Vaaliaikataulu julkaistu Sakastissa

Seurakuntavaalien 2014 hallinnon yksityiskohtainen aikataulu on nyt julkaistu Sakastissa. Samassa yhteydessä on myös kolme ensimmäistä lukua vaaliohjeista sekä ensimmäinen pöytäkirjamalli vaalilautakunnan kokoukseen. Ohjeet ja pöytäkirjamallit on laadittu uusien säännösten mukaisina, vaikka vaalilain muutos ei ole vielä valmistunut eduskunnassa.

Eduskunta käsittelee lain muutosesityksen tämän kevään aikana. Kirkkolain muutoksen ja uuden kirkon vaalijärjestyksen on tarkoitus tulla voimaan kesän aikana, jolloin uusia säännöksiä sovelletaan syksyn seurakuntavaaleissa. Loput ohjeet ja pöytäkirjamallit julkaistaan touko-kesäkuun aikana.

Aikatauluista käy ilmi muun maussa, että kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee 31.5. mennessä vaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet sekä nimeää puheenjohtajan. Samalla kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto voi päättää, että seurakunnan alue jaetaan äänestysalueisiin.

Vaalikoulutukset alkavat

Vaalien järjestämiseen tarvittavat koulutukset alkavat Lapuan ja Helsingin hiippakuntien koulutuksilla viikolla 18. Koulutuksen tarjoavat yhteistyössä Seurakuntaopisto ja hiippakunnat.

Koulutuksen käsitellään vaalilakia, vaalien viestintää ja tietojärjestelmiä sekä nuorten vaalikampanjaa. Koulutusten yhteydessä järjestetään myös nuorten vaalitapahtumia.

Seurakuntavaalien markkinointimateriaalia on tilattavissa täältä

Edellinen artikkeliNNKY:n tunnustuspalkinnot johtajuuskoulutuksille
Seuraava artikkeliKristityt ahtaimmalla Pohjois-Koreassa

Ei näytettäviä viestejä