Verkossa keskustellaan, ansaitsevatko leipäjonossa olevat ihmiset apua ja millä ehdoilla. Leipäjonoista on kirjoitettu paljon, mutta niitä on tutkittu vähemmän. Sosiologi Tuomo Laihiala teki ruoka-avun saajien kokemuksista väitöskirjan.
Uutiskuvat jonoista Pelastusarmeijan leivänjakopisteiden edessä hämmensivät 1990-luvun alussa. Laman seuraukset alkoivat näkyä. Pian ruoka-apua antoivat muutkin, erityisesti seurakunnat.
Kaikki ajattelivat, että kyse on vain tilapäisestä ilmiöstä ja että leipäjonot katoavat, kun ajat paranevat. Toisin kävi. Leipäjonoissa käy nykyisin laskentatavasta riippuen vuosittain ainakin 80 000–100 000 suomalaista.
Tuomo Laihiala väittelee tänään torstaina 1.2. Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa ruoka-avun saajista. Väitöskirjan aiheena ovat leipäjoissa käyvien kokemukset huono-osaisuudesta, häpeästä ja ansaitsevuudesta.
Ansaitsevuus on sosiologinen käsite joka liittyy keskusteluun hyvinvointivaltion legitimiteetistä eli olemassaolon oikeutuksesta.
– Ansaitsevuus liittyy tässä yhteydessä muun muassa verkossa käytävään keskusteluun siitä, ansaitsevatko leipäjonossa olevat ihmiset apua ja millä ehdoilla, Laihiala sanoo.
Leipäjonoihin turvautumista pidetään ihmisten omana syynä
Perinteisessä pohjoismaisessa hyvinvointimallissa ansaitsevuudesta ei ole tarvinnut keskustella, sillä kaikki ovat mukana rahoittamassa verovaroin systeemiä ja kaikki siitä myös jossain elämänsä vaiheessa hyötyvät. Tosin tarkkaan ottaen ruoka-apu ei ole osa hyvinvointivaltion tuki- ja etuusjärjestelmää, vaan se perustuu hyväntekeväisyyteen.
Laihialan mukaan verkkokeskusteluissa puhutaan leipäjonoista tuomitsevaan sävyyn, eikä anneta painoa sille, mistä rahat sen toimintaan tulevat. Leipäjonoihin turvautumista pidetään ihmisten omana syynä ja siellä seisovia ihmisiä vapaamatkustajina.
– Sen sijaan poliitikoille leipäjonot ovat arka aihe, eikä sillä kauheasti elämöidä tai niitä hirveästi kritisoida. Tosin leipäjonojen olemassaoloa voidaan käyttää poliittisena lyömäaseena. Yleensä poliitikot kuvailevat leipäjonoja hyvinvointivaltion häpeäpilkkuina.
”Valtaosa hakee ruokaa todelliseen tarpeeseen”
Laihialan väitöskirjan aineistona on 3 500 leipäjonoissa käyvää tavoittanut kysely vuosilta 2012–2013. Väitöstutkimuksen tulos on, että tärkein perustelu turvautua ruoka-apuun on taloudellinen huono-osaisuus. Sen sanoi syyksi kolme neljästä avunsaajasta.
– Joskus epäillään, että leipäjonoissa käy ihmisiä, jotka eivät oikeasti ole sen tarpeessa. Ehkä heitäkin on jokunen, mutta valtaosa hakee ruokaa todelliseen tarpeeseen. Joka tätä epäilee, hänen sopii kokeilla tunnin jonottamista talvisäällä, Laihiala sanoo.
Huono-osaisuus määritellään Laihialan väitöskirjassa pienituloisuutta kokonaisvaltaisemmaksi hyvinvoinnin vajeeksi. Huono-osaisuutta ennustaa moni asia, kuten viimesijaisella sosiaaliturvalla eläminen, työttömyys, oman tahdon vastainen parisuhteen puute, laitosasuminen ja huono koulutus.
– Tutkijat puhuvat minimibudjettiköyhyydestä, mikä tarkoittaa, että perusturva ei riitä. Tällaisessa tilanteessa Suomessa on arviolta noin 440 000 ihmistä. Syitä ovat muun muassa asumiskustannusten kasvu ja perusturvan ostovoiman suhteellinen heikentyminen.
Häpeän tunne katoaa, kun huono-osaisuus ottaa vallan?
Ensimmäistä kertaa leipäjonoon meneminen on useimmille tilanne, jossa kokee häpeää. Samaa häpeää moni tuntee joutuessaan turvautumaan viimesijaiseen toimeentulotukeen. Suomessa on vahva omillaan pärjäämisen eetos. Köyhyys on sitä, ettei pärjää, ja se koetaan häpeälliseksi olotilaksi.
Laihiala kirjoittaa väitöskirjassaan, että häpeä tulee esiin useimmissa leipäjonoja käsittelevissä tutkimuksissa. Moni haastateltu sanoo, että rohkeni turvautua ruoka-apuun vasta pakon edessä, kun mikään muu ei auttanut.
Osa avun tarvitsijoista ei edes hae apua häpeän vuoksi ja osa myös jättää avun hakemisen kesken samasta syystä.
Valtaosa avunsaajista kuitenkin sanoo, etteivät he koe häpeää hakiessaan ruoka-apua. Laihialan mukaan yksi syy tähän voi olla, että ruoka-avun hakeminen kaikesta huolimatta ylläpitää kokemusta omillaan pärjäämisestä. Toinen syy voi olla, että häpeän tunne katoaa, kun huono-osaisuus ottaa vallan elämässä.
Ruokapankki on pankki, jota ei pitäisi olla olemassakaan
Koska seurakunnat ovat keskeinen ruoka-avun jakaja, on epäilty, pitääkö kirkko tahattomasti leipäjonoja yllä ja toiminnassa. Kun ilmaista ruokaa on tarjolla, sille löytyy myös ottajia.
– Kirkon piirissä lähteminen mukaan ruoka-aputoimintaan oli luontevaa, sillä siihen oli perinteitä. Köyhien auttaminen oli vuosisatoja kirkon vastuulla. Kirkolla oli 1990-luvulla myös valmis auttamiskoneisto ja koulutettuja työntekijöitä. Eikä kirkko voinut tehdä arvovalintaa, sillä lamavuosina ei ollut ketään muuta, joka olisi auttanut ihmisiä.
Laihiala näkee, että kristillisen lähimmäisenrakkauden ansiosta kirkon piirissä on alttiutta tuntea empatiaa ja solidaarisuutta. Kirkon toiminta teki myös ruoka-avun jakamisesta näkyvän ja piti sitä julkisuudessa.
Yhteisvastuukeräyksen varoilla on tuettu ruokapankkitoimintaa. Kirkkopalvelujen ja muiden kirkon piirien ajatuksena oli lisäksi pyrkiä vaikuttamaan päättäjiin niin, että leipäjonot kävisivät tarpeettomiksi. Ruokapankki on pankki, jota ei pitäisi olla olemassakaan.
– Mutta ei kirkko voi yksin vaikuttaa niihin tekijöihin, jotka synnyttävät huono-osaisuutta. Kukaan ei voi vaikuttaa niihin yksin, vaan kyse on laajemmasta yhteiskunnallisesta päätöksenteosta.
”Ehkä huono-osaisuus ei olekaan vain jossain marginaalissa”
Tuomo Laihiala haluaa haastaa jokaista tarkastelemaan omaa elämänpiiriään, omaa kuplaansa, jossa arkeaan viettää. Onko siellä huono-osaisia?
– Kun tätä pysähtyy miettimään, huomaa, että ehkä huono-osaisuus ei olekaan vain jossain marginaalissa, vaan sitä löytyy myös läheltä.
Laihiala sanoo, ettei itse ole puoluepoliittisesti sitoutunut, mutta kehottaa silti miettimään, miten äänestämisellä voidaan vaikuttaa.
– Viimeistään silloin asia tulee näkyväksi, kun omat ikääntyvät vanhemmat ovat tilanteessa, jossa he tarvitsisivat yhteiskunnan palveluja eikä niitä ole saatavilla, kun ne on lakkautettu säästösyistä.
Kuka tahansa voi joutua turvautumaan leipäjonoon.
– Niinpä tulisi puhua kunnioittavammin niistä, jotka siellä tänään käyvät.
Kuka?
Tuomo Laihiala
Ikä: 35
Kotoisin: Syntynyt Tampereella, käynyt koulut Jyväskylässä
Koulutus: yhteiskuntatieteilijä, sosiologi
Ammatti: hyvinvointitutkija Tampereen yliopistossa
Perhe: avioliitossa
Harrastukset: hiihto ja juoksu
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Väitös: Ruoka-apuun liittyvä uskonnollinen toiminta koetaan sekä hyväksi että pahaksi
Leipäjono torjuu myös yksinäisyyttä
Tutkijat selvittivät, keitä leipäjonoissa ja neulanvaihtopisteissä käy
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä