
Vuonna 2019 Orimattilan seurakunnan kirkkoherra Annakaisa Rantala oli tyhjentämässä vanhempiensa kotia. Siellä hän törmäsi nostalgisiin nuoruuden palapeleihinsä 1970-luvulta. Pian korona-aika sai hänet tilaamaan palapelejä nettikaupoista. Rantalalla on 70 palapeliä.
Hän on keskittynyt nykyisin tuhannen palan vaakasuoriin taidepalapeleihin.
– Ensivilkaisu ei ole koskaan tarpeeksi. Palapeliin uppoutuessani tulen puhutelluksi keskeneräisyyden matkalla, hiljalleen rakentuvan kuvan äärellä, joka jää kuitenkin vajaaksi, Rantala pohtii.
Palapelit ovat Rantalalle yksi tapa tutustua taiteeseen. Chagall, Picasso, Vermeer… Rantala luettelee itselleen mieluisia taiteilijoita. Impressionistien, kuten Renoirin ja Monet’n, palapelit ovat haastavia maalaustekniikkansa vuoksi.
Rantala ei tee reunoja ensin. Hän pyörittelee paloja sormissaan ja aloittaa usein punaisesta väristä.
– Jos on todella kiehtova palapeli, saatan ohi kulkiessanikin tehdä hieman sitä.
RANTALALLE KYSE on omasta jutusta, mietiskelystä, keskeneräisyyden sietämisestä, kärsivällisyyden kasvattamisesta, hiljentymisestä ja myös hengellisestä harjoituksesta. Joskus hän tarttuu kirkkovuoteen liittyvään palapeliin. Tämä talvi aurinkoisine päivineen on ollut hienoa aikaa.
– Valojen värisävyt hohtavat aivan ihmeellisesti.
Rantala kuuluu Palapelien harrastajat -ryhmään Facebookissa. Kotimaassa matkustaessa tarttuu palapeli usein mukaan. Rantala ei liimaa palapelejä kuvaksi, vaan purkaa ne. Hän nostaa palapeliä kulmasta, antaa palojen varista pöydälle ja videoi sen.
– Se, mikä näyttää irrationaaliselta, saattaa sisältää sellaisia merkityksiä, jotka avautuvat vain harrastajalle itselleen.
Kaunis muisto syntyi vuosia sitten, kun Rantala kävi Marc Chagallin haudalla Ranskassa Saint-Paul de Vencen keskiaikaisessa kylässä. Chagallilla on maalaus Vencen rakastavaiset.
– Kylä on mukana maalauksessa ja palapelissä. Olen seisonut maalauksen paikalla katsoessani alas pieneen kylään muurien keskelle, Rantala kuvailee.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä
