Tšekkoslovakian hussilaisen kirkon – tai hussiittikirkon – ulko- ja ekumeenisten asioiden johtaja Hana Tonzarová kertoo, että hänen maansa kommunistisen hallinnon aikana (1948–1989) kaikkia maan kirkkoja vainottiin.

– Tšekkoslovakian hussiittikirkko oli näkyvästi mukana yhteiskunnallisessa elämässä. Se merkitsi kommunisteille vaaraa ja siksi kirkkoon kohdistettu paine oli hyvin voimakasta, Tonzarová sanoo.

Tonzarová kertoo, miten työtään tehneitä pappeja saatettiin painostaa ja vainota. Samoin seurakuntalaisia ja heidän perheitään.

Joiltakin papeilta evättiin Tonzarován mukaan kokonaan lupa tehdä työtä kirkossa. Tällöin monet heistä menivät töihin esimerkiksi kaivoksiin tai muuhun ruumiilliseen työhön.

Tonzarován isoisä toimi pappina sosialismin vuosikymmenien aikana.

– Hän kehitti saarnatessaan näyttelijöiden kaltaisen tavan puhua. Siksi valtiollisen poliisin ihmiset eivät voineet saada häntä satimeen.

Tonzarová kertoo, että salaisen poliisin miehet kirjoittivat kirkoissa muistiin paikalla olleiden ihmisten nimiä. Myöhemmin näille ihmisille ja heidän perheilleen saattoi koitua vaikeuksia.

– Pyrkimys oli, että ihmiset eivät kävisi kirkossa.

Totalitaarinen valtio solutti kirkot agenteillaan

Osa tšekeistä omaksui sosialismin aatteet ja kannatti maan valtiollistettua taloutta ja yksipuoluejärjestelmää. Tämä koski Tonzarován mukaan myös kaikkia Tšekkoslovakian kirkkoja.

– Myös meidän kirkossamme oli joitakin pappeja ja maallikoita, jotka kannattivat sosialistista hallintoa. Joistakin heistä tuli sitten myös hallituksen kirkon sisälle asettamia agentteja.

Toinen mahdollisuus soluttaa kirkkoja oli Tonzarován mukaan lähettää agenteiksi suostuneita henkilöitä opiskelemaan teologiaa.

– Pyrkimys oli näin tuhota kirkko sisältäpäin. Vuoden 1989 lopun samettivallankumouksen jälkeen myös ne hussilaisten teologisen tiedekunnan professorit, jotka eivät saaneet (raskauttavista yhteyksistä kommunistiseen valtajärjestelmään vapauttavaa) niin sanottua ”lustraatiotodistusta”, joutuivat jättämään tiedekunnan.

Seurakunnissa paljastui myös agentteina yhteistoimintaa salaisen poliisin kanssa harjoittaneita pappeja, koska vallankumouksen jälkeen salaiset arkistot avattiin ja kuka tahansa saattoi tarkistaa omia mahdollisia tietojaan siellä. Pappiskollegioissa jonkun paljastuminen kommunistien kollaboraattoriksi oli raskasta.

– Tällainen toi yhteiskuntaamme kauheita kokemuksia. Esimerkiksi naapuri saattoi paljastua naapuriaan vakoilleeksi. Pahinta oli, että kukaan ei oikein voinut olla varma kenestäkään.

Kirkossa tilanne oli Tonzarován mukaan kuitenkin hieman helpompi ja selkeämpi.

– Osa yhteistoimintaa tehneistä papeista tunnusti tekonsa avoimesti.

Painostus ja vaino tekivät tehtävänsä: kirkot tyhjentyivät – mutta paluukin on alkanut

Suurin osa Tšekkoslovakian väestöstä yritti kuitenkin vaikeina aikoina vain selvitä.

– He eivät arvostelleet hallintoa ääneen, jotta heille tai heidän perheilleen ei tulisi ongelmia. Samasta syystä monet heistä jättivät myös kirkot. Sille, joka ei ole itse kokenut tällaista, asiaa voi olla vaikeaa ymmärtää.

Vaikeasta menneisyydestä johtuen kirkoissa oli Tonzarován mukaan järjestelmän vaihtuessa vuonna 1989 jäljellä vain vanhoja ihmisiä. Kun heitä on ajan mittaan kuollut pois, ovat seurakunnat nykyisin usein hyvin pieniä.

– Olemme kirkossa hyvin pitkään kohdanneet maamme kommunistihallinnon seurauksia. Vasta nyt, 30 vuotta samettivallankumouksen jälkeen, on kirkoissamme alkanut hidas uudistumisprosessi.

Muutos näkyy Tonzarován mukaan myös siinä, että pandemian ja Ukrainan sodan myötä yhtä useammat ihmiset etsivät elämäänsä myös hengellistä ulottuvuutta.

– Henkilökohtaisesti olen havainnut sen myös kirkollisten vihkimisten sekä lasten ja aikuisten kasteiden lisääntymisessä, Hana Tonzarová sanoo.