Tamperelainen seurakuntapappi Jussi Luoma LML:n neuvoston jäseneksi: Kirkkojen tehtävä on seistä syrjittyjen puolella

Jussi Luoma kuvattuna Helsingissä 21.8.2023

Lauantai-iltana Luterilaisen maailmanliiton (LML) yleiskokouksessa valittiin maailmanliitolle uusi presidentti sekä neuvoston jäsenet.

Tampereen Messukylän seurakuntapastori Jussi Luoma valittiin Suomen luterilaisen kirkon edustajana neuvoston jäseneksi. Hän seuraa tässä tehtävässä arkkipiispa Tapio Luoman erityisavustaja Minna Hietamäkeä. Jussi Luoma ei ole sukua arkkipiispa Tapio Luomalle.

Krakovassa Jussi Luoma on ollut osa Suomen luterilaisen kirkon yhdeksänhenkistä virallisten edustajien delegaatiota.

Miten esittelet itsesi muutamalla virkkeellä?

– Olen 26-vuotias teologian maisteri ja pappi Tampereelta. Työskentelen tällä hetkellä lähetyksestä vastaavana pappina Messukylän seurakunnassa. Perheeseeni kuuluu vaimo, harrastan musiikkia ja urheilua. Globaali kristittyjen yhteys innostaa minua.

Mikä on tiesi LML:n neuvoston jäseneksi? Onko sinulla LML:ssä tai ekumeenisessa liikkeessä muita luottamustoimia?

– Osallistuin syksyllä 2020 LML:n järjestämään etäkoulutukseen kestävän kehityksen tavoitteista. Sitä kautta löysin tieni mukaan LML:n nuorten verkostoon, tässä vaiheessa tosin vasta netin kautta.

– Kaksi vuotta myöhemmin olin stuerttina KMN:n yleiskokouksessa Karlsruhessa, jossa toden teolla tutustuin tähän luterilaiseen yhteisöön. Stuerttitehtävän kautta aukesi mahdollisuus delegaattina toimimiseen Krakovan yleiskokouksessa.

– Minulla ei ole muita kansainvälisiä luottamustoimia, mutta olen mukana Suomen ekumeenisen neuvoston nuorisojaostossa.

Mitä neuvoston jäsenyys merkitsee käytännössä?

– Neuvosto on LML:n päättävä elin yleiskokousten välisenä aikana, joten tulen toimimaan neuvostossa seuraavat seitsemän vuotta seuraavaan yleiskokoukseen asti.

– Neuvosto kokoontuu kerran vuodessa, tavallisesti kesäkuussa, noin viikon ajaksi. Kokoukset järjestetään tavallisesti joka toinen vuosi Genevessä ja joka toinen vuosi jonkun jäsenkirkon maassa. Lisäksi neuvoston tapaamisten välissä voi olla komiteatyöskentelyä etäyhteyksin.

Mikä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tuoma erityisanti LML:ään?

– Suomen evankelis-luterilaisen kirkon asema muiden pohjoismaiden tavoin on enemmistökirkkona poikkeuksellinen. Valtaosa LML:n jäsenkirkoista toimii vähemmistökirkkoina omissa maissaan.

– Uskon, että pystymme tuomaan näkemystä kirkkojen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen ja yhteiskuntasuhteiden luomiseen sekä ylläpitämiseen.

Mikä on tavoitteesi neuvoston jäsenenä?

– Kirkkojen tehtävä on seistä hyljeksittyjen ja syrjittyjen puolella ja mahdollistaa näille ihmisille myös aito toimijuus Jumalan valtakunnan työssä. Haluan puolustaa tätä työtä ja kirkon kokonaisvaltaista missiota.

– Tavoitteeni on myös pitää esillä nuorten tärkeyttä sekä kirkkojen nykyisyydessä että tulevaisuuden rakentamisessa ja vahvistaa edellytyksiä nuorten johtajuudelle kirkossa.

Mitä sinulle merkitsi yleiskokoukseen osallistuvien vierailu Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä?

– Se oli hyvin vaikuttava kokemus ja samalla tunnetasolla hyvin raskas. Oli puhuttelevaa, että omassakin ryhmässäni oli samaan aikaan ihmisiä, jotka olivat äärimmäisen tietoisia holokaustin ja keskitysleirin tapahtumista ja toisaalta ihmisiä, jotka kuulivat niistä eilen ensimmäistä kertaa elämässään. Tunnekokemukset olivat varmasti samanlaisia mutta hyvin eri lähtökohdista käsin.

– Jokaisella maailmankolkalla on omat kokemuksensa ihmisen äärimmäisestä pahuudesta, emmekä saa unohtaa yhtäkään niistä. Birkenaun muistomerkillä laulaessamme ”Kyrie eleison, Kriste eleison, Kyrie eleison” eli ”Herra armahda, Kristus armahda, Herra armahda” toimme rukouksessa koko ihmiskunnan pahuuden Jumalan käsiin ja pyysimme anteeksiantamusta.

Voiko yleiskokouksen onnistumista mitata jotenkin ja jos voi, niin miten?

– Mielestäni yleiskokous on onnistunut silloin, jos kirkkojen edustajat kokevat luterilaisen yhteyden vahvistuneen yleiskokouksen myötä. Tätä on toki varsin hankala mitata. Seuraavien seitsemän vuoden aikana näemme, miten pystymme kirkkojen yhteisönä sitoutumaan tehtyihin päätöslauselmiin ja toimimaan niiden eteen.

Osallistuit nuorten esikokoukseen ennen yleiskokousta. Mikä on nuorten esikokouksen perusviesti luterilaisille maailmassa?

– Siinä on kolme keskeistä prioriteettia: inklusiiviset, mukaan ottavat kirkot, nuorten johtajuus ja sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus sekä kestävät yhteisöt ja yrittäjyys.

– Näiden alle sisältyy painavia kehotuksia liittyen muun muassa ilmasto-oikeudenmukaisuuteen, uskontodialogiin, mielenterveyteen sekä marginalisoituihin ihmisryhmiin.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKolumni: ”Ottakaa muutokset vastaan vailla pahuuden pelkoa”
Seuraava artikkeliLML:n yleiskokous jalkautui keskitysleirille: Toivoa on siinä, että ihmiskunta muistaa oman pimeän puolensa

Ei näytettäviä viestejä