Talouspäällikkö Pasi Perander on vuoden Kirkon hallintovirkamies

Mies seisoo kukkakimppu ja kunniakirja käsissään. Hymyilee.
Pasi Perander palkittiin työstään kirkon virkamiehenä. Kuva: Juha Silander

Vuoden 2026 Kirkon Hallintovirkamieheksi on valittu Helsingin seurakuntayhtymän talouspäällikkö Pasi Perander. Valinnan teki Kirkon Hallintovirkamiehet ry:n hallitus on jäsenistöltä saatujen ehdotusten perusteella.

Perusteluissa todetaan, että asiantunteva ja avulias Pasi Perander haluaa jakaa kokemuksensa ja koulutuksensa mukanaan tuomaa tietotaitoa seurakuntien talouden ja hallinnon tueksi. Hänen näkynään on tasapainoinen seurakuntatalous ja resurssien oikea kohdentaminen.

Oman työnsä ohella Perander konsultoi, laatii talousanalyysejä sekä kouluttaa seurakuntatalouksia. Hänet on koettu kärsivälliseksi monimutkaisten aiheiden selventäjäksi. Erityisesti perusteluissa mainitaan hänen tulkintansa verotilityksistä.

”Pasin ei koskaan kuule sanovan ei tai että asia ei kuuluisi omaan toimenkuvaan. Hän on aina halukas löytämään ratkaisut keskustelukumppanin tarpeisiin, olipa kysymys mistä tahansa hallinnollisesta haasteesta”, perusteluissa sanotaan.

Perander on työskennellyt useissa seurakuntatalouksissa ja toiminut pitkään myös Kirkkohallituksen taloussuunnittelupäällikön virassa. 

Lisäksi perusteluissa mainitaan, että Perander on innokas karaokelaulaja. ”Hänen samettinen lauluäänensä hurmaa kuulijat.”

Lue lisää Peranderin kommentointia kirkon taloudesta:

Kirkon talouden maaginen romahdusvuosi 2025 siirtyy –kirkollisverotulot kasvavat tasaisesti

Talousjohtaja Pasi Perander ehdottaa, että kirkko siirtyy hiippa­kunnan suuruisiin seurakunta­talouksiin, joiden alla seurakuntien määrä jopa kasvaa

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkkohallituksen täysistunto poisti vuoden 2027 virallisen kolehdin Sleyltä ja Kansanlähetykseltä — eriävä mielipide arvostelee päätöstä ”rangaistusluonteiseksi”

Ei näytettäviä viestejä