Urkutaiteilijalla käytössään ”ääninauha helvetistä”

KiviniemiKalevisuurin

Räväköistä tempauksistaan ja korkeatasoisista konserteistaan tunnettu urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi esiintyy Lahden Sibeliustalossa torstaina otsikolla ”Lohikäärmeen tuli”. Kiviniemen mielen päällä on lohikäärmeen sijaan juuri nyt aivan toinen asia; syntymäisillään oleva teos. Konsertissa saa kantaesityksensä Heaven and Hell, mutta Kiviniemi sävelsi sen valmiiksi vasta viime viikolla.

– Helvetti ja taivas! Siinä teemat, joihin sisältyy kaikkea ajankohtaista maailman talouskriisistä ihmisten ulkonäköpaineisiin. Me emme saisi olla wallstreet-analyytikkojen ohjailtavissa, vaan meidän pitäisi nähdä itse, ajatella itse!

Kiviniemi luottaa taiteen mahdollisuuteen avata ihmisille taivasta, sitä mikä on hyvää. Samaan hengenvetoon hän kertoo tilanneensa luottoäänittäjältään Mika Koivusalolta helvettiä kuvaavan ääninauhan, jossa kuuluu muun muassa ihmisten itkua ja vaikerrusta.

– Siinä kuuluu kauhua, ja niin pitääkin, Kiviniemi hahmottelee.

Heaven and Hell ei ole improvisaatio, vaan siitä on tulossa raamiltaan 9-minuuttinen teos Sibeliustalon urkujen ensilevytyksen julkaisukonserttiin. Lokakuun 3. päivä talossa kuullaan myös Kiviniemen vanhempi sarja, Suite (2011), jonka osat Tuli, Taivas ja Särkynyt mosaiikki perustuvat Ilmestyskirjan teksteihin.

Miksi näin rankat aiheet?

– Tämä on eräänlainen hätähuuto ihmisen puolesta, ja taiteen! Helvettiä ei saa päästää valloilleen, vaikka moni asia vetää epätoivon suuntaan. Uskon taiteen mahdollisuuteen saada ihminen näkemään valoa kaiken keskellä.

Konsertissa kuullaan myös Lohikäärmeen tuli, fantasia harpulle ja uruille. Sen Kiviniemi on säveltänyt pitkäaikaiselle muusikkokollegalleen, harpisti Kirsi Kiviharjulle. Levynjulkaisukonsertissa kuullaan myös vanhempaa urkumusiikkia, erityisesti suurten ranskalaissäveltäjien kynistä.

Konsertti juhlistaa Sibeliustalon urkuja. Pure Organ! -sarjan avasi tammikuussa Pauli Pietiläinen ja sarjan päättää Sirkka-Liisa Jussila-Gripentrog 7.11.

Edellinen artikkeli”Melkoinen epäluottamuslause työntekijöille”
Seuraava artikkeliInkerin kirkko evankelioi muslimeja

Ei näytettäviä viestejä