
Mökkini iltoihin on vuosikausia kuulunut lehtokurpan ohilento. Se lentää illan hämärtyessä auringonlaskun aikaan. Soidinlento voi alkaa jo huhtikuussa ja jatkua heinäkuuhun, sillä kurpalla saattaa olla kaksi pesintää.
Lehtokurpan soidinlennon tunnistaa äänestä, vaikka ei lintua heti näkisikään. Ääntä on kuvattu kurnuttavaksi ja piiskuttavaksi: psst-orrt-orrt-orrt-psst. Itse lintu lentää kierrostaan melko matalalla ja palaa noin kymmenen minuutin kuluttua samalle paikalle kuulijaa ilahduttamaan.
Soidinlennolla oleva lehtokurppa on kuin vanhan maailman yövartija, joka tekee kierroksiaan ja katsoo, että kaikki on kaupungissa hyvin.
Tukeva lehtokurppa (Scolopax rusticola) on laajalle Euraasiassa levinnyt kahlaajalaji. Suomessa sitä tavataan Lapin rajoille saakka.
Hauska yksityiskohta on lehtokurpan silmien sijainti pään sivulla. Se näkee samalla kertaa sekä eteen että taaksepäin huikeat 360 astetta. Erikoista on myös lehtokurpan hidas lentovauhti. Se räpyttelee menemään alle 10 kilometrin tuntivauhtia.
Suomessa lehtokurppa on riistalintu ja vuosittain niitä ammutaan noin 5 000.
TARINA KERTOO munkista, joka luki lintukirjasta, että lehtokurpalla on poikkeuksellisen laaja näkökenttä. Munkki keskusteli asiasta kilvoittelijatovereittensa kanssa. Heille syntyi ajatus rukousmetodista, jossa maailma nähdään 360-asteisena.
– Mitä tuo muka tarkoittaa käytännössä, kyseli apotti epäluuloisena.
– Sitä, että emme keskity Jumalan edessä yhteen asiaan, emmekä varsinkaan omiin asioihimme, vaan kaikkiin maailman asioihin, munkit selittivät.
– Mutta eikö tuota kutsuta esirukoukseksi, apotti toppuutteli.
Munkit vetäytyivät miettimään ja kehittelemään ajatustaan. Illansuussa he kokoontuivat luostarin ulkopuolelle niitylle, jonka yli lehtokurppa lensi.
– Lintu on eräänlainen tutka. Se pyörii ympyrää ja vartioi maailmaa.
– Itse asiassa se ilmoittaa reviirinsä rajat, kommentoi biologiaa opiskellut munkki. – Mutta ymmärrän toki ilmiön vertauskuvallisen puoleen.
Seuraavana päivänä munkit kertoivat aloittavansa rukouksen, jota he kutsuivat nimellä lehtokurppametodi tai -rukous.
– Kyse on mielikuvasta. Rukoilemme kuin lehtokurppa, joka näkee yhtä aikaa eteen ja taakse. Me rukoilemme koko maailman ja kaikkien elävien puolesta. Mutta samalla olemme tietoisia siitä, että lentoreviirimme kattaa vain osan maapallosta.
Apotti siunasi munkkien metodin, vaikka ajatteli mielessään, että se kuulostaa edelleen yleiseltä esirukoukselta.
– Mutta jos uusi metodi innostaa veljiä, niin mikä minä olen heitä estelemään. Ja tuskinpa Jumalakaan estelee, apotti mutisi hymyillen.
Rukous
Koko maailman Jumala,
kaikkien elävien luoja,
anna meidän nähdä
niin hyvä kuin paha
niin turha kuin tärkeä.
Ja ennen kaikkea:
anna meidän ymmärtää.
Aamen
Lue myös:
Pikkuriikinkukkokehrääjällä on siivissä taivaan silmät
Suruvaipan siivet ovat sekoitus pessimismiä ja optimismia
Ilmoita asiavirheestä
