Suuret kesäjuhlat osuvat tänä kesänä lähelle toisiaan eteläiseen Suomeen

Suviseurat on kristillisistä kesäjuhlista suurin. Kuva on viime kesältä Pudasjärven lentokentältä. Kuva: Freija Özcan.

Tulevan kesän suuret kristilliset kesäjuhlat keskittyvät tällä kertaa kaikki eteläiseen Suomeen. Suviseurat, Evankeliumijuhla, herättäjäjuhlat ja Kansanlähetyspäivät ovat kaikille avoimia ja ilmaisia kesätapahtumia.

Vanhoillislestadiolaisten Suviseurat järjestetään tällä kertaa Kanta-Hämeessä Lopella 27.–30.6. Seurapaikkana on Räyskälän lentokenttäalue. Järjestelyistä vastaavat Helsingin, Järvenpään, Kouvolan, Lahden, Lappeenrannan, Lempäälän, Mäntsälän, Pornaisten ja Porvoon alueiden rauhanyhdistykset.

Suviseurojen ohjelma koostuu seurapuheista, virsistä ja lauluista. Seurojen tunnuksena ovat Psalmin 73 sanat: ”Taivaassa minulla on sinut.” Viime vuonna Suviseurat kokosi Pudasjärvelle noin 75000 kävijää. Suviseuroja voi kuunnella myös Kesäseuraradion taajuudelta ja nettiradiosta.

Samana viikonloppuna Suviseurojen kanssa vietetään Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Evankeliumijuhlaa 27.–29.6. Evankelinen väki kokoontuu tänä kesänä Karkun evankeliselle opistolle Sastamalaan. Välimatkaa Lopelta Sastamalaan kertyy noin 140 kilometriä.

Evankeliumijuhlassa on omaa ohjelmaa lapsille ja varhaisnuorille ja nuorille. Juhlaa vietetään teemalla ”Sinua odotetaan”. Juhlaohjelmaa lähetetään myös verkkolähetyksenä ja radiossa Radio Dein kautta. Viimeksi Evankeliumijuhlaa vietettiin Oulaisissa noin 7000 hengen voimin.

HERÄTTÄJÄJUHLAT JÄRJESTETÄÄN viikkoa myöhemmin Salossa 4.–6.7, jonne matkaa Sastamalasta kertyy noin 135 ja Lopelta alle sata kilometriä. Järjestäjinä toimivat Salon seurakunta ja Herättäjä-Yhdistys ry yhteistyössä Salon kaupungin kanssa. Juhla-alueena palvelee Salon urheilupuisto, nykyiseltä nimeltään Sauli Niinistön puisto. Tapahtuma levittäytyy kutienkin koko kaupungin alueelle.

Herättäjäjuhlien teemana on sitaatti Siionin virrestä 123: ”Matkalaista taluta.” Viime vuonna Vaasassa herättäjäjuhlille kokoontui noin 14 500 kävijää. Herättäjäjuhlien lähetystä voi kuunnella nettiradiosta ja Körttiradion taajuuksilta.

Samaan viikonloppuun 4.–6.7. osuvat myös Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetyksen Kansanlähetyspäivät. Ne pidetään jokavuotiseen tapaan liikkeen keskuspaikassa Ryttylässä. Välimatkaa Salon ja Ryttylän välille kertyy maanteitse reilut 150 kilometriä.

Kansanlähetyspäivillä ohjelmaa on kaikenikäisille ja esillä on Kansanlähetyksen tekemä työ niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kansanlähetys on yksi kirkon virallisista lähetysjärjestöistä. Päivien ohjelmaa voi seurata netistä ja kuunnella Radio Patmoksesta. Viime vuonna Kansanlähetyspäivillä oli noin 13 500 kävijää.

Juttuun lisätty 15.4.2025 klo 8.42 tieto Kesäseuraradiosta myös nettiradiona.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliLukijoilta: Kirkkoon mahtuvat eri sukupuolet – naispappeudesta päättäminen oli riemun päivä
Seuraava artikkeliPappisvirkaan pätevöityvien opiskelijoiden määrä on laskenut – tulevien pappien profiili muuttunut

Ei näytettäviä viestejä