Amerikan Etelän uskonnolliseen ympäristöön kuuluvat myös luterilaiset kirkot. Eri kirkkojen kylteissä on tyypillisesti Raamatun oppeja tai lauseita. Kuva: Katja Toivanen

Oheisesta kuvasarjasta näkyy, miltä Yhdysvaltojen eteläosien uskonnollisuus näyttää katukuvassa.

Eri kirkkokuntien ja kirkkojen kirjo on valtava. Tämän kuvasarjan kirkot ovat muutaman kunnan alueelta Kentuckyn osavaltiosta.

Amerikan etelä, Dixie eli American South, sijoittuu Yhdysvalloissa Mason–Dixon-linjan eteläpuolle. Kyseinen linja muodosti rajan etelän orjavaltioille ja pohjoiselle kuten myös sisällisodalle.

Mississippi-joen yli meloi Huckleberry Finn paetessaan juoppuhullua isäänsä Missourista Illinoisiin Mark Twainin klassikossa. Ohio-joen yli pakenivat orjat Kentuckystä Ohioon Toni Morrisonin romaanissa
Minun kansani, minun rakkaani.

St. Patrick Episcopal Church Somersetissä, Kentuckyssä oli osa Underground Railroadia eli maanalaista rautatietä. Se oli orjien pakoa auttavien ihmisten ja paikkojen salainen ketju.

Varsin tarkkaan Amerikan etelän alueelle sijoittuu Bible Belt eli raamattuvyöhyke, joka ulottuu itärannikolta Oklahoman ja Teksasin leveydelle ja Kentuckystä suurin piirtein Meksikonlahdelle.

Raamattuvyöhykkeen kristillisyys on oleellinen osa yhteiskuntaa. Se näkyy myös politiikassa. Täällä ei vitsailla uskonnosta eikä ihmetellä, jos naapuri käy kirkossa kolmesti viikossa.

Dr. Martin Luther Kingin mukaan nimetty tie löytyy useista kaupungeista Etelässä. Ihmisoikeusaktivisti, nobelisti ja teologian tohtori nousi kuuluisuuteen toimiessaan baptistikirkon pastorina Montgomeryssä, Alabamassa. Kuva: Katja Toivanen

RAAMATTUVYÖHYKE ON eri kristillisten kirkkokuntien ja suuntausten tilkkutäkki, jossa aktiivinen kirkossa käynti ja pyhäkoulut ovat normaalia arkea. Myös ne, jotka eivät itse ole uskonnollisesti aktiivisia, pitävät aktiivista kristillistä käyttäytymistä osana normaalia elämää.

Baptistit ovat etelässä suuri ja näkyvä kirkkokunta, jonka musiikillinen perinne gospelkuoroineen on tuttua myös populaariviihteestä. Alueella toimii valtava määrä muitakin kristillisiä suuntauksia ja kirkkokuntia, kuten presbyteeri- ja metodistikirkkoja, fundamentalistisia, kuten Church of Christ ja Church of God, luterilaisia, katolilaisia, Jehovan todistajia ja amisseja. Raamattuvyöhykkeeltä löytyy kultteja ja feelgood-kirkkoja, jotka eivät tunnusta kuuluvansa mihinkään varsinaiseen kirkkokuntaan.

Myös suhde omaan kirkkountaan on vapaampi kuin Euroopassa. Kirkkokuntaa, tai kuten Amerikassa sanotaan, kirkkoa, saatetaankin vaihtaa elämän aikana.

Kirkossa käymisellä ja siihen liittyvällä yhteisöllä on valtava sosiaalinen merkitys. Teologisten seikkojen lisäksi myös yhteisö voi olla peruste vaihtaa kirkkokuntaa. Useissa kirkkokunnissa on tapana kertoa avoimesti omista uskonkokemuksistaan jumalanpalveluksen aikana. Saarnaa saatetaan säestää amen-huudoilla. Suhde uskontoon voi olla hyvinkin peittelemätön.

Maaseudulla uskonto näkyy esimerkiksi kylteissä, joissa on Raamatun jakeita. Kuva: Katja Toivanen

RAAMATTUVYÖHYKE ON konservatiivista ja valtaosin protestanttista aluetta. Maaseudulla republikaanien kannatus on voimakasta sekä sosiaalisesti ja tunteellisesti värittynyttä.

