Palmusunnuntaista alkavan hiljaisen viikon tai piinaviikon sekä lopulta pääsiäisen viettäminen kuului niihin asioihin, joissa reformaattoreilla ei ollut erityisiä teologisia erimielisyyksiä katolisen kirkon kanssa.
Toivatko Martti Luther tai muut reformaattorit sitten olennaisia teologisia tai hengellisiä muutoksia pääsiäistä edeltävän viikon kirkolliseen viettämiseen?
Jumalanpalveluselämän muuttaminen kansankieliseksi sekä seurakuntavirren käyttöönotto koskivat tietysti myös pääsiäisen alusaikaa.
Myös paastosäännöt muuttuivat. Reformaattorit eivät pitäneet paastoamista ja sen myötä ihmisen syntisen lihan kurittamista sinänsä pahana, mutta he arvostelivat siihen liitettyjä perinnäissääntöjä, jotka olivat peittäneet alleen uskonvanhurskauden.
***
Reformaattoreille pääsiäinen oli toki koko kirkkovuoden merkittävin kirkollinen juhlapäivä.
Mutta läntisen kristikunnan teologisten perinteiden mukaisesti pääsiäinen oli luterilaisille myös pitkänperjantain kärsimyksen, Kristuksen työn korostamisen aikaa. Tässä liityttiin luontevasti katolisen tradition, erityisesti kärsimysmystiikan jatkumoon.
Kärsimyshistorian lukeminen oli kuulunut hiljaiseen viikkoon jo varhaiskeskiajalla. Tämän, keskiaikaisten passio-näytelmien ja kirkkojen ristintieasemien pohjalta Luther ja kumppanit kehittivät Kristuksen kärsimyksen historian. Kärsimyshistoria jaettiin kuuteen lukuun eli aktiin. Näistä teemoista nousivat piinaviikon saarnat. Raamatun sanomaa piti kirkastettaman tälläkin tavalla.
Lutherilta itseltään on säilynyt toistakymmentä ahtisaarnaa. Niitä on myös suomennettu. Saarnoilla on sellaisia nimiä kuin ”Kristuksen kärsimisen hyödystä”, ”Miten Kristus yrttitarhassa otettiin kiinni” ja ”Miten Pietari kolme kertaa kielsi Herran Kaifaan talossa”.
***
Entä mitä Luther ajatteli palmusunnuntaista, josta piinaviikko (saksaksi Die Heilige Woche, Pyhä viikko) alkoi?
Sley-Medioitten tuoreeltaan uudelleen julkaisemassa ja varovasti kielellisesti korjatussa saarnakokoelmassa Lyhyt evankeliumipostilla on Martti Lutherin palmusunnuntain saarna. Sen pitämisvuotta ei kirjassa mainita.
Saarna on pidetty 1. Korinttilaiskirjeen (11:23–29) pohjalta.
Saarnassaan Luther kehottaa ihmisiä menemään ehtoolliselle pelkäämättä, että he syntiensä tähden nauttisivat sen tuomiokseen. ”Paavikunnassa” kun oli opetettu niin, ettei kenenkään sovi mennä Herran ehtoolliselle, jos ei ole hyvin valmistautunut ja puhdas.
Lutherin mukaan syntien luetteleminen, katumuksen ulkoinen osoittaminen, almujen antaminen ja parannusharjoitukset piti jättää, eikä niihin pitänyt turvata.
Törkeissä synneissä, kuten haureudessa, murhassa, juoppoudessa ja muussa sellaisessa sitkeästi pysyvien tuli Lutherinkin mukaan pysyä poissa ehtoolliselta. Mitä muihin tulee, ehtoollisella piti totutella käymään usein:
”Älkää unohtako Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta, vaan muistakaa hänen uhriaan ja kuolemaansa, sillä mitään muuta hän ei tahdo meiltä. Sitä vaatii meidän hätämmekin, että käymme Herran ehtoollisella, koska joka päivä teemme vielä syntiä.”
Kuva: Matti Ruotsalainen. Reformaatio lisäsi suuresti Golgata-aiheiden määrää Suomen kirkollisessa taiteessa. Mikael Toppeliuksen ”Ristiinnaulittu” lahjoitettiin Maaningan kirkolle vuonna 1775.