Urkuyö ja Aaria -festivaali juhlii 30-vuotisuuttaan

Urkuyö ja Aarian kesäyön konserteissa juhlitaan festivaalin 30-vuotista taivalta.

Kesän aikana joka torstai 4.6.–27.8.2015 Espoon tuomiokirkossa pidettävissä konserteissa kuullaan juhlavuosiaan viettäviä säveltäjämestareita, laulutaidetta, urkuja niin soolona kuin useissa kokoonpanoissa sekä hengellisiä säveliä ja virsiä kansanmusiikin tyyliin ja tango-orkesterin tulkitsemana.

Juhlavuotenaan Urkuyö ja Aaria nostaa esille myös musiikin merkityksen ihmisen hyvinvoinnille lapsuudesta vanhuuteen. Aiheesta luennoi aivotutkija, professori Minna Huotilainen
Soivat aivot -yleisöseminaarissa kesäkuun alussa. Seminaari järjestetään yhteistyössä Suomen Aivosäätiön kanssa.

Urkuyö ja Aaria -konserttisarja syntyi vuonna 1986 silloisen Kanta-Espoon seurakunnan musiikkityön parissa urkuri Matti Vainion saadessa idean myöhäisistä kesäillan konserteista.

Vuodesta 1992 Urkuyö ja Aaria ry:n järjestämänä tapahtuma on kasvanut festivaaliksi. Urkuyö ja Aaria -festivaalin ohjelmiston perustana on klassinen musiikki liedeistä kirkkomusiikin suurteoksiin. Festivaalin taiteellisia johtajia ovat olleet dir. mus. Matti Vainio 1986–2005, kapellimestari ja säveltäjä Kari Tikka 2006–2011 sekä kapellimestari ja kuoronjohtaja Hannu Norjanen vuodesta 2012.

Tutustu ohjelmaan

Edellinen artikkeliLaajasalo Rajamäelle: Roolihahmo ei pahoittele, pappi pahoittelee
Seuraava artikkeliLähetyssihteeri: Syvällinen koulutus tuli tarpeeseen!

Ei näytettäviä viestejä