Miesparin pusukuva poistettiin seurakuntien joulukalenterista

Pääkaupunkiseudun seurakuntien joulukalenterista poistettu suudelma puhuttaa sosiaalisessa mediassa. Kyseessä on kuvittajan verkossa jakama luonnosvaiheen yksityiskohta, joka ei päätynyt lopulliseen kalenteriin.

Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten seurakunnat lahjoittivat viime viikolla jäsenilleen joulukalenterin, joka jaettiin seurakuntalehtien välissä. Suomen- ja ruotsinkielisiä kalentereita painettiin kaikkiaan 400 000.

Kalenterin kuvituksessa liikutaan monimuotoisessa kaupunkimaisemassa, johon on sijoitettu erilaisia ihmisiä. Etualalla on nykyaikaistettu seimiasetelma, vanhemmat työntämässä lastenvaunuja.

Kalenterin kuvittaja Jenny Lucander julkaisi omalla Instagram-tilillään kuvituksestaan yksityiskohdan, jossa kalenterissa taustalla oleva pariskunta antaa toisilleen pusun. Joulukalenterin ilmestyttyä sosiaalisessa mediassa huomattiin, että lopullisessa kuvassa pari ei enää suudellut. Asia nostettiin esiin muun muassa yksityishenkilön blogissa.

Parin osapuolet on tulkittu yleisesti miehiksi. Lucander sanoo tehneensä parista androgyynejä eli henkilöitä, jotka eivät ole selkeästi kumpaakaan sukupuolta.

Lucander vastasi sosiaalisessa mediassa asiasta kiinnostuneille, että toive muutokseen oli tullut tilaajalta. Hänen mukaansa seurakunnat olivat lisäksi pyytäneet häntä vaalentamaan tummaihoisten hahmojen värisävyjä.

Tilaus: Avara ja tulkinnoille avoin kalenteri

Espoon seurakuntien viestintäpäällikön Urpu Sarlinin mukaan Lucanderilta tilattiin kalenteri, joka on avara, monikulttuurinen ja avoin tulkinnoille. Kalenteriin toivottiin mukaan vähemmistöjen edustajia.

– Etenimme kuten normaalissa työprosessissa, jossa kuvittaja tekee luonnoksia. Toivoimme, että lopputuloksesta olisivat iloisia niin yksinäiset ja parisuhteessa olevat kuin nuoret ja vanhatkin.

Joulukalenterin tilaajatiimiin kuului jäseniä Helsingin, Espoon ja Vantaan seurakuntayhtymistä.

Suudelma jätettiin pois lopullisesta kalenterista, jotta kuva olisi tulkinnoille avoin, Sarlin sanoo.

– Toivoimme, että kalenteri olisi mahdollisimman sisäänsä sulkeva. Ja nyt kun luonnos on julkaistu, katsoja voi pohtia, tapahtuuko varsinainen kalenterikuva ennen suudelmaa vai sen jälkeen.

Henkilöiden kasvojen sävyjä muutettiin Sarlinin mukaan painoteknisistä syistä.

– Värit olivat kauttaaltaan tummia, joten ilmeet eivät erottuneet. Lopullisessa kalenterissa on edelleen mukana kasvonvärien kirjo, Sarlin sanoo.

Kuvittaja Lucander sanoo kiinnostuneensa projektista juuri siksi, että siihen haluttiin monikulttuurisuutta ja erilaisia perheitä. Hän sanoo arvostavansa työtä, jota kirkko tekee pakolaisten kanssa. Lucanderin tyylille on leimallista monenlaisten ihmisten kuvaaminen.

Lucander tekee kuvituksia myös ruotsalaisille toimeksiantajille. Hänen mukaansa homoparien ja tummaihoisten valitsemista kuviin pitää perustella Suomessa enemmän kuin Ruotsissa.

– Töissäni on aina mukana tietty yhteiskuntakritiikki. Kaikella on viesti, silläkin, mitä jätetään pois.

”Testasin, miten suudelma otetaan vastaan”

Lucander epäili jo etukäteen, että suutelevan parin kuvaamiseen saatettaisiin puuttua. Omien sanojensa mukaan hän ei vielä pusukuvaa julkaistessaan tiennyt, ettei se päädy lopulliseen kalenteriin.

– Tavallaan ajattelin testata, miten suudelma otetaan vastaan. On kuitenkin valitettavaa, jos tästä tulee paha mieli. Se ei ollut tarkoitukseni. Toisaalta on hyvä, että asiasta käydään keskustelua.

Lucander on tyytyväinen myös lopulliseen kalenterikuvaan. Hän kehuu prosessia ja seurakuntien edustajien kanssa käymiään keskusteluja.

– Suudelma kuului alkuperäiseen versiooni, mutta tilaaja saa päättää.

Viestintäpäällikkö Sarlinin mukaan Espoon seurakuntayhtymä on saanut kalenterista paljon hyvää palautetta. Helsingin seurakuntayhtymään on hänen mukaansa lähetetty myös kritiikkiä suudelman poistamisesta.

Sarlin painottaa, että joulukalenterilla haluttiin tuoda hyvää mieltä pimeään.

– Voimme ajaa ympäristön, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen, yksinäisten tai ydinperheiden asiaa. Joulukalenterissa haluttiin mennä joulukärjellä.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Kuva: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliKunnioittavasti köyhyydestä -tunnustuksen sai Horisontti-ohjelma
Seuraava artikkeliTeologiset seurat kaipaavat opiskelijajäseniä

Ei näytettäviä viestejä