Suomen kirkkohistoriallinen seura (SKHS) sekä Suomalainen teologinen kirjallisuusseura (STKS) viettivät perjantaina Helsingissä yhteistä 125-vuotisjuhlaseminaaria.
Seminaarissa kuultiin useita mennyttä ja nykyisyyttä luotaavia esitelmiä, sekä käytiin keskustelua ajankohtaisista haasteista ja tulevaisuuden näkymistä.
Teologisten seurojen takana on hieno ja tuottelias menneisyys. 125-vuotisen historiansa aikana ne ovat olleet suomalaisen teologisen keskustelun foorumeita ja teologisen julkaisutoiminnan kanavia. Myös moni teologinen väitöskirja on nähnyt päivänvalon seurojen julkaisusarjoissa.
Entä millainen voisi olla näiden tieteellisten seurojen tulevaisuus? Julkaisutoiminta näyttäisi vuodesta toiseen jatkuneen entisellään ja kirjallisuutta myydään kuten aikaisemminkin.
Esimerkiksi SKHS:n julkaisujen Tiedekirjan kautta tapahtunut euromääräinen myynti on juhlaseminaarissa puhuneen dosentti Mikko Ketolan mukaan vaihdellut vuodesta 2002 vuoteen 2015 yleensä 2 700 euron ja 7 200 euron välillä. Vuosi 2008 oli poikkeus, sillä seuran julkaisema teos oli teologisen tiedekunnan pääsykoekirjana ja myynti kyseisenä vuotena sen mukaista: 14 800 euroa.
Mutta viime vuosikymmeninä toinen seuroille olennainen tekijä eli jäsenmäärä ei ole kehittynyt suotuisasti.
Esimerkiksi SKHS:n jäsenmäärä on Ketolan mukaan pienentynyt huippuvuodesta 1995 (921 jäsentä) viime vuoden lukuun 434 jäsentä. Erityisesti opiskelijajäseniä on viime vuosina ollut vähän.
STKS:n jäsenmäärä on tällä hetkellä noin 350.
Juhlaseminaarissa mukana olleen Tieteellisten seurain valtuuskunnan toiminnanjohtajan Lea Ryynänen-Karjalaisen mukaan monilla tieteellisillä seuroilla Suomessa on kuitenkin tällä hetkellä sama ongelma: jäsenmäärät pienenevät.
Juhlaseminaarin päätteeksi käydyssä paneelikeskustelussa todettiin tilanne ja hahmoteltiin erilaisia keinoja myös jäsenmäärän korjaamiseksi.
Mikko Ketolan mukaan jäsenmäärän pienentymiseen on ollut monia syitä.
– Ehkä helpoimmin ymmärrettävä on tiukentunut taloudellinen tilanne: kun henkilökohtaisia menoja karsitaan, tällaiset ei-välttämättömät jäsenyydet ovat usein ensimmäisenä listalla, Mikko Ketola kertoo Kotimaa24:lle.
Opiskelijoille merkittävä asia voi Ketolan arvion mukaan olla se, että kun valmistumisaikaa koskevia ehtoja on kiristetty, kaikki sellainen, mikä ei suoraan hyödytä oman tutkinnon tai tutkielman valmistumista, jää sivuun.
– Jos tuntuu siltä, että tieteellisen seuran julkaisutarjonta tai kokoustoiminta ei tuo suoraa hyötyä opinnoille, sen pahempi jäsenyydelle. Opiskeluaikaa ei kannata kuluttaa sellaiseen, Ketola pohdiskelee.
– Lisäksi esitelmätilaisuuksiin tai symposiumeihin ei ole kiva lähteä, jos siellä ei ole kavereita mukana. Opiskelijat voivat pelätä myös sitä, että seurojen toiminta on ”tieteellisen eliitin” puuhaa, johon heillä ei ole sijaa.
Muitakin syitä voidaan hahmottaa. Ketola toteaa, että gradun tekeminen jossakin aineessa ei selvästikään enää ole – jos on koskaan kovin vahvasti ollutkaan – riittävä ”aines” oppiaineeseen kytkeytyvän identiteetin luomiseksi.
– Kun tekee gradun vaikkapa kirkkohistoriasta, se kuitenkaan harvalle merkitsee selvän kirkkohistorioitsijan identiteetin syntymistä, johon kuuluisi sitten luonnollisesti myös jäsenyys kirkkohistoriallisessa seurassa.
Yhteiseen oppiaineeseen perustuva yhteisöllisyys toimii Ketolan mukaan vain vähemmistölle suuresta joukosta.
– Teologinen tiedekunta ja sen eri osastot voisivat tehdä asian suhteen jotakin myös, Ketola sanoo.
Tieteellisten seurojen olisi Ketolan mukaan myös oltava paremmin selvillä siitä, mitä ajassa tapahtuu.
– Voi kysyä vielä sitä, pitäisikö seurojen haistella vielä enemmän sitä, millaisia ajankohtaisia, omaan tieteenalaan liittyviä asioita on ilmassa, ja hyödyntää niitä niin julkaisu- kuin kokoustoiminnassaan. Tämä saattaisi toimia erityisesti opiskelijoiden suuntaan, Mikko Ketola toteaa.
Lue Kotimaa Prosta torstaina 1.12. kooste 125-vuotisjuhlaseminaarin esitelmistä.