Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta valmistuu vuosittain kymmeniä opiskelijoita, jotka saavat pätevyyden työskennellä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeina. Kaikki heistä eivät aktiivisesti hakeudu pappisuralle ja etsi vokaatioita, eli virkaan kutsumista. On puhuttu jopa pappispulasta.

– Kirkolliset alat ovat laskeva trendi, Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan suunnittelija Timo Åvist toteaa.

– Lasku ei ole suoraviivaista tai äkkijyrkkää, mutta se on selvästi havaittavissa.

Jotain suunnasta kertovat prosentit. Vuonna 2009 valmistuneista teologian maistereista peräti 53 prosenttia oli tutkintonsa perusteella pappiskelpoisia. Vuonna 2024 kelpoisten opiskelijoiden määrä oli 35 prosenttia.

Åvist kertoo myös esimerkiksi sukupuoli- ja ikäjakauman muuttuneen olennaisesti viime vuosikymmeninä.

– Kun minä aloitin opiskelijana 1980-luvulla, oli suuri osa kirkollisille aloille hakeutuvista savolaisia ja pohjalaisia poikia. Nyt tyypillisin kirkollisten alojen opiskelija on uusimaalainen nuorehko nainen.

Nyt tyypillisin kirkollisten alojen opiskelija on uusimaalainen nuorehko nainen.

Tiedekuntien keskuudessa teologinen tiedekunta on poikkeus erityisesti aikuisopiskelijoiden määrän perusteella. Niin kutsuttujen nestoriopiskelijoiden määrä on tasaisesti lisääntynyt.

– Noin kymmenesosa kaikista opiskelijoista on nestoreita. Kirkollisten alojen opiskelijoista vielä suurempi osa.

Useissa tapauksissa nestorit ovat alanvaihtajia, jotka hakeutuvat seurakuntatyöhön suoraan maisteriohjelman kautta. Åvistin mukaan työnäkymät kirkossa ovat myös heidän kannaltaan lupaavat.

– Meiltä viedään hyvät ja kelpoiset valmistuneet käsistä.

TULEVIEN PAPPIEN PROFIILI on Åvistin mukaan muuttunut myös muutoin. Seurakuntatausta on monella huterampi ja seurakuntaharjoitteluista tulleen palautteen perusteella kirkkovuoden kierto ja seurakunnan todellisuus ovat monelle opiskelijalle vieraita.

– Jumalanpalvelus ja virsikirja eivät ole tuttuja. Sellaista palautetta tulee.

Åvist pohtii, miksi seurakuntanuori- ja herätysliiketaustaisia opiskelijoita hakeutuu alalle nyt vähemmän. Syytä hän ei tiedä.

– Tilanne herättää kysymyksiä. Onhan meillä sellainen vastuu, että tuotamme asiantuntevia ihmisiä sekä kirkon, mutta myös yhteiskunnan tarpeisiin.

Teologiaa voi Suomessa opiskella yliopistotasoisesti myös Itä-Suomen yliopistossa sekä Åbo Akademissa. Vuonna 2024 Itä-Suomen yliopistosta valmistui 40 teologian maisteria, joista 23 suoritti pappeuteen pätevöittävät opinnot. Åbo Akademissa teologian maistereita valmistui viime vuonna 14, joista 7 oli valmistuessaan pappiskelpoisia.

47-vuotias Johanna Huusko on työskennellyt pitkään työelämänkehittämisen parissa, viimeiseksi Maahanmuuttoviraston koulutus- ja kehittämispäällikkönä. Pappeus on kuitenkin vetänyt Huuskoa puoleensa rippikoulusta lähtien.

– Olen aina ollut uskonnollinen ihminen, mutta jotenkin tuo unelma aikanaan jäi.

Kun hallitus linjasi vuonna 2024, että aikuisopintoraha lakkautetaan, päätti Huusko toimia. Vanha kutsumus heräsi vastaansanomattomana.

– Minun kohdallani kyse on kutsumuksesta. Haluan palvella Jumalaa, seurakuntaa ja ihmisiä. Pappeus on muutakin kuin ammatti, työ ja palkka.

TÄNÄ KEVÄÄNÄ MAISTERIKSI VALMISTUVA 22-vuotias Helmi Pykäläinen ei puolestaan tullut opiskelemaan teologiaa pappeus mielessään. Opiskeluaikana syventynyt seurakuntayhteys kuitenkin muutti mielen. Aktiivinen osallistuminen kotiseurakunnan toimintaan syvensi suhdetta opintoihin. Pian pappeus alkoi kajastaa horisontissa todellisena vaihtoehtona.

– Seurakuntayhteyden löytyminen, ja se että pääsin itse toimimaan, oli ratkaisevaa.

24-vuotiaalla Jiri Avilalla on vielä opinnot kesken. Vuonna 2026 hän aikoo valmistua, ja tavoitteena siintää myös pappisvihkimys.

– Siemen ajatukselle pappeudesta kylvettiin minuun isosaikanani. Olen pyristellyt vastaan, mutta en voi sille mitään, että kirkko tuntuu kodilta.

Avila kertoo kutsumustaan syventävän sen, että hän haluaa olla osaltaan vaikuttamassa kirkon tulevaisuuteen.

Sain nuorena seurakunnalta niin paljon, että haluan olla antamassa sitä hyvää takaisin.

– Sain nuorena seurakunnalta niin paljon, että haluan olla antamassa sitä hyvää takaisin.

Opiskelijoiden profiilista kysyttäessä kaikki kolme ovat yksimielisiä siitä, että teologian opiskelijat ovat kirjava, moniääninen joukko. Huuskon mukaan myös kirkollisen linjan aikuisopiskelijat ovat taustoiltaan ihan laidasta laitaan.

– Siellä on väkeä kaupalliselta alalta, opettajia, uteliaita kokeilijoita. Kaikki eivät edes tähtää papeiksi, vaikka opiskelevatkin tutkinnon, joka johtaa kirkon virkaan.

Pykäläinen on kiinnittänyt kirkolliseen polarisaatioon huomiota. Se tuntuu ja näkyy myös opiskelijoiden keskuudessa.

Avila tunnistaa saman, mutta kertoo pohtivansa sitä, kokevatko konservatiivisemmin orientoituneet opiskelijat pääsevänsä opiskelijakuvioissa ääneen.

– Esimerkiksi opiskelijajärjestö TYT:n porukka on keskimäärin hyvin liberaalia. Opiskelijatoiminnassa konservatiivipäätyä ei juurikaan näy.

Yliopistoteologian ja tulevan kirkollisen työtodellisuuden kohtaavuus kuitenkin pohdituttaa, erityisesti Helmi Pykäläistä ja Jiri Avilaa. Avila alleviivaa, että hänen mielestään on mainiota, että pappi on ”sekulaarin yliopiston läpikäynyt maisteri”.

– Seurakuntaharjoittelut ovat tärkeässä arvossa käytännön harjoittelemisen kannalta. Opiskeluaikana on kuitenkin tärkeää löytää myös oma seurakuntayhteys. Vapaaehtoisena oleminen vahvistaa omaa kutsumusta ja käytännön kokemusta seurakuntatyöstä.

Pykäläinen on samaa mieltä.

– Harjoittelujakso on tärkeä, mutta en näe että käytännön harjoittelemista pitäisi lisätä yliopisto-opintoihin. Mielestäni seurakuntakokemusta tulee saada niin seurakuntalaisen kuin työntekijän näkökulmasta.

TOIVOTTU JA ODOTETTU PAPPEUS ei ketään kolmesta pelota. Johanna Huusko kertoo olevansa erityisen helpottunut siitä, että papin rooli on muuttunut lähestyttävämmäksi.

– Haluan olla sellainen pappi, joka elää tässä ajassa ja kohtaa ihmiset sellaisina kuin he ovat.

Myös Helmi Pykäläinen yhtyy tähän.

– Kirkko ei saa jämähtää. Ydinsanoman on säilyttävä, mutta pappien ja toimintatapojen on elettävä ajassa.

Kirkon maine kuitenkin pohdituttaa, erityisesti Jiri Avilaa. Vaikka kirkko onkin ”pienen ihmisen puolella” ja tekee paljon hyvää, kertoo Avila törmänneensä suoranaiseen ihmetykseen esimerkiksi siitä, että hän ”ei ole homofobinen”.

Konservatiiviset mielikuvat istuvat vahvassa. Toisaalta osa tästä kirkollisesta todellisuudesta on tullut opiskelijoille jo tutuksikin. Pykäläinen kertoo, että hänen nuori ikänsä ja sukupuolensa on jo nyt johtanut ihmettelemiseen jossain yhteyksissä.

Tulevaan työllistymiseen ja vihkimyksen saamiseen kaikki kolme suhtautuvat optimistisesti. Kutsumuksesta puhuminen ei tunnu kenestäkään yliromanttiselta tai vanhanaikaiselta. Ainakaan palkan takia kukaan ei kuulemma papiksi hakeudu, Avila naurahtaa.

Pykäläinen täydentää.

– Uskon useimpien tulevien pappien hakeutuvan alalle merkityksellisen työn ja kutsumuksen johdattamina.

Ilmoita asiavirheestä