Moskovan patriarkaatti eli Venäjän ortodoksinen kirkko on 2020-luvulla ryhtynyt hyvin aktiiviseksi Afrikassa. Se on jo vuonna 2021 perustanut oman eksarkaattinsa Afrikkaan ja on viime vuosina houkutellut mantereen ortodoksisten kirkkojen papistoa liittymään jopa seurakuntineen Moskovan patriarkaattiin.
Eksarkaatti on ortodoksisen kirkon hallinnollinen yksikkö, joka toimii suhteellisen itsenäisesti mutta oman patriarkaatin alaisena, oman patriarkaatin alueen laitamilla tai ulkopuolella.
Tällainen on ortodoksisessa maailmassa vallitsevien käytäntöjen vastaista. Periaatteessa on niin, että ortodoksinen kirkko ei voi ryhtyä toimimaan toisen ortodoksisen kirkon kanonisella alueella.
Eräissä kansainvälisissä arvioissa on todettu Venäjän käyvän Afrikassa ”hengellistä sotaa”.
Tässä toisten ortodoksisten kirkkojen alueelle tunkeutumisessa on paljon liittymäkohtia Venäjän ja sen itsevaltaisen presidentin Vladimir Putinin geopoliittisten tavoitteiden saavuttamiseen. Putin on tunnetusti alistanut maansa suuren ortodoksisen kirkon oman politiikkansa työkaluksi, vaikka kirkolla on tietenkin myös omat intressinsä. Venäjän ortodoksinen kirkko levittää toiminnallaan Afrikassa Venäjän pehmeää valtaa siinä missä Venäjän armeija tai sen palkkasoturijoukot mantereen monissa maissa osallistuvat paikallisiin sotiin tai pyrkivät varmistamaan tiettyjen paikallisten poliittisten johtajien asemaa.
Poliittisessa ja sotilaallisessa mielessä Venäjän aktiivisuus Afrikassa alkoi kasvaa jo aikaisemmin 2000-luvulla. Taloudessa on hyvä muistaa, että koko Afrikan ylivoimaisesti suurimmat kauppakumppanit ovat 2020-luvulla olleet Euroopan unioni, Kiina, Intia ja Yhdysvallat. Venäjän kauppa Afrikan maiden kanssa on lisääntynyt, mutta se tulee edelleen kaukana edellä mainittujen maiden jäljessä. Venäjä vie Afrikkaan erityisesti viljaa ja polttoaineita.
Poliittisten ja taloudellisten kysymyksien yhteen kietoutumista kuvaa se, että toisaalta myös Ukraina on kauan ollut erittäin tärkeä leipäviljan ja muiden elintarvikkeiden toimittaja Afrikkaan. Joillekin Afrikan maille ukrainalainen vilja on elämän ja kuoleman kysymys. Ukrainan viljan maailmalle vientiä taas on haitannut Mustanmeren läheisyys sotatantereille.
Venäjä onkin pyrkinyt saamaan Afrikan maita Ukrainan asemesta riippuvaisiksi omista viljantoimituksistaan.
NYKYISESSÄ MAAILMASSA geopoliittiset pyrkimykset liittyvät toisiinsa joskus erikoislaatuisilla tavoilla. Venäjän kirkon aktiivisuuden lisääntymisessä Afrikassa eräs kulminaatiopiste oli Ukrainan ortodoksisen kirkon Konstantinopolista vuonna 2019 saama täysi kirkollinen itsenäisyys, autokefalia. Moskovan patriarkaatille ja myös ylivaltaa Ukrainan olemassaoloon tavoitteleville Kremlin vallanpitäjille tällainen oli suuri tappio.
Moskovan patriarkaatin ja Ekumeenisen patriarkaatin välit olivat toki varsinkin Ukrainan kirkollisen kehityksen vuoksi erittäin huonot jo ennen täyden itsenäisyyden myöntäneen tomos-asiakirjan antamista Ukrainan kirkolle.
Eri syistä Ukrainan itsenäinen kirkko on saanut tunnustuksia muusta ortodoksisesta maailmasta verkkaisesti, mutta sen aseman ensimmäisiin tunnustajiin kuului kuitenkin ikivanha ortodoksinen Aleksandrian patriarkaatti.
Tämä oli Moskovalle liikaa. Suhteet Aleksandrian patriarkaattiin katkaistiin 27.12.2019. Patriarkkia Kirillin mukaan Aleksandrian patriarkaatti oli ”poliittisten toimiensa” vuoksi menettänyt legitimiteettinsä.
Vain kaksi päivää myöhemmin perustettiin Moskovan patriarkaatin alainen Afrikan eksarkaatti, siis Venäjän ortodoksisen kirkon eksarkaatti Afrikassa: Moskovan patriarkaatti työnsi siis jalkansa toisen vanhan patriarkaatin kanoniselle alueelle.
Aleksandrian patriarkaatin kanoniseen alueeseen kuuluu koko Afrikan manner. Venäjän ortodoksisen kirkolla on ollut eräitä seurakuntia Afrikassa jo aikaisemminkin, mutta ne ovat toimineet Aleksandrian patriarkaatin alaisuudessa.
Moskovan patriarkaatti haluaa esittää itsensä maailman ortodoksien yhteyttä edistävänä kirkkona.
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON (UEF) systemaattisen teologian apulaisprofessori Heta Hurskainen on perehtynyt Venäjän ortodoksisen kirkon kysymyksiin, sen toimintaan Ukrainassa ja kirkko-valtio-suhteisiin.
Hurskaisen mukaan Moskovan patriarkaatin Afrikan-toiminnan lisääntyneen intensiteetin juurisyyt juontavat edellä kuvatulla tavalla Ukrainan tilanteeseen.
— Taustalla on siis ortodoksisen maailman sisäinen kamppailu Ukrainan kirkosta: onko se itsenäinen vai Moskovan patriarkaatin alainen. Samalla Moskovan patriarkaatti haluaa haastaa ekumeenista patriarkaattia ja sen Ukrainan kirkkoa tukevaa linjaa tukevia muita ortodoksisisa kirkkoja, Heta Hurskainen sanoo.
Moskovan patriarkaatti haluaa Hurskaisen mukaan esittää itsensä maailman ortodoksien yhteyttä edistävänä kirkkona.
— Omassa narratiivissaan Venäjän ortodoksinen kirkko pyrkii esittämään Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan itsevaltiaana. Aleksandrian patriarkaattikin meni tunnustamaan Ukrainan kirkon. Tästä syystä Aleksandria on Moskovan narratiivissa menettänyt legitimiteettiinsä. Ja siksi Moskovan patriarkaattia tarvitaan Moskovan näkökulmasta palvelemaan todellisia ortodokseja Afrikassa.
Omasta mielestään Moskovan patriarkaatti on siis tullut Afrikkaan pelastamaan ortodoksista väestöä.
Taannoin Aleksandrian patriarkaatin alaisessa Zimbabwen ortodoksisessa kirkossa vihittiin virkaan naispuolinen diakoni. Tämä on Hurskaisen mukaan yksi asioista, joka antoi Moskovan patriarkaatille syyn ruveta väittämään, että länsi pyrkii omilla liberaaleilla arvoillaan kolonisoimaan Aleksandrian patriarkaattia.
— Todellisuudessa juuri Moskovan patriarkaatti toimii Afrikassa rahalla kolonisoivana toimijana.
SITTEMMIN VIIME vuosien aikana Moskovan patriarkaatin edustajat ovat kiertäneet jättiläismäisen mantereen eri puolilla, ollen yhteydessä eri ortodoksisten kirkkojen papistoon. Näitä on houkuteltu liittymään Moskovan patriarkaattiin.
Moskovan patriarkaatti toimii Afrikassa Aleksandrian patriarkaatin näkökulmasta laittomasti. Aleksandrian patriarkka Theodoros II on luonnehtinut Venäjän kirkon toimintaa Afrikassa ”täysin epäoikeudenmukaiseksi, ei-veljelliseksi, kirkonvastaiseksi ja anti-kanoniseksi”. Patriarkka on myös paheksunut sitä, että monien muiden ortodoksisen maailman kirkonjohtajien reaktio Venäjän toimintaan Afrikassa on ollut vaimea.
Keskeinen Venäjän käyttämä afrikkalaisten ortodoksipappien houkuttelun instrumentti on ollut raha: monet Afrikan kirkoista ovat köyhiä, eikä niillä ole aina mahdollisuuksia maksaa papistolleen kunnollista palkkaa. Osa afrikkalaisista ortodoksipapeista elää köyhyydessä, eikä pysty kustantamaan perheilleen ruokaa.
Papeille, jotka lähtevät paikallisesta kirkosta ja liittyvät Moskovan patriarkaatin alaisiin afrikkalaisiin seurakuntiin, on luvattu ja maksettu huomattavasti parempaa palkkaa. Monet ovat lähteneet: esimerkiksi Kenian Kisumun hiippakunnan noin 60 papista puolet liittyi joitakin vuosia sitten Moskovan patriarkaattiin.
Venäläisellä rahalla ”kääntyneille” kirkonmiehille on kustannettu myös asuntoja ja autoja ja heidän lapsilleen koulutusta. Tätä afrikkalaisten seurakuntien heikon taloudellisen aseman hyväksikäyttöä on paheksuttu myös Moskovan patriarkaatin piirissä: ”Tämä ei ole aitoa lähetystyötä, vaan opportunismin strategiaa.” Sellainen johtaa jännitteisiin kirkkojen sisällä.
Venäjän ortodoksinen kirkko on onnistunut perustamaan eri puolille Afrikkaa joitakin satoja omia seurakuntiaan. Niiden seurakuntalaisten määrä on Afrikan mittakaavassa hyvin vähäinen.
