Kiihkeä yritys löytää totuus ja oma paikka tässä maailmassa on ollut helsinkiläistä Mika Seppästä eteenpäin ajava voima.

– Me olemme totuuden etsijöinä eri kohdissa, eikä toinen ole parempi toista. Minun on ollut vaikea löytää paikkaani millään tasolla. Olen ollut aina outolintu.

Viidennen herätysliikkeen piirissä kasvanut Seppänen etsi itseään esimerkiksi buddhalaisista, hindulaisista, ja islamilaisista suuntauksista, juutalaisuudesta, uushenkisyydestä, meditaatiosta ja joogasta.

Uskontojen pyhillä paikoilla vaeltanut ja monenmoisten yhteisöjen elämään osallistunut Seppänen mielsi itsensä matkan varrella muun muassa muslimiksi.

Seppänen kertoo hengästyttävän tapahtumarikkaista ja värikkäistä uskonnollisista vaiheistaan kirjassa Tien kauneudesta (Basam 2023). Hän kuvaa omakohtaisesti sisäisiä ja ulkoisia matkojaan itämaisten ja läntisten traditioiden välimaastossa. Etsijä kolkuttelee myös kirkkojen ovia.

– Minua on johdatettu eteenpäin ja olen kokenut voimakkaasti johdatusta eri vaiheissani. Ahtaissa kohdissa minulle on näytetty aina seuraava ovi, jonka olen saanut juuri ja juuri auki, enkä ihan omilla voimillani.

KEMIJÄRVELLÄ SYNTYNYT Mika Seppänen asui tärkeät varhaisvuotensa Oulussa. Hän tiedosti Korkeimman voiman olemassaolon jo lapsena. Hengellisesti ilmeisen erityisherkkä poika saattoi haltioitua vaikkapa tavallisen leikin keskellä.

– Ilmestyksen hetkillä koin maailman pysähtyvän ja pyhän tilan aukeavan. Sain pyhän kosketuksia ja aistin sakraalin ulottuvuuden läsnäolon.

Isä työskenteli Suomen Raamattuopiston palveluksessa, ja poika oli saarna- ja julistusmatkoilla mukana ympäri Pohjois-Suomea.

– Olen ollut aina tosi läheinen isän kanssa. Olen tullut tähän maailmaan saman vimman kanssa. Meillä molemmilla on hyvin voimakas hengellisyys. Jatkan siinä mielessä isän perintöä, mutta eri tavalla.

Isä tulkitsi Raamattua melko kirjaimellisesti ja konservatiivisesti.

– Kyseenalaistin hyvin kriittisesti sen tulkintamallin ja väittelin kiivaasti hänen kanssaan nuoresta lähtien. En väheksy mitään hengellistä reittiä, mutta itse lähdin hakemaan hengenravintoa muualta.

PARIKYMPPISENÄ SEPPÄNEN teki ”isänmurhan” ja pesäeron kristilliseen taustaansa. Hän opiskeli pari vuotta Tartossa semiotiikkaa ja eksegetiikkaa ja sen jälkeen uskontotiedettä Helsingissä.

Lukutoukka ja kirjaston suurkuluttaja kolusi elämänfilosofian ja henkisyyden hyllyt.

– Minulla oli valtava vimma tietää. Vaikka yliopistolla kaikki uskonasiat suhteellistuivat, tunsin totuuden nälkää. Uskoin aina, että on olemassa totuus enkä ollut tyytyväinen masentavaan relativismiin.

Uskontotieteilijää eivät kiinnostaneet niinkään uskonnot vaan totuus niiden ilmiasujen takana. Opiskelu ei antanut riittäviä vastauksia, vaan se jopa synnytti ylenkatsetta ja kriittisyyttä kaikkia uskontoja kohtaan.

Etsijä kävi 2000-luvun alkuvuosina intialaisen, hindulaistaustaisen gurun Äiti Amman tilaisuuksissa.

– Otin Ammalta mantran, joka annettiin sen mukaan, mikä oli itse kullekin luontaisin tapa lähestyä Jumalaa.

Seuraava askel oli musiikin opiskelu konservatoriossa ja ammattikorkeakoulussa, josta Seppänen valmistui sellonsoiton opettajaksi.

– Musiikillinen matkani oli myös eräänlaista henkistä harjoitusta – ajatuksen, tunteen ja kehon yhteyden harjoittamista soittotapahtumassa.

ETSIJÄNVUOSIEN YKSI kulminaatiokohta oli vuonna 2014 tehty matka Intiaan. Taustalla oli ”neljänkympin kriisi” ja tarve saada etäisyyttä oman elämän ristiriitoihin.

– Olen seikkailunhaluinen ihminen ja heittäydyin seikkailuun. Halusin yllättyä ja tulla yllätetyksi, ja sitä saa, mitä tilaa. Tapahtumien vyöry oli hurja ja intensiivinen.

Kymmenen päivän meditaatioputki, jossa kunkin päivän sessio kesti kymmenen tuntia, viritti aistit äärimmilleen ja tuotti äärikokemuksia. Tämä sopi Seppäselle, mutta hän ei suosittelisi samanlaista heittäytymistä kaikille.

– Olen luonnostaan dramaattinen tyyppi, ja se oli hyppy syvään päähän. Intiassa olin joka päivä kestokykyni äärirajoilla fyysisesti ja psyykkisesti.

Kun ihminen hallitsee ärsykkeitään meditaation ja pysähtymisen tilassa, sisäistetyt traumat alkavat nostaa päätään, kun niille tulee tilaa.

– Pysähtyminen oli tarpeellista minulle, tunsin paljon sisäistä ja ulkoista levottomuutta.

Intian matkan jälkeen hän tunsi syvää onnea ja jatkoi puoli vuotta päivittäistä meditointia.

JOSSAIN VAIHEESSA Seppänen huomasi, että Jumala alkoi tuntua ihan mahdolliselta asialta. Hänelle sana merkitsi perimmäistä mysteerinkaltaista todellisuutta.

– Jotenkin oli mahdollista myös ajatella Jeesuksen olevan Jumalan poika. Esimerkiksi siten, että hän ilmensi Jumalaa, perimmäistä olemassaoloa niin hyvin, että oikeastaan oli se.

Jeesuksen puhe Jumalasta isänä kertoi metaforisesti läheisestä suhteesta tähän todellisuuteen.

Ristinkuolema ja oppi koko maailman syntien sovituksesta oli vielä vähän liikaa hyväksyttäväksi. Edes lapsena Seppänen ei pystynyt käsittämään, miksi ja miten juuri hänen syntinsä muka kannettiin ristille.

Hän muistelee, että Jeesuksen sovitustyö ristillä tuntui kuin yhden koon laastarilta, joka laitettiin tulehtuneen haavan päälle. Oli alla mitä tahansa, tämä toimisi ja pelastaisi. Älä ajattele, usko ainoastaan.

Sellainen usko ei sopinut Seppäselle, joka uppoutui intohimoisesti kaikenlaiseen uskontoja selittävään tietoon. Hän ahmi yhä enemmän kirjoja, verkkojulkaisuja ja videoita. Eri traditioiden symboliikka ja tekstit puhuttelivat.

”Sielun pimeimmässä yössä” jotain tapahtui ja maailma aukeni uudella tavalla.

– Tuntui, että pääsin sanojen ja merkkien taakse, salattujen merkitysten maailmaan.

LÖYTÄMISEN ILOA seuranneen kahden vuoden huuman jälkeen tuli romahdus.

– Hybris haihtui ja kaiken ylle laskeutui mustanharmaa verho, Mika Seppänen kuvaa.

Hän yritti yhä visioida ja suunnitella suuria, mutta mikään ei ottanut tuulta alleen.

– Minun piti vielä kypsyä. Tunnistin, että minussa oli itsekästä halua hyötyä kokemuksestani ja sen tuomista hedelmistä.

Ajatusten aukeaminen ja oivallusten tekeminen oli noussut päähän. Ehkä hän tavoittelikin mainetta ja kunniaa, huomiota ja ihailua, erityisyyttä.

