljon.

Hyvin sujuneen toimituskeskustelun lopuksi omainen ilmoitti, että kiva oli kanssasi jutella, mutta valitettavasti meillä täytyy olla miespappi.

Kesäteologina ja teologiharjoittelussa olin usein mukana jakamassa myös ehtoollista. Vihkimyksen saatuani tietyt seurakuntalaiset eivät kuitenkaan enää suostuneet minulta ehtoollista vastaanottamaan. Piispan käsikö minut saastutti?

POIKKEUS HIENOVARAISUUTEEN saattavat olla suorasanaiset seurakuntalaiset.

Pappien ammatillisista asioista Pappisliitossa vastaava asiantuntija Vesa Engström toteaa, että papit elävät ”mielenkiintoisessa tilanteessa” sen osalta, kuka seurakunnassa sukupuolista syrjintää tai häirintää harjoittaa.

Työnantaja ei voi kohdella työntekijöitä eri tavoin sukupuolen perusteella rikkomatta lakia. Seurakuntalaisten kohdalla puuttumisen kynnys on huomattavasti korkeampi.

– Kirkossa tehdään paljon työtä seurakuntalaisten kanssa, ja seurakuntalaiset ovat myös päättämässä asioista.

Syrjintäkokemus voi syntyä esimerkiksi silloin, jos seurakuntalaiset pyytävät johonkin tilaisuuteen miespappia. Työvuorojen järjestely toiveen perusteella olisi laitonta. Mutta jos toiveen voi toteuttaa muutoinkin, niin voi tehdä ja niin myös usein tehdään.

Joskus voi käydä niinkin, että seurakunnan tarjoaman papin sukupuoleen pettyneet seurakuntalaiset ilmoittavat löytäneensä tilalle toisen papin muita reittejä.

– Onhan se omalle ammatti-identiteetille aikamoinen avokämmen. Siitä voi syntyä syrjinnän kokemus, vaikka se ei lakikirjan mukaan olisi syrjintää.

Vesa Engström korostaa työsuojelun merkitystä. Hän arvelee, ettei tilanteita aina osata seurakuntien työyhteisössä käsitellä ja olla niissä työntekijöiden tukena.

AKI-liittojen viimeisimmän jäsentutkimuksen mukaan pappien kokemus työssä viihtymisestä ja työn mielekkyydestä on heikentyneet selvästi.

– Jos työssään viihtyy, niin huonot kokemukset on helpompi laittaa kontekstiin ja ajatella, että kyse on yksittäisen henkilön törppöydestä. Mutta jos töissä on muutenkin henkisesti vaikeaa, niin epäasiallinen käytös murentaa jaksamista edelleen.

Kuulin miespuoliselta työtoverilta vuoden kuluttua aloittamisesta päin naamaa, että häntä ei nainen siunaa.

ONGELMIA ESIIN nostava saattaa törmätä tuen sijaan myös vähättelyyn. Saara Laakkosen mukaan naisten kertomuksia syrjinnästä saatetaan jopa käyttää heitä vastaan: ehkä naisten väsyminen syrjintään onkin osoitus siitä, että naiset eivät sovi vaativaan seurakunnan paimenen virkaan.

– Jos koulussa jotakuta järjestelmällisesti kiusataan, niin onko se sitten kiusatun vika, että hän ei jaksa? Laakkonen kysyy.

Myös Laakkosen mielestä seurakunnissa olisi syytä miettiä aiempaa huolellisemmin sitä, miten asiattomaan palautteeseen tai syrjinnän kokemuksiin työssä puututaan.

Kenelle ongelmista voi kertoa? Miten niihin puututaan tehokkaasti ja vähättelemättä?

Vastuuta on myös seurakuntalaisilla.

– Monet eivät varmaan edes itse ymmärrä, että ovat jollain tapaa ikäviä. Siinä voisi miettiä, että jos sanoisit saman asian miespapille, niin olisiko se ok.

Nyt iltapäivä on hämärtymässä ja Laakkosen työpäivä päättymässä. Hän pakkaa vielä työhuoneestaan mukaan muutamia tavaroita, joita on luvannut toimittaa eteenpäin.

Tänään ei vastaan tullut ikäviä sukupuoleen liittyviä kokemuksia, ja hyvin vähän niitä on ainakin toistaiseksi Laakkosen pappisuralla muutenkaan tullut.

Sosiaalisessa mediassa Laakkonenkin kertoo sen sijaan kohdanneensa suoraa naisvihaa. Oman Tiktok-tilinsä hän pani sen takia tauolle.

– Viimeisiin tekemiini videoihin tullut palaute oli aivan käsittämätöntä roskaa. Sellaista, että sinun kaltaisesti ihmiset ovat syy siihen, miksi kirkosta erotaan. Tai tällaiseksi tämä kirkko on mennyt, kuka sutkin päästi sisään.

Naisten pappeuden alkuvuosina naispapit saivat nimettömiä kirjeitä, joissa heidän pappeutensa kyseenalaistettiin usein ala-arvoiseen tyyliin. Asiattomat some-kommentit ovat nykyajan vastine niille.

Kaikesta huolimatta Laakkonen on tyytyväinen ammatinvalintaansa.

– Minulla on ollut muitakin leimahtavia intohimoja, mutta tämä on ollut toisentyyppinen voima. Pappeus on valo, joka on aina ollut minussa ja vähitellen kasvanut, kunnes se oli niin suuri, ettei sitä enää voinut olla näkemättä.

Papin ammattia hän pitää sitä paitsi maailman parhaana työnä. Siinä saa kirjoittaa, puhua ja tavata monenlaisia ihmisiä erilaisissa tilanteissa. Eikä koskaan tarvitse miettiä, onko omalla työllä merkitystä.

– Tet-harjoittelijoille juuri sanoin, että jos haluaa olla pahuutta vastaan taisteleva ninja, niin sitä varten on ehkä vaikea löytää koulutusohjelmaa, mutta papin työ on lähin vastine.

Kursivoidut sitaattinostot jutussa ovat Kotimaan kyselyyn vastanneiden naispappien kokemuksia vuosilta 2019–2024. Kokemuksia juttuun keräsivät Freija Özcan ja Niilo Rantala. Juttua varten on haastateltu Kirkon koulutuksen ja tutkimuksen tutkijaa Veli-Matti Salmista. Lähteenä on lisäksi käytetty Paula Närhen väitöskirjaa Nainen, pappeus ja ristiriita? (2012).

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä