Kun Kirkkohallituksen sielunhoidon johtava asiantuntija Virpi Sipola työskenteli aikoinaan sairaalapappina, niin eräs lääkäri esitti osastolla hänelle kiperän kysymyksen.

Mitä hyötyä sairaalapapista oikein on?

Sipola yllättyi. Myöhemmin hän ajatteli, että kysymyksessä piili kuitenkin vissi logiikka.

– Terveydenhuollossa on hyvin tarkkaan mietitty se, mikä on kunkin asiantuntijan tehtävä ja vaikutus potilaan kokonaishoidossa.

Virpi Sipola väitteli terveystieteistä joulukuussa Tampereen yliopistossa aiheenaan sairaalapapin asiantuntijuus sairaalasielunhoitotyössä sairaalapapin, hoitotyöntekijän ja potilaan näkökulmista.

– Kävin läpi muun muassa sitä, millainen merkitys sairaalapapin tekemällä työllä on hoitotyöntekijöille ja syöpää sairastaville potilaille.

Haastateltaviksi valikoituivat juuri syöpäpotilaat, koska koronan takia potilaita ei päässyt tavoittamaan suoraan osastoilta. Apuna toimi tässä Suomen Syöpäyhdistys.

Sairaalapappien työ on hengellisen työn ja hoitotyön rajapinnassa. Heiltä edellytetäänkin laajaa skaalaa erilaisia taitoja ja ominaisuuksia.

– Tutkimuksessa havaitsin, että sairaalapapin asiantuntijuus muodostuu ammatillisesta vuorovaikutusosaamisesta, psykososiaaliseen tukeen liittyvästä osaamisesta, kriisityön osaamisesta, henkisen ja hengellisen tuen osaamisesta ja toimintaympäristö- ja yhteisöosaamisesta, Sipola sanoo.

”Keskustelun jälkeen ahdistus lievittyy”

Aikaisempien tutkimusten mukaan sairaalapapin ammatillinen identiteetti on ollut pappiskeskeinen ja palvelemiseen sitoutunut.

Sipolan tutkimus kertoo siitä, että sairaalapapin identiteetti ja tapa työskennellä ammatillisessa vuorovaikutussuhteessa on muuttunut.

– Nykyisin sairaalapappien työssä on nähtävissä paljonkin muun muassa psykoterapeuttisia elementtejä. Kuitenkin heistä vain pienellä osalla on psykoterapeutin koulutus.

Joustavuus on sairaalapapeille tärkeä ominaisuus. Heidän työnsä ei toteudu minkään valmiin kaavan mukaan.

– Sairaalapappien asiantuntijuus on aina tilannekohtaista ja kontekstiin sidottua.

Syöpää sairastavat potilaat hyötyvät Sipolan tutkimuksen mukaan sairaalapapin tarjoamasta psykososiaalisesta, henkisestä ja hengellisestä tuesta. Tämä koskee myös sellaisia potilaita, joiden kirkkosuhde on ohut tai olematon.

Sairaalapappi nähdään ihmisenä, jonka kanssa voi puhua luottamuksellisesti itselle tärkeistä asioista.

– Keskustelun jälkeen ahdistus lievittyy ja henkinen tasapaino on parempi. Myös oma elämäntilanne vakavan sairauden keskellä hyväksytään paremmin.

Kaikki eivät halua ottaa sairaalapappia vastaan

Papin kohtaaminen on monille potilaille tilanteena erityinen. Koetaan, että vierellä on nyt ihminen, joka kuuntelee aidosti ja kiireettömästi.

– Eräs potilas vertasi tapaamista sairaalapapin ja psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Kohtaaminen empaattisen ja inhimillisen oloisen sairaalapapin kanssa oli hänelle myönteisempi.

Toki potilaissa on sellaisiakin, jotka eivät halua ottaa sairaalapappia vastaan. Syyt tähän voivat olla hyvinkin monenlaisia erilaisista stereotypioista ja ennakkoluuloista lähtien.

– Sellaistakin ajatusta esiintyi, että sairaalapapin tapaaminen liittyy jotenkin vain kuolemiseen.

Sairaalapappeihin luotetaan hoitotyöntekijöiden keskuudessa

Hoitotyöntekijöille sairaalapapin työssä merkittävää on tuki kriisitilanteissa ja hoitotyössä sekä potilaan saama tuki.

– Sairaalapapilla nähdään taitoa soveltaa hengellisyyteen ja uskontoon liittyvää tietoa ja ymmärrystä potilaiden ja läheisten tukemisesta tavalla, joka sopii sairaalaympäristöön.

Sairaalapappien hoitotyöntekijöille tarjoamaa henkistä ja hengellistä tukea arvostetaan. Sen koetaan vaikuttavan positiivisesti työhyvinvointiin ja auttavan työssä jaksamista.

– Sairaalapapin kanssa pystyy käymään läpi esimerkiksi vaikeita hoidollisia tilanteita. Sairaalapapin toteuttamaa työnohjaustakin pidettiin tärkeänä.

Erityistä hyötyä sairaalapapista on hoitotyöntekijöiden mielestä erilaisissa kriisitilanteissa.

– Hoitajat sanoittivat asiaa niin, että sairaalapapin tullessa paikalle potilas ja omaiset rauhoittuivat. On hyvä, että joku jää heidän luokseen, kun hoitajien pitää jo kiiruhtaa muualle.

Sairaalapappiin luotetaan hoitotyöntekijöiden keskuudessa sitä enemmän, mitä kiinteämpi yhteistyösuhde heidän kanssaan on syntynyt.

– Pappi on saattanut tulla osastolle aamukahville, ja siinä samalla on voitu jutella mistä vaan.

”Sairaalapapit ovat kirkon työntekijöitä”

Haastatelluissa hoitotyöntekijöissä oli luonnollisesti myös sellaisia, joille hengelliset asiat eivät olleet tärkeitä. Myös he mielsivät sairaalapapin helpottavan omaa työtään.

– Eduksi nähtiin muun muassa se, että sairaalapapin saa hätätilanteessa paikalle nopeasti. Jos tavoittelee vaikka psykiatrista sairaanhoitajaa, niin siinä voi mennä viikkokin.

Väitöstutkimuksensa perusteella Virpi Sipola arvioi, että sairaalapapin ammatilliseen identiteettiin liittyy jonkin verran selkiytymättömyyttä. Työskentely sairaalaorganisaatiossa näyttää muuttavan identiteettiä terapeuttisempaan suuntaan.

Sipolan mukaan on selvää, että sairaalapappien työ ei ole enää vain uskonnon harjoituksen tukemista, kuten joskus aikaisemmin on ollut.

– Heidän työstään on ajan myötä tullut paljon enemmän henkisten, hengellisten ja psykologisten kysymysten pohdintaa. Toki sairaalapappi edelleen rukoilee ja laulaa virsiä näitä asioita kaipaavien kanssa. Heitä on erityisesti iäkkäämmissä potilaissa.

Perinteinen side kirkkoon on sairaalapapeilla kuitenkin yhä voimakas.

– Sairaalapapit ovat kirkon työntekijöitä. Kirkko maksaa heidän palkkansa ja koulutuksensa.

Hengellisen tuen tarve ei ole vähentynyt

Maailma muuttuu nopeaan tahtiin. Myös sairaalapapin työnkuva ja osaaminen ovat paljolti muutakin kuin mihin menneinä vuosikymmeninä on totuttu.

Virpi Sipolan mukaan tarvetta erikoistuneelle ammattiryhmälle näyttäisi edelleen selvästi olevan.

– Kulttuurinen moninaisuus ja yhteiskunnallisessa arvopohjassa tapahtuneet muutokset eivät ole vähentäneet potilaiden psykososiaalisen tai henkisen ja hengellisen tuen tarvetta.

Sipolan mielestä jatkossa olisi mahdollista kehittää edelleen henkistä ja hengellistä tukea osana potilaan kokonaisvaltaista hoitoa.

– Tämä tapahtuisi vahvistamalla hoitotyöntekijöiden henkisen ja hengellisen tuen osaamista. Hoitotyöntekijöiden ja sairaalapappien yhteistyötäkin tulisi lisätä.

Virpi Sipola uskaltautuu ennustamaan tulevaisuutta. Hän uskoo, että sairaalapappeja nähdään sairaaloissa jatkossakin, mutta työnkuva saattaa lähentyä eräänlaista henkistä asiantuntijaa.

Työnsarkana tulisi olemaan yhä useammin erilaisista taustoista tulevien ja eri tavalla ajattelevien ihmisten kohtaaminen.

– Moniarvoisen sairaalasielunhoidon koulutuksen kehittäminen Ruotsin ja Tanskan mallin mukaisesti voisi meilläkin tukea kaikkien potilaiden mahdollisuuksia saada henkistä ja hengellistä tukea.