Tuleva piispa Teemu Laajasalo lupaa tukea naisten johtajuutta ja konservatiiveja

Eilen keskiviikkona Helsingin uudeksi piispaksi valittu Kallion seurakunnan kirkkoherra Teemu Laajasalo ilmoittaa tuoreeltaan kädenojennuksesta kahdelle ryhmälle. Hän mainitsee julkisessa Facebook-päivityksessään ne, jotka pettyivät siihen, että piispaksi valittiin mies, ja ne, jotka olisivat toivoneet vaaleihin konservatiiviehdokasta.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä julkaistussa kiitospäivityksessään Laajasalo kiittää tukijoitaan, kampanjassaan työskennelleitä ja vastaehdokkaitaan.

Hän toteaa, että vaalien aikana hänen kampanjallaan oli kolmiosainen ohjelma: kirkon pitää pysyä Sanassa, ajassa ja kasassa.

– Tämä kuulostaa helposti sanaleikiltä, mutta ei se ole sitä. Kirkon pitää puhua Jeesuksesta eikä keksiä olemassaolon oikeutusta uudelleen. Puhe pitää olla sellaista, jonka tämän ajan ihminen ymmärtää, joka avaa korvat ja sydämen eikä sulje niitä. Ja meidän täytyy pystyä erimielisinäkin toimimaan yhdessä samassa kirkossa.

Päivityksessä hän kertoo haluavansa sanoa kahdelle ryhmälle rohkaisun sanat.

– Ensinnäkin on ihmisiä, jotka ovat pettyneitä siihen, että Helsingin hiippakunnan tuleva piispa on mies. Myös itse ajattelen, että on tärkeää, että kaikissa kirkon viroissa on miehiä ja naisia. Naispuolisten piispojen puuttumista ei ole syytä vähätellä tai selitellä. Ei niin pitäisi olla. Sanon selkeästi: kuulen tämän ja haluan omalla työlläni parantaa naisten sijoittumista johtotehtävissä.

Toiseksi hän huomauttaa, että on ihmisiä, jotka ovat olleet pettyneitä koko ehdokasasetteluun.

– Heitä, jotka ovat toivoneet perinteistä konservatiiviehdokasta, joka olisi vaalikampanjan aikana pitänyt esillä toista linjaa. Teille sanon: kuulen tämän ja haluan avata kanavaa siihen, että yhteisymmärrystä, yhteyden hakemista, luottamusta ja yhdessä elämistä voimme rakentaa samassa kirkossa erimielisyyksistä huolimatta.

Kuva: Olli Seppälä. Teemu Laajasalo keskiviikkona Helsingin tuomiokapitulissa.

Lue myös:

Piispa valittiin, toimitus ruotii tunnelmat – kuuntele vaalin jälkipelit Kotimaa-podcastista

Teemu Laajasalo on Helsingin uusi piispa – vaali ratkesi täpärästi ensimmäisellä kierroksella

Arkistojuttu: Pastori suorasuu – lue Kotimaan henkilökuva Teemu Laajasalosta vuodelta 2013

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkkoherraraati: Arkkipiispa Mäkinen on inhimillinen auktoriteetti, haasteena ykseyden vaaliminen
Seuraava artikkeliTampereen hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Ei näytettäviä viestejä