– Kuljin ylpeänä ja tunnistin nöyrtymisen tarpeen. Minuun iski häpeä omavoimaisuudesta, ylpeydestä ja egon pullistumisesta, Seppänen hymähtää.

Hän ajatteli, että jos haluaa päästä etsijän tiellään eteenpäin, moisesta väärän profeetan kruunusta on luovuttava.

– Löysin ajatuksen, että henkisellä polulla on kohta, jossa tulee paastota ja rukoilla.

”OLIN ERÄMAASSA. Käärme oli kohotettu. Mannaa ja armoa satoi taivaasta. Herra piti huolen omistaan. Mutta luvattu maa oli vielä kaukana. Ja minun piti vielä kohdata se vaikein. Minun piti astua kirkkoon sisään. Tavalla tai toisella”, Seppänen kirjoittaa.

Joogatunnilta kotiin pyöräillessään hän huomasi kaipaavansa syvällistä kristittyä mentoria. Hän löysi netistä spiritualiteettiin keskittyvän Betania-yhteisön.

Se tuntui vastaavan sitä, mitä hän kaipasi: avoin kristilliseen mystiikkaan ja rukouselämään omistautunut yhteisö luterilaisen kirkon sisällä. Yhteisön elämäntapa perustui karmeliittahengellisyyteen, joka linkitti sen läntisen kirkon suurten mystikoiden, kuten Avilan Teresan ja Ristin Johanneksen, elämään ja opetuksiin.

Seppänen ei enää tutkaillut kristinuskon traditiota ulkoapäin, vaan halusi päästä siihen sisälle henkilökohtaisesti.

– Betania edustaa sellaista avaraa kristillisyyttä, missä minun on helppo olla mukana. Siinä porukassa ei tarvitse himmailla ja pienentää itseään.

Toinen erityisen läheiseltä tuntuva pyhä paikka on Valamon luostari.

Kirjassa etsintä päättyy siihen, että kertoja löytää kristillisen mystisen perinteen.

– Eli kyseessä on jonkinlainen kotiinpaluu. Suhtaudun nykyään kristinuskoon suurella lämmöllä, ja haluaisin, että kristilliset piirit lukisivat tarinani, jonka viesti on avarakatseinen.

Seppänen haluaa lähestyä kristillistä perinnettä laajasta ja syvästä perspektiivistä.

– Kun uskalletaan mennä tarpeeksi syvälle, opilliset ristiriidat liudentuvat.

Kaikissa maailmanuskonnoissa on omat mystiikan merkitystä painottavat suuntauksensa. On sanottu, että eri uskontojen mystikoille tulee harvoin riitaa keskenään.

Tähän liittyy uskontojen ja jopa ihmiskunnan rauhan lisäämisen mahdollisuus, Seppänen uskoo.

– Hiljaisuus voidaan jakaa. Sakraalin kenttä on kaikille yhteinen silloin, kun siihen ei tuoda mukaan käsitteitä. Hiljaisuus sallii ajatuksista riippumatta ihmisten syvän yhteyden.

VIIME KIRKKOVUODEN paaston ja pääsiäisen ajan Mika Seppänen eli vahvasti mukana kristillisessä perinteessä. Kiirastorstain iltana hän meni helsinkiläiseen lähikirkkoonsa luterilaiseen messuun ja otti vastaan ehtoollisen.

Omaa tietään kulkenut etsijä eläytyi muun seurakunnan mukana, kun kirkko pimennettiin kynttilä kerrallaan ja pappi asetteli mustan harson alttaripöydän krusifiksin ylle.

– Jeesuksen kohtalon yksinäisyys raastoi rintaa ja toi kyyneleet silmiin.

Pitkäperjantain iltana televisiosta tuli Matteus-passio. Vaikka teos oli muusikolle tuttu, tällä kertaa se tuntui erityiseltä. Teoksen universaalisuus ja yleisinhimillisyys tuli kirkkaasti esiin ja kosketti syvältä. Jeesuksen ja pääsiäisen draama kuului kaikille.

Pääsiäisyönä hän päätyi yhteensattumien summana ortodoksiseen liturgiaan. Siellä Seppänen tunsi vahvasti olevansa osa eri kulttuureissa ja eri aikoina eläneiden totuuden etsijöiden ja viisauden rakastajien joukkoa. Se etsii yhteyttä johonkin itseään suurempaan, totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen – Jumalaan.

Kun Kristus oli todettu useaan kertaan ylösnousseeksi, olo oli ihmeen kevyt ja kirkas. Pääsiäisen riemun valtaaman miehen rintakehässä ei tuntunut enää möykkyä.

Pääsiäisyön kirkkaudessa opillisten erimielisyyksien rajat liudentuivat. Pyhän mysteerin äärellä ei tunnettu eroja.

TULEVAN PÄÄSIÄISEN suhteen Mika Seppänen on odottavalla mielellä. Pääsiäisen merkitys on kuitenkin vasta hiljattain syventynyt hänelle.

Ylösnousemuksessa koskettaa ajatus Kristuksesta, joka syntyy meissä ihmisissä.

– Minua puhuttelevat nämä sisäisen muutoksen kuvat: Jeesus-lapsi syntyy minussa, menee ristille, kuolee ja ylösnousee. Ison tarinan symboleilla on monen tason merkityksiä.

Ristillä tapahtuu täydellinen nöyrtyminen, itsestä ja omasta tahdosta luopuminen: Anna minun haluta sitä, mitä sinä haluat.

Toki Jumalan tahto toteutuu kaikkialla, mutta mikä ihmisen rooli voi olla? Ainakin me olemme tässä maailmassa Jumalan käsiä, Seppänen pohtii.

Hänellä on ollut myös Jeesukseen liittyviä mystisiä kokemuksia. Niiden merkityksiä hän ei pyri ”naulaamaan kiinni”, vaan jää ihmettelemään mysteerin äärelle.

– Jeesus on kuva ihmisyyden täydellistymästä, mikä meissä on potentiaalina ja mahdollisuutena. ”En enää minä vaan Kristus minussa.”

MONIEN HENGELLISTEN mutkiensa jälkeen Mika Seppänen pitää hyvin eheyttävänä sitä, että pystyy nyt suhtautumaan positiivisesti protestanttiseen perinteeseen.

Häntä viehättää arkinen vapaamuotoisuus ja kevyt kiinnittyminen ulkoisiin muotoihin. Ne tuntuvat raikkailta ja tihkuvat vapautta. Ei armonvälineet, vaan armo. Ei kuvat, vaan kuvaamaton.

– Lutherin intentio liittyi uskon pelkistyneisyyteen. Ihmisen ei pidä kiinnittyä ulkoisiin asioihin, jotta sisäinen valo voisi loistaa. Tämä intentio on kaunis.

Etsijä ei eronnut koskaan luterilaisesta kirkosta, eikä pitänyt sitä täysin hengettömänä.

– Olen aina arvostanut kirkon sosiaalityötä ja kulttuurisia arvoja, ja olen kiitollinen, että olen saanut soittaa paljon kirkoissa. Seinien sisään mahtuu paljon ja monenlaista. Hyvä niin.

Sovinnonteko suhteessa omaan hengelliseen taustaan ulottuu myös henkilökohtaiselle tasolle.

– Vaikeinakin aikoina keskusteluyhteys on säilynyt, mutta nykyään minulla on erittäin lämpimät ja rakkaudelliset välit vanhempiini. Isä kirjoitti kauniin viestin kirjastanikin.

Seppänen huomaa, että uskonnollinen ahdasmielisyys ja ”totuuden omistaminen” herättävät hänessä yhä vaikeita tunteita. Hän joutuu kamppailemaan ja olemaan hereillä sen kanssa, ettei itsestä nousisi aggressiota, negatiivisia ajatuksia tai tarvetta puolustautua.

Elämä on onneksi pitkä ja monet myrskyt ehtivät laantua.

– Hankalienkin kausien jälkeen ihmiset voivat löytää uudelleen yhteyden, jos he haluavat. Se, mikä meitä yhdistää, on paljon suurempaa kuin se, mikä erottaa. Niin kauan kuin on elämää, on myös haasteita – ja mahdollisuus kehittyä.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä