Tutkija: Pedofiliakohu saattaa pienentää luottamusta kirkkoon


Hki_tuomiokk_ja_risti205 viime vuodenvaihteessa tekemän kyselyn mukaan suomalaisten luottamus kirkkoon on edelleen vankkaa. – Epäilen kuitenkin, että jos tutkimus tehtäisiin nyt, tulos olisi hieman pienepi, sillä keväällä käyty pedofiliakeskustelu luultavasti näkyisi tuloksessa, arvelee Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Kati Niemelä.

Valittujen Palojen tutkimusta on kritisoitu siitä, että  sen otanta perustuu lehden omaan tilaajarekisteriin.

– Tulos (61 prosenttia) on sinänsä yhteneväinen Kirkon tutkimuskeskuksen aikaisempien tulosten kanssa, kommentoi Kati Niemelä.

–  Julkinen keskustelu heijastuu erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten asenteissa. Heillä ei vielä ole vakiintunutta suhdetta kirkkoon toisin kuin vanhemmilla. Vanhempien ihmisten asenteita julkinen keskustelu ei niin nopeasti muuta, toteaa tutkija Kati Niemelä.

Suuri muutos suomalaisten asenteissa kirkkoa kohtaan tapahtui 1990 -luvulla. Kun luottamusta kysyttiin vuosikymmenen alussa, vain 32 prosenttia luotti kirkkoon.  Vuosituhannen vaihteeseen mennessä oli tapahtunut huima muutos, kun 57 prosenttia suomalaisista ilmoitti luottavansa kirkkoon. 2000 luvulla asenteet ovat vakiintuneet, Word Values  -tutkimuksen mukaan 63 prosenttia luotti kirkkoon vuonna 2005.

– Kyselytutkimuksissa heijastuu ajankohta, eikä pankkeihinkaan luultavasti tällä hetkellä luoteta yhtä paljon kuin kyselyä tehtäessä viime vuoden vaihteessa, sanoo Niemelä.

Valittujen Palojen tutkimuksen mukaan 78 prosenttia suomalaisista luotti pankkeihin. 

– Kriisit vahvistavat ihmisten luottamusta kirkkoon, jos kirkko osaa ottaa roolinsa oikein. Silloin kirkko toimii omalla vahvuusalueellaan, kuten nyt esimerkiksi Norjassa.

Kirkon tutkimuskeskus kartoittaa suomalaisten asenteita seuraavan kerran tämän vuoden lopulla.

Lue Valitut Palat: Suomalaiset luottavat kirkkoon

Edellinen artikkeliIntiassa protestoidaan dalitien puolesta
Seuraava artikkeliYle: Down-lasten syntyvyys romahtanut Tanskassa

Ei näytettäviä viestejä