Mongolialainen pastori Nerguisaikhan Myadagmaa huokuu rauhallisuutta. Hän hieman hymyilee, kun häneltä kysyy, miten Mongoliassa suhtaudutaan aikoinaan keskiajalla puoli Aasiaa valloittaneeseen, Euroopassakin tiedettyyn hurjamaineiseen mongolihallitsijaan Tšingis-kaaniin (k. 1227).
– Hän on meillä nykyisin hyvin arvostettu, Myadagmaa toteaa.
Myadagmaa on luterilaisen SainMedee kirkon pappi. Hän on opiskellut teologiaa Venäjän Krasnojarskissa ja Kazakstanissa, ja on toista kertaa käymässä Suomessa.
Kristinusko on hänen mukaansa Mongoliassa jo ikivanha uskonto, vaikka se on sieltä välillä hävinnytkin. Tšingis-kaani oli Myadagmaan mukaan shamanisti, mutta hän suhtautui kristinuskoon suvaitsevasti.
– Yksi Tšingisin miniöistä oli nestoriolainen kristitty. Hänestä syntyi myöhempi hallitsija Kublai-kaani, joka siirsi mongolien valloittaman Kiinan pääkaupungin Pekingiin 1272.
Myadagmaa kertoo kristinuskolla olleen Mongoliassa kolme vaihetta.
– Euroopan sydänkeskiajalla nestoriolainen kristinusko vaikutti Mongoliassa satojen vuosien ajan. Myöhemmin keskiajalla tuli katolista lähetystyötä. Ja kolmas vaihe on ollut 1990-luvulta alkaen, jolloin luterilainen kirkkokin syntyi Mongoliaan.
Luterilaisuus on norjalaisen (Norsk Luthersk Misjonssamband), suomalaisen (Kylväjä) ja yhdysvaltalaisen (Missouri-synodi) lähetystyön hedelmää.
Myadagmaa kiittelee Järvenpään neuvottelua hyödylliseksi. Järjestelyt pelasivat hyvin.
– On ollut todella hienoa tavata kristittyjä monista eri maista, myös sellaisista, joissa kristityt ovat suurena enemmistönä. Yhteisömme on todellakin maailmanlaaja, Myadagmaa sanoo.
Ongelma oli kiire.
– Täällä on ollut monia kirkonjohtajia, mutta aikaa keskusteluille erilaisista tärkeistä asioista oli liian vähän. Moni hyvin alkanut debatti loppui kesken, Myadagmaa pahoittelee.
”Superlähetystyöntekijöitä Suomesta Inkeriin”
Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi kertoi lähetyskumppanuusseminaarin loppupaneelikeskustelussa toivovansa Suomesta edelleen lähetystyöntekijöitä kirkkonsa työhön Venäjällä.
– Toivomme saavamme Suomesta lähetystyöntekijöitä, jotka rakastaisivat venäläistä kulttuuria. Haluamme ”superlähetystyöntekijöitä”, ihmisiä, joilla on näky meidän kulttuuristamme ja jotka eivät tule meille vaatimaan esimerkiksi naispappeutta tai saman sukupuolen parisuhteiden hyväksymistä kirkossa, Kuukauppi sanoo.
Kuukauppi kertoo iloitsevansa niistä 16 suomalaisesta, jotka jo nyt työskentelevät Inkerin kirkon palveluksessa.
– Venäjä on valtavien mahdollisuuksien maa kaikille, myös Inkerin kirkolle, Kuukauppi hehkuttaa.
”Suomalainen ratkaisu seurakuntien omaisuudesta on hyvä”
Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon pääsihteeri Berhanu Edossa Ofgaa kertoo yli kuusimiljoonaisessa ja kasvavassa kirkossaan olevan tällä hetkellä paljon erilaisia kieliriitoja. Maan virallinen kieli on amhara, mutta Mekane Yesus -kirkon seurakunnissa puhutaan myös toista suurta kieltä oromoa sekä useita muita kieliä.
– On parempi, että meilläkin muodostuu esimerkiksi oromon- ja amharankielisiä seurakuntia. Suomalainen malli, jossa saman paikkakunnan erikielisillä seurakunnilla on yhteinen omaisuus (esimerkiksi kirkot) on hyvä malli.
Ofgaa kertoo kirkkonsa haluavan vahvistaa tulevaisuudessa suoraa kumppanuuttaan Suomen evankelis–luterilaisen kirkon kanssa. Hän ehdottaa vaihto-ohjelmaa, jossa molempien kirkkojen työntekijät voisivat työskennellä lyhyitä aikoja toisen kirkon palveluksessa.
– Meille Etiopiaan on jo aikaisemmin tullut töihin nuoria ihmisiä muista Pohjoismaista, Ofgaa sanoo.
”Eri lähetysjärjestöjen erilaiset näkemykset outoja”
Järvenpään neuvottelujen yleiskeskustelussa Tansanian evankelisluterilaisen kirkon edustaja, piispa ja professori Hance Mwakabana toivoi Suomen evankelis-luterilaiselta kirkolta itseltään tulevaisuudessa aktiivisempaa roolia suhteessa omaan kirkkoonsa. Eri lähetysjärjestöt voivat Mwakabanan mukaan antaa aika kirjavan kuvan Suomen kirkosta.
– On ollut erikoista, että kaksi eri suomalaista lähetysjärjestöä voi edustaa virkakysymyksessä päinvastaisia näkemyksiä. Se on meistä outoa. Voi myös olla vahingollista, jos joku järjestö tulee meille ja sanoo, että teemme omalla tavallamme, Mwakabana sanoo.
Hänestä voi olla ongelmallista, jos tärkeää kirkkojen välistä informaatiota ei saada suoraan kirkolta, vaan lähetysjärjestöjen kautta.
– Suomen evankelis-luterilainen kirkko voisi tulla itsekin (Tansaniaan) käymään ja katsomaan. Kirkko on sellaisessa asemassa, että te ette tarvitse sellaiseen lähetysjärjestöjen lupia.
”Rukoilen, että yhteytemme säilyisi”
Malawin evankelisluterilaisen kirkon piispa Joseph Paul Mvumbwen mielestä Järvenpään keskusteluissa oltiin avoimia. Esille nousi asioita, jotka jakavat luterilaisia kirkkoja, mutta yhdistävät tekijät ovat hänestä paljon monilukuisempia ja tärkeämpiä.
– Toivon, että se avoimuuden ja reiluuden henki, joka Järvenpäässä on vallinnut, ei unohdu minnekään. Sitä ja keskinäistä dialogiamme tarvitaan myös tulevaisuudessa. Ruotsin kirkko järjesti taannoin tällaisen vastaavan tilaisuuden. Mutta sen jälkeen tuntui pian siltä, että se myös unohtui nopeasti. Rukoilen, että meidän yhteytemme säilyisi. Tämän Järvenpään lähetyskumppanuusneuvottelun tulokset eivät saa säilyä vain arkistomapeissa, Mvumbwe sanoo.
Kuvassa pastori Nerguisaikhan Myadagmaa Mongoliasta.
Kuva: Jussi Rytkönen