Vatikaanin kolme keskushallinnon virastoa julkaisivat syyskuun lopussa A Journey of Hope (Toivon matka) -asiakirjan, joka on tiivis katsaus ja analyysi katolisen kirkon ja muiden uskontojen 60 viimeksi kuluneen vuoden aikana käymistä dialogeista.

Asiakirjan yhtenä lähtökohtana ja kantavana voimana on erityisesti Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen 1965 julkaisema julistus Nostra Aetate (Meidän aikamme), joka käsittelee kirkon suhdetta muihin uskontoihin. A Journey of Hope onkin pitkälti Nostra Aetaten toteutumisen analyysia.

A Journey of Hopen mukaan Nostra Aetate merkitsi aikoinaan käännekohtaa katolisen kirkon suhteissa juutalaisuuteen ja muihin uskontoihin. Kirkko tunnusti, ettei se torju muissa uskonnoissa olevaa totta ja pyhää, ja kehotti suhtautumaan niiden opetuksiin ja perinteisiin arvostavasti.

Taustalla oli myös ajatus erilaisten traditioiden rauhallisesta yhteiselosta.

Vaikka asiakirja käsittelee kirkon suhdetta moniin eri uskontoihin, suhde juutalaisuuteen korostuu. Kristinusko ja juutalaisuus jakavat A Journey of Hopen mukaan merkittävän hengellisen perinnön. Olivathan Jeesus, apostolit ja ensimmäiset kristityt juutalaisia ja kristinuskon juuret sen ajan juutalaisuudessa.

Jumalan liitto juutalaisen kansan kanssa on peruuttamaton – mutta katolisen kirkon opetuksen mukaan Kristus on kuitenkin ainoa Lunastaja, kahta toisistaan riippumatonta pelastustietä ei ole. Kaikki antisemitismi tuomitaan jyrkästi.

Katolinen kirkko on käynyt dialogeja myös islamin, hindulaisuuden, buddhalaisuuden, jainalaisuuden, sikhiläisyyden, šintolaisuuden, taolaisuuden, kungfutselaisuuden, zarathustralaisuuden sekä eri luonnon- ja kansanuskontojen kanssa.

Epäluulo, syrjintä, fundamentalismi ja uskonnon poliittinen hyväksikäyttö valitettavasti jatkuvat.

UUDESSA JULKAISUSSA kerrataan myös monipuolisesti eri paavien työtä kirkon uskontosuhteiden hyväksi.

Nostra Aetaten todetaan kuudenkymmenen vuoden aikana muuttaneen kirkon suhtautumista muihin uskontoihin. Vuoropuhelu on juurtunut kirkon opetukseen ja toimintaan. Keskinäinen tunteminen ja yhteinen työ rauhan hyväksi on lisääntynyt. Uskonnonvapautta ja kaikkien uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksia on varjeltava.

Julkaisu huomauttaa kuitenkin, että kehitys on ollut epätasaista. Epäluulo, syrjintä, fundamentalismi ja uskonnon poliittinen hyväksikäyttö valitettavasti jatkuvat.

Vuoropuhelu ei julkaisun mukaan merkitse oman kristillisen identiteetin hylkäämistä, relativismia, uskontojen erojen häivyttämistä eikä kirkon lähetystehtävästä luopumista. Tavoitteena ei ole yhden maailmanuskonnon perustaminen, vaan rauhallinen rinnakkaiselo.

LOPUKSI A Journey of Hope mainitsee tulevaisuuden haasteina geopoliittiset muutokset, kulttuurisen polarisaation, uskonnollisen ääriajattelun, sodat, maallistumisen sekä ekologiset ja yhteiskunnalliset kriisit.

Asiakirja on teologisesti painava analyysi 60 vuoden mittaisesta uskontojen välisestä työstä. On vaikea kuvitella minkään muun tahon kuin katolisen kirkon selvinneen tämän kokoluokan projektista.

Työ jatkuu, sillä Nostra Aetaten alkuperäinen sanoma on kirkon mukaan yhä ajankohtainen ja kirkon velvollisuus on sitä edistää.

Kirkko kutsuu ihmisiä rakentamaan siltoja muurien sijaan, edistämään rauhaa ja tunnustamaan myös muiden hengelliset rikkaudet.