Kuluneen kesän teologisten julkaisujen merkkitapahtuma on ollut Pohjalainen– ja Kotimaa-lehtien päätoimittajan ja herännäisjohtajan, TL Jaakko Eleniuksen (1939–2010) käsikirjoitusvaiheeseen jääneen teologisen väitöskirjan julkaiseminen.
Käsikirjoitusmateriaalin on työstänyt julkaisukuntoon TT Petri Järveläinen.
Tutkimus Luonnollinen laki Tuomas Akvinolaisen teologiassa kuuluu systemaattisen teologian alaan ja käsittelee aihetta, jota voi hyvin luonnehtia teologian raskaaseen sarjaan tai välttämättömään peruskauraan kuuluvaksi.
Tuomas Akvinolainen (1225–1274) oli keskiajan merkittävin filosofi ja teologi ja epäilemättä yksi kaikkien aikojen kovimmista nimistä näillä tieteen alueilla.
ELENIUKSEN TUTKIMUKSEN päälähteenä on käytetty Tuomaan massiivista systemaattista pääteosta Summa theologiae. Lisäksi on käytetty eräitä Tuomaan Raamatun kommentaareja ja lukuisia muita teoksia.
Tutkimus jakautuu viiteen pääosaan. Ne ovat ”Laki”, ”Luonto”, ”Luonnollinen laki”, ”Luonnollisen lain manifestaatio: Lex vetus Moysi” ja ”Ikuinen laki – lain metafyysis-teologinen perusta”.
Kahdessa ensimmäisessä Elenius selvittää, mitä Tuomas tarkoittaa lailla ja luonnolla. Kolmatta lukua tutkija pitää kirjan päälukuna, jossa tarkastellaan Tuomaan luonnollisen lain oppia.
Viimeisessä luvussa etsitään vastausta siihen, millä tavalla luonnollinen laki suhtautuu ilmoitettuun vanhaan ja uuteen lakiin.
JUMALAN LAKI oli Tuomaan mukaan syntiinlankeemuksen ihmismielissä aiheuttamien vaurioiden jälkeisessä maailmassa välttämätön lain mieleen palauttajana ja selventäjänä. Välitön johtopäätös tästä tutkimuksen mukaan on, että Jumalan laki on identtinen ihmisten luonnostaan tunteman lain kanssa.
Eleniuksen analyysissa Tuomas käsittelee mielenkiintoisella tavalla myös juutalaisen kansan lakia, kulttikäskyjä ja oikeusnormeja. Vanhan testamentin kulttilaki olikin Tuomaan mukaan Jumalan erityisellä tavalla ilmoittamaa lakia – historiallisia, konkreettisia luonnollisen lain pääperiaatteiden sovelluksia.
Nämä ihmisenä Jumalan maailmassa elämisen valtavat näyt ja reunaehdot ovat teologian pysyvää aarteistoa.
HYVIN MIELENKIINTOINEN on myös Tuomaan näkemys luomisen teologiasta. Jumalan ikuinen suunnitelma, kosminen malli, on Hänen hyvyytensä ilmausta. Jumala pyrkii sen avulla ylläpitämään luomiaan substansseja sekä toisaalta järjestystä, jossa kaikki luontokappaleet voisivat saavuttaa itselleen sopivan ja lopullisen päämäärän.
Kaiken kaikkiaan Tuomaan ajattelusta paljastuu Eleniuksen käsittelyssä filosofis-teologinen avaruus, jonka herättämiä kysymyksiä esimerkiksi jokaisen pappina työskentelevän soisi kykyjensä mukaan pohdiskelevan.
Nämä ihmisenä Jumalan maailmassa elämisen valtavat näyt ja reunaehdot ovat teologian pysyvää aarteistoa, jotka eivät himmene kirkossa ilmatilaa vievien teologisten päiväperhojen tai kirkkopoliittisten kähinöiden vuoksi.
ELENIUKSEN ESITYSTAPA on hyvin systemaattinen sekä tietyssä selkeydessään ja ”rullaavuudessaan” myös omaperäisen puhtoinen. Vaikka Tuomaan ajattelua analysoitaessa käsitellään länsimaisen filosofian ja teologian järeitä ja vaikeita peruspylväitä, on lukukokemus kuitenkin tietyllä tavalla hyvin sujuva.
Osa kiitoksesta kuuluu Petri Järveläiselle, joka kirjoittaa kirjan alkulehdillä kaiken tekstin olevan Eleniuksen kirjoittamaa, mutta ”kevyen editoimisen lisäksi työ on edellyttänyt joiltakin osin raskaampaa redaktoimista, valintaa ja yhdistelyjä”.
Tuomas Akvinolainen kanonisoitiin 1323 ja julistettiin katolisen kirkon suurimmaksi opettajaksi 1879. Jaakko Eleniuksen tutkimuksen saattaminen lukijakunnan käyttöön on myös kaunis ele Tuomas Akvinolaisen kuoleman 750-vuotismuiston muistoksi ja varsikin hänen syntymänsä 800-vuotisjuhlavuoden edellä.
Jaakko Elenius: Luonnollinen laki Tuomas Akvinolaisen teologiassa. Saatesanat Jaakko Ripatti. Väyläkirjat & Herättäjä-Yhdistys 2024, 254 s.

***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä

