Suomen Lähetysseura muuttaa Pasilaan – myy legendaariset tilansa Tähtitorninmäellä

Suomen Lähetysseuran toimisto muuttaa ensi vuoden maaliskuussa vuokratiloihin Länsi-Pasilan kaupunginosaan Helsingissä. Lähistöllä sijaitsee muun muassa Pasilan Poliisitalo. Samalla Lähetysseura luopuu Tähtitorninmäellä sijaitsevista toimistotiloistaan eli niin sanotusta Lähetystalosta.

Vuodesta 1900 käytössä olleen Lähetystalon tilat menevät myyntiin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Lähetysseuran kirkko sekä osa kokoustiloista Tähtitorninkadulla jäävät Lähetysseuran omistukseen. Tiloissa järjestetään jatkossakin Lähetysseuran omia tilaisuuksia, ja lisäksi tiloissa toimii vuokralaisena Kansainvälinen seurakunta, International Evangelical Church in Finland.

Lähetysseura myy Tähtitorninkadun toimistorakennuksen, koska sen remontoiminen nykyaikaiseksi toimistoksi olisi tullut liian kalliiksi. Seura neuvottelee parhaillaan Helsingin kaupungin kanssa Lähetystalon palauttamiseksi asuinkäyttöön.

Uudet toimitilat Länsi-Pasilassa sijaitsevat yhdessä kerroksessa. Paikan valintaan vaikuttivat Lähetysseuran mukaan hyvät liikenneyhteydet ja tilan kustannustehokkuus.

Kuva: Kuvatoimisto Kuvio Oy. Lähetysseuran uudet tilat sijaitsevat Länsi-Pasilassa.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

Edellinen artikkeliTiistaina on Krishnan syntymäpäivä – samoin kuin 70-vuotiaan Intian itsenäisyyspäivä
Seuraava artikkeliHelsingin piispanvaalin aatto huipentui körttiseuroihin – tällaiset puheet ehdokkaat pitivät

Ei näytettäviä viestejä