Täällä ei arvosteta demokraattien linjaa vaikuttaa liittovaltion tasolla osavaltioiden itsenäisen politiikan sijaan.

Ilmastonmuutos ei näy vielä sisämaan elämässä, ja siirtymä polttomoottoreista sähkömoottoreihin tuntuu kaukaiselta. Tämän ymmärtää, kun ajaa illalla moottoriteillä, jotka ovat täynnä kuorma-autoja. Rautatieverkosto ei ole riittävä korvaamaan rekkarahtia.

Suuret liberaalit kaupungit voivat valtaosin republikaanisessakin osavaltiossa olla demokraattisia. Se vaikuttaa koko osavaltion äänestyshtulokseen. Etelän raamattuvyöhykkeeltä on kotoisin moni Yhdysvaltojen presidentti ja huippupoliitikko.

Erikokoisia baptistiseurakuntia on alueella erittäin paljon. Niiden keskuudessa republikaanien kannatus on vahvaa. Kuva: Katja Toivanen

Entinen presidentti, demokraattien Bill Clinton ja hänen vaimonsa, entinen ulkoministeri Hilary Clinton ovat baptisteja kuten myös syvästi uskonnollinen entinen demokraattipresidentti Jimmy Carter, joka piti pyhäkoulua viimeisiin vuosiinsa saakka. Baptisti on myös entinen varapresidentti Al Gore, joka on kotoisin Tennesseestä.

Bushit ovat puolestaan kotoisin republikaanisesta Teksasista ja episkopaalikirkon ja metodistikirkon jäseniä.

Poliitikoilla on tapana päättää puheensa tervehdykseen ”God Bless You”, Jumalan siunausta.

Amerikkalaiset ovat puolueuskollisia, mutta uskonnolla on myös äänestyspäätöksissä merkittävä rooli. Päätökset voivat olla tunteenomaisia, ja tunteisiin myös Donald Trump vetoaa. Konsensus tuntuu olevan, että Trumpin aikaan oli kaikki parempaa, kuten bensiinin hinta.

Poliitikoilla on tapana päättää puheensa tervehdykseen ”God Bless You”, Jumalan siunausta. Näin toimivat myös vaalien ehdokkaat. Tervehdyksen poisjättäminen on suuri poliittinen riski.

ENTÄ SITTEN maaseutu, jossa osassa kirkkokunnista käydään jumalanpalveluksessa kolmekin kertaa viikossa? Lisäksi kirkot järjestävät pyhäkouluja ja raamattupiirejä, koska kouluissa ei opeteta uskontoa. Kirkon aktiviteetteihin kuuluvat myös varainkeräykset, erilaiset retket ja hyväntekeväisyys. Kirkon piirissä saattaa kulua suuri osa vapaa-ajasta.

Varainkeräys on välttämätöntä, sillä kirkot toimivat lahjoitusten varassa. Pienissä paikalliskirkoissa pastori saattaa tehdä työtään osa-aikaisesti. Kirkoissa esitellään puolisoehdokkaat ja jumalanpalveluksissa rukoillaan nimeltä mainiten sairastuneiden puolesta. Fundamentalistikirkoissa käydään poikkeuksetta useasti viikossa, myös matkoilla.

Jeesus rakastaa sinua, kertoo banderolli. Tällaisia kylttejä seudulla on runsaasti. Kuva: Katja Toivanen

Ollessani Kentuckyssä vaihto-oppilaansa 1980-luvun lopulla jumalanpalveluksissa käytettiin juhlamekkoja ja korkokenkiä. Myös meikki ja kampaukset olivat ajan tyylin mukaan täydellisiä. Kirkkoon kutsuttiin silloinkin vierailulle kuin kotiin eikä kutsuista käynyt kieltäytyminen.

Nyt, käydessäni kirkossa Kentuckyssä noin 35 vuotta myöhemmin, huomasin että koodi on muuttunut. Kirkossa käydään nyt myös farkkuhaalareissa ja t-paidoissa. Kirkkomuoti on keventynyt muun muodin mukana.

Juttuun on haastateltu tietokirjailija Janne Riiheläistä.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!

Edellinen artikkeliNoin puolet maallikko­edustajista mahdollistaisi vihkimisen myös samaa sukupuolta oleville pareille
Seuraava artikkeliLuterilaisuuden perus­luonteeseen kuuluu kapina – siitä seuraa moni­äänisyyttä ja myös riitoja