Kirkkohallituksen täysistunto poisti vuoden 2027 virallisen kolehdin Sleyltä ja Kansanlähetykseltä — eriävä mielipide arvostelee päätöstä ”rangaistusluonteiseksi”

Kolehtihaavi on anonyymi tapa lahjoittaa rahaa. Harvemmalla vain nykyään on aina käteistä mukanaan. Kuva: Olli Seppälä

Tänään Helsingissä koolla ollut kirkkohallituksen täysistunto on poistanut vuoden 2027 virallisten kolehtien saajien joukosta kaksi kirkon virallista lähetysjärjestöä. Kansanlähetys ja Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) jäivät ilman virallista kolehtia. Päätös syntyi äänestyksessä äänin 6—5, poiketen alkuperäisestä esityksestä.

Kolehteja koskevan pohjaesityksen esittelijä oli kirkkohallituksen kansliapäällikkö Niilo Pesonen.

Kotimaan saamien tietojen mukaan täysistunnon jäsen, Kuopion piispa Jari Jolkkonen sekä kolme muutä täysistunnon jäsentä ovat jättäneet päätökseksen vuoksi asiasta alla olevan erivän mielipiteen.

”Kirkkohallituksen täysistunnon enemmistö on äänestyspäätöksen 6-5 jälkeen poikennut esittelijän pohjaesityksestä ja poistanut virallisen kolehdin kahdelta kirkon viralliselta lähetysjärjestöltä. Päätös on syntynyt väärässä järjestyksessä muun muassa seuraavista syistä.

  1. Perussopimus: Kirkon lähetystyön perussopimuksen mukaan ” Kirkko sitoutuu kohtelemaan kaikkia lähetysjärjestöjään yhdenvertaisin perustein” (Perussopimus 3 §). Epäämispäätös on ristiriidassa lähetystyön perussopimuksen ja sen taustalla olevan kirkolliskokouksen 18.5.2018 päätöksen kanssa.
  2. Rangaistusluonne: Täysistunnon päätös poistaa kahdelta järjestöltä virallisen kolehdin, minkä seurauksena sopimusjärjestöt menettävät arviolta 50 000–100 000 euroa. Päätöksellä on siten ilmeinen rangaistusluonne. Perussopimuksen mukaan lähetysjärjestöjen valvonta, tarvittaessa myös mahdollisten korjaustoimenpiteiden määrääminen järjestöille, kuuluu piispainkokouksen tehtäviin. Lähetysjärjestöjen osalta kirkkohallitukselle ei ole annettu tällaista tehtävää.
  3. Vahinko sivullisille: Täysistunnon päätös kohdistuu kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin ja vahingoittaa heidän jo ennestään vaikeaa asemaa. Kansanlähetyksen kolehdilla olisi tuettu ”diakonista avustustyötä vähäosaisten parissa” järjestön eri työalueilla erityisesti Afrikassa ja Aasiassa. Evankeliumiyhdistyksen kolehdilla olisi tuettu ”koulutustyötä eteläsudanilaisten pakolaisten parissa Ugandan pakolaisasutusalueilla”. Nämä haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset joutuvat kotimaisen kirkkopolitiikan sijaiskärsijöiksi.
  4. Toimivalta: Päätöksen taustalla ovat ilmeisesti kirkon oppiin, tarkemmin sanottuna virkateologiaan, liittyvät kysymykset. Kirkkohallitus hoitaa kirkon yhteistä taloutta, hallintoa ja toimintaa (KL 5:7 §) eikä sille ole säädetty lähetysjärjestöjen tai niiden oppiin liittyvää valvontaa. Nämä tehtävät kuuluvat piispainkokoukselle, jonka tehtävänä on käsitellä kirkon oppia, työtä ja lähetystehtävää (KL 5:5 §; KJ 5:10 §). Päätöksen perustelut ovat ilmeisessä ristiriidassa kirkkohallituksen toimivallan kanssa.
  5. Kirkon strategia: Kirkkohallitus on 22.9.2026 hyväksymässään kirkon strategiassa asettanut keskeiseksi tavoitteeksi antaa tilaa erilaisille tavoille olla kristitty: ”Kirkko osallistuu Jumalan missioon julistamalla evankeliumia ja elämällä sitä todeksi… Kirkossa on tilaa erilaisille tavoille olla kristitty.” Kolehtien epäämispäätös on ristiriidassa kirkkohallituksen itse hyväksymän kirkon strategian kanssa – nämä päätökset täysistunto on tehnyt vielä samassa istunnossa. Kun kirkkohallitus ei itse toimi hyväksymänsä strategian mukaan, se heikentää strategian uskottavuutta ja vastaanottoa seurakunnissa ja kirkollisissa järjestöissä.”

Tätä kirjoitettaessa kirkkohallituksen täysistunnon virallisia kolehteja koskevan päätöksen perustelut eivät vielä ole tiedossa.

(Uutista on korjattu ja täydennetty seuraavassa Kirkon viestinnän tiedotteen perusteella klo 18:41)

Edustaja Päivi Raunu teki suomenkielisten kolehtien pohjaesitykseen kannatetun muutosehdotuksen, joka voitti pohjaesityksen äänin 5–6. Muutoksen myötä Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen ja Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) kolehdit siirrettiin virallisista kolehdeista suosituskolehtilistalle ja niille määrätyt kolehtipyhät muutettiin lähetystyön ja kansainvälisen diakonian kirkkopyhiksi.

Kolehti kerätään näinä päivinä kirkon kansainvälisen työn ja diakonian tukemiseen maailmalla virallisten lähetysjärjestöjen tai Kirkon ulkomaanavun kautta. Seurakunnat voivat valita suosituskolehtilistalta seurakunnalle sopivan kohteen kirkon virallisten lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun kohteista.

Raunun muutosesityksen perusteluissa todettiin, että Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ja Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ovat toistuvasti olleet erilaisissa selvitysprosesseissa evankelis-luterilaisen kirkon kanssa. ”Vaikka tällä hetkellä järjestöillä ei ole virallisia selvitysprosesseja menossa, eivät niiden torjuvat kannat esimerkiksi naisten pappeutta tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä oikeuksia kohtaan ole muuttuneet.”

Edustaja Jari Jolkkonen jätti edellä kerrotun eriävän mielipiteen, johon liittyivät Hannu Kallunki, Pekka Niiranen ja Vuokko Vänskä. Viidentenä myös Eino Nissinen jätti eriävän mielipiteen.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSuomalaiset jakavat käsityksen yhtäläisestä ihmisarvosta, mutta arvioivat sen toteutuvan heikosti

Ei näytettäviä viestejä