Tutkijat Elina Hellqvist ja Auli Vähäkangas selvittivät, tunnustaako kirkko rekisteröidyn parisuhteen. Vähäkangas haastatteli parisuhteen rekisteröineitä, joiden rekisteröinnin yhteydessä oli järjestetty rukous. Osa tutkimusaineiston kuvaamista rukouksista oli järjestetty jo ennen piispainkokouksen antamaa ohjetta.
Rukous parisuhteen rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan hyväksyttiin kirkolliskokouksessa vuonna 2010 ja piispainkokous antoi asiasta pastoraalisen ohjeen 2011.
Tutkijoiden Teologisessa Aikakauskirjassa 2/2016 julkaistun artikkelin tehtävä oli analysoida, tunnustaako kirkko rekisteröidyn parisuhteen ja millä edellytyksillä se tunnustaa homoseksuaalin ihmisen. Artikkelissa käytetään yhteiskuntafilosofisia tunnustusteorioita, joissa tunnustamisella tai hyväksyvällä tunnustamisella tarkoitetaan ihmisen tunnustamista persoonana.
Tutkimus selvitti myös parisuhteensa rekisteröineiden pariskuntien kokemuksia parisuhderukouksesta ja analysoi rukoukselle annettuja merkityksiä. Haastatteluihin osallistui kymmenkunta parisuhteensa rekisteröinyttä kirkon rukousta hyödyntänyttä sekä yksi parisuhderukouksia toimittanut pappi. Parisuhteen rekisteröineistä kolme oli kirkon työntekijöitä.
Piispainkokouksen asettamaan parisuhdelakityöryhmän raportti Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet (2009) ja piispainkokouksen selvitys Parisuhdelain seuraukset kirkossa (2010) keskittyivät tutkijoiden mukaan pohtimaan samaa sukupuolta olevien parisuhdetta vain instituution näkökulmasta. Niistä syntyi kuva, jonka mukaan asianosaiset ovat kirkon kannalta kehällisiä tai ulkopuolisia.
Tutkijat kertaavat, miten kirkollisen selvitystyön kuluessa järjestettiin kaksi seminaaria, joissa kuultiin asiantuntijoita eri aloilta. Vain kahdessa puheenvuorossa teemaa lähestyttiin seksuaalivähemmistöihin kuuluvan omasta näkökulmasta. Puheenvuorot eivät päätyneet lainkaan edellä mainittuihin dokumentteihin.
Läsnäolleet nähdään parisuhteen tunnustajina
Vastaus siihen, tunnustaako kirkko rekisteröidyn parisuhteen, on tutkijoiden mukaan pääosin kielteinen. Kirkko on valmis hyväksymään homoseksuaalin seurakuntalaisen, mutta ei hänen parisuhdettaan avioliittoon rinnasteisena.
Haastatteluaineisto osoitti kuitenkin myös, että virallisen avioliiton solmiminen ei toisi parisuhteeseen, jonka puolesta on jo rukoiltu, lisäarvoa. Parisuhderukouksessa läsnä olleen seurakunnan ymmärrettiin tunnustavan parisuhteen. Tunnustus on riittävä sellaisenaan.
Pääosin pariskunnat eivät kokeneet olevansa naimisissa, vaan he pitivät parisuhteen rekisteröintiä ongelmallisena ja odottivat uutta parisuhdelakia, jotta parisuhteen status muuttuisi avioliitoksi.
Piispainkokouksen vuonna 2011 hyväksymä rukous ei kuulunut haastateltujen mielissä yksityisen rukouksen tai sielunhoidon piiriin, mihin sen on paalutettu kirkossa kuuluvan. Se miellettiin selkeästi yhteisölliseksi kirkolliseksi toimitukseksi. Samaa sukupuolta olevien pariskuntien kokemuksissa rukous rinnastuu siunaukseen ja jopa avioliittoon vihkimiseen, mitä kirkko ei siis virallisesti ole halunnut sallia.
Parien rukoustilaisuudessa mukana ollut yhteisö koettiin hyväksyväksi, mutta osin kirkosta erilliseksi instituutioksi.
Kokemus B-luokkaisuudesta
Hellqvist ja Vähäkangas tiivistävät analyysinsä osoittavan, ettei kirkon ajatus siitä, että se hyväksyy homoseksuaalisen ihmisen, muttei heidän parisuhdettaan, välity asianosaisille kovin hyvin. Haastatellut ovat tunteneet itsensä kohdatuiksi ja hyväksytyiksi seurakunnan täysvaltaisiksi jäseniksi – mutta vain silloin, kun he ovat kokeneet rukouksen sisällöksi siunaamisen sanan varsinaisessa, teologisessa merkityksessä.
Haastatellut nimittivät rukousta parisuhteen rekisteröineiden kanssa ja puolesta useissa tapauksissa häiksi. Ohje vapaamuotoisesta rukouksesta ei näytä vaikuttaneen ihmisten omaan kokemukseen juhlan luonteesta. Toimituksissa saatettiin myös käyttää avioliittoon vihkimiseen tai siunaamiseen kuuluvaa symboliikkaa ja rituaalisia elementtejä.
Ainoastaan kaksi pariskuntaa piti tärkeänä, ettei heidän tilaisuudessaan käytetä piispainkokouksen rukousohjeessa erikseen kieltämiä rituaalisia elementtejä, kuten sormusten vaihtoa. Hekin kuitenkin kokivat toimituksen nimenomaan siunaamisena, ei vain rukouksena heidän kanssaan.
Haastattelujen perusteella rukous parisuhteen rekisteröineiden puolesta tukee heidän läheisiään, jotka olivat epävarmoja suhtautumisestaan parisuhteeseen. Läsnäolo rukoustilaisuudessa viesti parisuhteen tunnustamista ja hyväksyntää.
Tutkijoiden mukaan useassa haastattelussa toistui kokemus, jonka mukaan homoseksuaalit ovat kirkon jäseninä jonkinlaista B-luokkaa. Kokemus on päinvastainen kuin kirkon virallisissa kannanotoissa, joissa korostetaan seurakuntien jäsenten tasavertaisuutta. Monille haastatelluille kuitenkin keskustelut ennen rukousta, yhteisön läsnäolo ja papin puhe merkitsivät ihmisinä tunnustetuksi tulemista.
Kokemuksista käy tutkijoiden mukaan ilmi, että asianosaisten mielestä kirkko hyväksyy heidät ihmisinä, mutta pitää heitä jollakin tavalla vähempiarvoisina kirkon jäseninä. He eivät kokeneet, että kirkko tunnustaisi heidät täysin.
Haastateltavien löytäminen hankalaa
Elina Hellqvist kertoo Kotimaa24:lle, että tutkimukseen ei ollut aivan helppo löytää ihmisiä. Monet eivät ole halunneet käyttää rukousta, koska he kokevat sen olevan kirkollinen kompromissi tai jonkinlainen välimuoto. Piispainkokouksen rukousta parisuhteen rekisteröineiden puolesta ja kanssa käyttäneet ovat olleet pieni joukko.
– Haastatteluvaiheessa hekin odottivat lähinnä, että kirkko voisi siunata heidät, Hellqvist kertoo.
Vastatessaan kysymykseen, millaiset kirkon kasvot tutkimus näytti, Elina Hellqvist astuu tutkijan roolin ulkopuolelle.
– Rukoustilanteessa on toisaalta kasvokkain tapahtuva kohtaamisen taso. Sitten on kirkko-instituution taso, jolla pystytään rajoitetusti tekemään päätöksiä ja muuttamaan suuntaa. Näyttää, että nämä kaksi tasoa ovat aika kaukana toisistaan, mutta tämä on enemmänkin mielipiteeni.
Kuva: Matti Karppinen. Mielenosoittajat kannattivat tasa-arvoista avioliittolakia eduskunnan äänestäessä aloitteesta marraskuussa 2014.
Lue myös:
Vikström: ”Pappien ei pidä lähteä vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja”
Piispa Askola Valomerkissä: Toivon, että papit voivat siunata samaa sukupuolta olevat parit
”Toivon voivani vihkiä” – Papit pohtivat mitä vastata häitään suunnitteleville