Mikä koti on? Mitä tehdä, jos kotiin liittyvä tunne katoaa? Ukrainalaisen Maria Leonovan näyttely Reconnect pohtii, mitä tehdä, kun kodin vanha merkitys muuttuu. Tällöin vanha ja tuttu ei enää pädekään, vaan kaikki on toisin.
Kaksiosainen näyttely vuoden aikana muuntuneesta yhteydestä kotiin on esillä Turun tuomiokirkossa. Uudelleenyhdistämiseen viittaava näyttely on taiteilijan pyrkimys käydä keskustelua kuvien ja esineiden kautta siitä, mikä merkitys kodilla on sodan muutettua elämän. Leonova sai Pyhän Henrikin säätiön kulttuuripalkinnon tammikuussa 2023.
LEONOVA ON kotoisin Kiovasta, jossa koti oli pitkään samassa paikassa. Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen jälkeen hän on asunut Puolassa sekä Suomessa monessa paikassa. Suomessa hän on asunut Espoossa, Loviisassa ja Alajärvellä, jossa hän asuu nyt Nelimarkan taiteilijaresidenssissä.
– Aina kun olen tottunut uuteen asuinpaikkaan, minun on pitänyt vaihtaa paikkaa, hän kertoo.
Näyttely on esillä tuomiokirkon Pyhän Johanneksen kappelissa, jota käytetään yleisestikin näyttelyissä. Kappelin hiljainen tunnelma on rauhallinen ympäristö kotia pohtivan näyttelyn taustaksi.
Maria Leonova toteaa, että näyttelypaikka tuntuu kuin kodilta, ja on siksi ihanteellinen tälle projektille.
NÄYTTELY KOOSTUU kahdesta osasta. Kappelin toisen sivuseinän vieressä on Leonovan nykyisen asuinpaikan nojatuolin jäljennös. Hän on tehnyt valkoisesta, läpikuultavasta paperista tuolin, jonka sisällä on valot. Tuoliin liittyy ajatus lohdusta, mutta toisaalta huoli läheisistä ja tulevaisuudesta.
Pienen näyttelyn toinen osa koostuu seinän viereen ripustetuista erilaisista kuvista ja esineistä. Nämä liittyvät Leonovan helmikuiseen matkaan Kiovaan, jolloin hän kävi tapaamassa vanhempiaan.
– Olen yhdistellyt näyttelyssä piirustuksia, maalauksia ja erilaista dokumentaatiota, kuten valokuvia, viime matkaltani kotiin. Olen liittänyt yhteen uusia sekä perheharkistosta löytyviä kuvia. Otin matkalta mukaan myös löytämiäni esineitä, hän kertoo.
Palanut puunkappale tai hajonnut kuppi kertovat siitä, millaista Kiovassa on nykyään. Ne kertovat siitä, miten sota on vaikuttanut kotiin ja arkeen. Osa esillä olevista asioista on raskaan matkan valmisteluvaiheesta tai ajalta ennen sotaa. Mukana on kuvat Leonovan lapsuudesta ja vanhemmista.
– Näyttelyn nimi kertoo toisesta yhteydestä kotimaahani, sukulaisiini, perheeseeni ja kotiini. Käydessäni Kiovassa olin itse muuttunut ja myös paikka oli muuttunut, Leonova kertoo.
Leonova on maalannut peilin kehykseen kiovalaisen ystävänsä kuvan. Ystävä puolustaa nyt maata sodassa, mutta peilistä voi nähdä myös oman itsensä.
KUVIEN JA esineiden muodostaman polun tarkoituksena on auttaa hyväksymään nykytilanne. Esillä olevat tavarat liittyvät eri tavoin kotiin, sillä ne voivat liittyä esimerkiksi kulttuuriin, rakennuksiin, maahan tai kaupunkiin. Ajatuksena on, että näihin asioihin keskittymällä voi löytää juurensa ja menetetyn yhteyden kotiin.
Näyttelyssä on mukana etenkin grafiikkaa ja valokuvia. Kuvat ovat sävyltään ruskeita ja mustavalkoisia. Huomiota herättävää väriä on vain kuvassa, jossa on vihreitä versoja mustaa multaa vasten. Nämä versot tuntuvat viestivän toivosta.
Yksittäisiä kuvia tai esineitä ei ole esitelty tarkemmin, joten katsojalla on paljon tilaa pohtia niiden merkitystä itsekseen.
Näyttelyn tunnelma on omalla tavallaan raskas, onhan kodin menettäminen suuri tragedia. Näyttely ei ole kuitenkaan vain surumielinen tai menetettyyn katsova, vaan se pohtii uutta tilannetta ja on tunnelmaltaan myös lämmin.
Maria Leonovan näyttely Reconnect on esillä Turun tuomiokirkossa 17.4.– 14.5.2023.
Ilmoita asiavirheestä