Osa afrikkalaisista ortodoksikirkoista lähteneistä papeista on kuitenkin Moskovan toimintaan pettyneinä halunnut palata takaisin alkuperäisiin kotikirkkoihinsa, mutta heitä ei ole aina haluttu automaattisesti ottaa takaisin.
Moskovan patriarkaatti on toiminut Afrikassa muutenkin, muun muassa kanavoimalla rahaa kehitysyhteistyöprojekteihin. Myös ruoka-apua on annettu.
ISO KYSYMYS on, mitä päämääriä Moskovan patriarkaatin toiminnalla Afrikassa näyttäisi olevan. Kuten todettua, kirkon toiminta näyttäisi kytkeytyvän läheisesti Venäjän johdon globaaleihin intresseihin.
Venäjän varsin monipuolinen ja 2020-luvulla nopeasti laajentunut toiminta ja intressien valvominen Afrikassa ja sen yhteistyö afrikkalaisten hallitusten kanssa on herättänyt kiinnostusta mm. Euroopan Unionissa.
Yksi Venäjän ilmeisistä geopoliittisista pyrkimyksistä on ollut syrjäyttää länsimaita Afrikasta. Tässä sitä on mahdollisesti auttanut Afrikassa tunnettu vastenmielisyys entisten siirtomaavaltojen — etenkin Ranskan ja Britannian — taloudellista valtaa ja edunvalvontaa kohtaan. Venäjä on esimerkiksi pyrkinyt saamaan Ranskan pois Burkina Fasosta, Malista ja Nigeriasta.
Myös Heta Hurskaisen mukaan Venäjällä on valvottavanaan paljon intressejä Afrikassa. Sama koskee muita BRICS-maita, joista erityisesti Kiina on ollut aktiivinen Afrikan resurssien kartoituksessa ja hankkimisessa. Toisaalta Kiina on myös Venäjän kilpailija.
— Afrikassa on runsaasti resursseja. Venäjällä on taloudellisia ja poliittisia ja sotilaallisia intressejä Afrikkaa kohtaan. Se näyttäytyy osana tätä kuviona. Venäjä haluaa myös estää länttä toimimasta Afrikassa.
Venäjän ortodoksista kirkkoa syytetään siitä, että se on auttanut afrikkalaisten värväämisessä Ukrainan sotaan.
ENTÄ MISSÄ määrin Venäjän ortodoksisen kirkon toiminta todella palvelee Kremlin geopoliittisia pyrkimyksiä? Hurskainen painottaa, että Moskovan patriarkaatilla on omasta mielestään painavia, itsenäisiä, edellä kuvattuja kirkollisia syitä toimia Afrikassa niin kuin se toimii. Mutta yhteys Venäjän valtion toimintaan on selvä.
— Venäjän vallanpitäjät tietävät, että Moskovan patriarkaatin kautta voidaan vedota tavallisiin ihmisiin, esimerkiksi humanitaarisin argumentein. Ukrainaan liittyen kirkko edistää Venäjän etuja, mutta oman käsityksensä mukaan myös ortodoksisen kansan etuja Afrikassa.
Paikallisten afrikkalaisten ortodoksikirkkojen näkökulmasta Moskovan patriarkaatin toiminta on Hurskaisenkin mukaan ollut hämmentävää ja kirkkoa jakavaa.
— Paikalliset ortodoksiset kirkot esimerkiksi Keniassa kärsivät siitä tilanteesta, että rahalla on houkuteltu omia pappeja pois, seurakunnat ovat jakautuneet, ja erilaisia ristiriitoja on syntynyt paljon.
Jälleen törmätään myös kysymykseen naisten asemasta. Hurskaisen mukaan Kenian ortodoksisessa kirkossa lasten opettaminen seurakunnissa on usein annettu naisten vastuulle.
— Moskovan patriarkaattiin vaihtaneiden pappien vaimoille ei luultavasti tätä asemaa sitten uusissa seurakunnissa olekaan annettu.
Hurskainen huomauttaa vielä että Venäjän ortodoksista kirkkoa syytetään siitä, että se on auttanut afrikkalaisten värväämisessä Ukrainan sotaan.
— Eksarkaatissa on tämä kiistetty ja todetaan, että joitain seminaarilaisia on lähetetty Ukrainaan opiskelemaan — minun näkemykseni mukaan epäilemättä Moskova-mielisten luokse. Vaikka kyse olisi ”vain” jälkimmäisestä, toiminnan tarkoitus on minusta painottaa ja kärjistää, että Moskova-johtoinen ortodoksisuus on edustaa oikeaa ortodoksisuutta ja tukea Venäjän tavoitteita. Afrikkalaisille jää tässä toiminnassa vain epäoikeudenmukainen välinearvo, Heta Hurskainen sanoo.
Lue myös:
Venäjän ortodoksikirkko on osa Kremlin vallankäyttöä, arvioi tutkija
Ilmoita asiavirheestä