Kiinan kansantasavallassa säädettiin keväällä uusi laki, joka astui voimaan 1. heinäkuuta. Laki etnisestä yhtenäisyydestä ja kehityksen edistämisestä (The Ethnic Unity and Progress Promotion Law) koskee kansallisia vähemmistöjä sekä niiden ja keskushallinnon edistämän yleiskiinalaisuuden suhdetta. Käytännössä laki vaikuttaa myös maan uskonnollisten ryhmien toimintaan.
Uuden lain tarkoituksena on Kiinan oikeusministeriön mukaan ”vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja yhteistä hyvinvointia kaikkien 56 etnisen ryhmän kesken. Tämä tapahtuu virallisen näkökulman mukaan vuoteen 2025 mennessä, jolloin Kiina pyrkii saavuttamaan pyrkimyksensä modernisaation vuoteen 2035 mennessä”.
Osaltaan uusi laki liittyy Kiinan ulkopoliittisiin ja globaaleihin tavoitteisiin. Laki antaa mahdollisuuden puuttua myös ulkomailla toimiviin organisaatioihin ja yksilöihin, jos hallitus arvioi niiden pyrkivän edistämään Kiinassa etnistä hajaannusta tai separatismia.
Kiinan sisällä kritiikkiä Pekingin vallanpitäjien päätöksiä on vaikeaa ja vaarallistakin kritisoida. Mutta monissa länsimaisissa arvioissa lakia pidetään yksiselitteisesti pitkäaikaisen vähemmistöjen assimilaatiopolitiikan muuttamisena aggressiivisemmaksi: Kiina haluaa nyt uudella määrätietoisuudella kiinalaistaa vähemmistöjään ja yhtenäistämään kansaa etnisesti ja kielellisesti. Mandariinikiinan hallitsevaa asemaa halutaan vahvistaa kaikilla hallinnon- ja elämänalueilla.
Kiina on monikansallinen ja -kielinen maa. Jättiläismäisestä väestöstä 90 prosenttia puhuu kiinaa. Kiinan kieli kuitenkin jakautuu moniin eri variantteihin. Esimerkiksi maan pohjois- ja keskiosien mandariinikiinaa puhuva ihminen ei välttämättä ymmärrä eteläkiinalaisten kiinalaiskielten ja murteiden puhujia. Lisäksi maassa puhutaan monia ei-kiinalaisia vähemmistökieliä. Kaikille kansalaisille yhteisen kielen halitsemisen tarve on Kiinassa objektiivisestikin ilmeinen.
Vaikka kansallisten vähemmistöjen kieliä luvataan edelleen suojeltavan, lisää uusi laki käytönnässä mandarinikiinan käyttöä yli minimin hallinnossa, viestinnässä sekä opetuksessa kaikilla kouluasteilla päiväkodeista ja esikoulusta alkaen. Kiinan kieli asetetaan julkisesti hallinnon kylteissä ja julkaisuissa paikallisen kielen edelle. Tämä koskee myös yksityisten yrityksien ilmoittelua ja mainontaa julkisessa tilassa.
Hyvin erikoisena voidaan pitää uuden lain henkeä ja linjausta siitä, että vähemmistöihin kuuluvat avioituisivat entistä useammin han-kiinalaiseen enemmistöön kuuluvien kanssa. Tähän laki ei eksplisiittisesti kehota, mutta korostaa sitä, että kukaan yksilö tai organisaatio ei saa estää vapaata avioitumista. Pyrkimys on selkeä: monissa kulttuureissa avioituminen on ollut perheen, suvun ja uskonnon sallima päätös, ei vain nuorenparin itsensä. Lisäksi Kiinan hallitus on jo aikaisemmin tukenut taloudellisesti eri etnisten ryhmien — esimerkiksi uiguurien ja han-kiinalaisten — keskinäistä avioitumista. Tällainen merkitsee Kiinassa kuitenkin vähemmistöille lähtökohtaisesti kielellisen ja kulttuurisen assimilaation lisääntymistä.
Kiina on 2010-luvulta alkaen lisännyt massiivisesti väestönsä digitaalista valvontaa. Kaduilla, maanteillä, julkisissa tiloissa ja jopa asunnoissa voi olla erittäin paljon videokameroita ja muita sensoreita. Myös maan internet on jo vuosien ajan ollut hallituksen erittäin tarkassa kontrollissa. Kaikessa valvonnassa hyödynnetään erittäin laajalti tekoälyä.
Kiinan hallinnon ote kirkoista ja uskonnoista on kiristynyt jo vuosien ajan.
UUSI LAKI koskee myös uskontoja. Kiina hyväksyy virallisiksi uskonnoiksi buddhalaisuuden, taolaisuuden, protestanttisuuden, katolisuuden ja islamin. Muiden uskontojen harjoittajien asema on juridisesti harmaalla alueella. Epävirallisia, ilman lupaa toimivia kristittyjä ryhmiä on Kiinassa hyvin paljon. Niiden toimintaan on puututtu vaihtelevasti, esimerkiksi pappeja on pidätetty. Ylipäätään Kiinan hallinnon ote kirkoista ja uskonnoista on kiristynyt jo vuosien ajan 2010-luvulta lähtien.
Viime vuosina kuitenkin myös virallisesti hyväksyttyjen uskontokuntien asema on Kiinassa vaikeutunut — esimerkiksi kirkkojen ristejä on viranomaisten määräyksistä monin paikoin poistettu ja kirkkoja purettu. Hyväksytyt uskonnot, eli myös Kiinan protestanttinen kirkko, on velvoitettu edistämään etnistä yhtenäisyyttä, pitämään esillä poliittisesti valtion linjaa tukevia julisteita. Lisäksi saarnojen on heijastettava Kiinan hallitsevan kommunistisen puolueen suosimia arvoja.
Kukaan ei tiedä Kiinan kristittyjen todellista määrää. Arviot liikkuvat 40 miljoonan ja sadan miljoonan kristityn välillä. Myös islamin, buddahalaisuuden ja taolaisuuden kannattajien määrät lasketaan kymmenissä miljoonissa.
Uskontojen lisääntyneeseen kontrolliin voitaneen lukea myös läntisimmän Kiinan Xinjiangissa Kirgisian ja Kazakstanin rajoilla asuvien islaminuskoisten ja turkinsukuista kieltä puhuvien uiguurien kohtalo: yli miljoona uiguuria on suljettuna uudelleenkasvatusleireille, joissa heistä pyritään tekemään kielellisesti ja kulttuurisesti isänmaallisia kiinalaisia. Samalla heistä pyritään juurimaan islamia ja omaa kansallista identiteettiä.
Jo aiemmin voimassa olleen Kiinan lainsäädännön mukaan vain 18 vuotta täyttäneet ihmiset voivat liittyä uskontokuntien jäseniksi. Kirkkojen ja temppeleiden ulkopuolella uskonnon ei viranomaisten näkökulmasta pidä erityisemmin näkyä. Uskonnollinen nuorisotyö on hyvin vaikeaa. Uskonnollisten perheiden kasvatustehtävää vaikeuttaa myös se, että Kiinan kommunistisen puolueen marxilaisen ideologian varaan rakennetussa valtiossa esimerkiksi koululaitos propagoi virallista ateismia.
Kiinan kirkkojen suhteen on myös totta, että mikäli kirkot ja seurakunnat alistuvat valtion lisääntyvään kontrolliin ja pitävät matalaa perofiilia, ne saavat yleensä olla aika rauhassa. Kirkkoja on verrattu lintuun, joka opettelee lentämään häkissä.
Kiinan yli 1,4 miljardin väestöstä kiinan kielen eri variantteja ja murteita puhuvat han-kiinalaiset muodostavat noin 90 prosenttia väestöstä. Toisaalta eri etnisiin vähemmistöihinkin kuuluvia ihmisiä on noin 125 miljoonaa. Suhteellisesti vähemmistöjen osuus Kiinan väestöstä on vuoden 2020 väestönlaskennan perusteella noin 9 prosenttia. Suurimpia vähemmistäryhmiä ovat zhuangit (17 miljoonaa), mantšut (10 miljoonaa), huit (10 miljoonaa), uiguurit (10 miljoonaa), miaot, yit, tujiat, tiiberiläiset ja mongolit. Osa suurimmista vähemmistökansoista on jo käytännössä kiinankielisiä.
Kiinan tunnustaman 56 etnisen ryhmän lisäksi maassa asuu satoja ”epävirallisia”, usein hyvin pieniä etnisiä vähemmistöjä, joista monilla on myös oma kielensä. Jättiläismäisessä valtakunnassa niiden tulevaisuutta voi pitää epävarmana.
Lue lisää Kiinasta:
Pääkirjoitus: Trumpiin verrattuna Kiina on aikuinen mutta puhtoinen se ei ole
Kirja-arvio: Idän lohikäärmeellä on suunnitelma maailmalle
Kolumni: Kiinan kristityillä on oleva vielä merkittävä rooli rajusti muuttuvassa maailmassa
Ilmoita asiavirheestä