Suntio ja toimistosihteeri ovat seurakunnan käyntikortti

Kun toimistosihteeri Sirpa Pauna talvella saapuu työpaikalleen Taivalkosken kirkkoherranvirastoon seitsemältä aamulla, saattaa suntio Eila Majava olla jo puhdistamassa portailta lunta.

– Käydään siinä heti päivän kulkua läpi, mitä ohjelmassa on.

Sirpa on ollut seurakunnan palveluksessa jo 22 vuotta, Eila yhdeksän. Lähimmiksi työtovereiksi he tulivat kuusi vuotta sitten, kun Eila opiskeli seurakuntamestariksi.

”Uskallan sanoa, jos ajattelen eri tavalla”

Särmiä ei ole tarvinnut hioa. Sirpasta tuntuu kuin he olisivat aina tunteneet Eilan kanssa toisensa.

– Oli helppo tulla ja olla oma itsensä. Semmoista asiaa ei ole, mistä ei uskaltaisi toiselta kysyä, vahvistaa Eila.

– Uskallan sanoa, jos ajattelen jostakin eri tavalla. Sitten voidaan keskustella asiasta. Riitoja meillä ei ole koskaan ollut. Yksityisasioistakin voin toiselle kertoa, sairauksista ja muusta, mikä ei liity työhön, Eila jatkaa.

Eila Majava on työntekijöistä se, jonka kanssa Sirpa Pauna on käytännössä eniten yhteistyössä.

– Jos työtoverin kanssa eivät kemiat toimisi, miten hirveätä olisikaan olla töissä, kun joutuisi väistelemään. Onneksi meillä ei ole sellaista!

Surevat omaiset kohdataan kiireettömästi kansliassa

Kun omaiset tulevat Sirpan kansliaan sopimaan hautajaisista, hän soittaa Eilan paikalle, sillä seurakuntamestarin on hyvä tavata omaiset jo siinä vaiheessa.

– Silloin kaikki kiireellisetkin työt keskeytetään ja annetaan heille aikaa. Se on heille ainutkertainen hetki.

Keskustelussa sovitaan muun muassa hautapaikasta, kellojen soitosta ja muistotilaisuudesta. Aina ei kaikki mene omaisten toivomusten mukaan, ja heille annetaan aikaa asian miettimiseen.

– Muistotilaisuus ei aina onnistu toivottuun aikaan. Tai lähiomaiset esimerkiksi haluaisivat laittaa vainajan sukuhautaan, mutta tilaa ei ole. Silloin lupaamme tutkia asiaa, ja ilmoittaa sitten heille, kertoo Eila.

– Minä etsin sen jälkeen kansliassa paikkaa kirjanpidosta, ja soitan Eilalle, joka katsoo tilanteen hautausmaalla, Sirpa lisää.

Vanha hautausmaa ei tottele kirjanpitoa

Uudella hautausmaalla on hyvin tilaa, mutta vanhalle hautausmaalle voidaan haudata vain ne, joille hautapaikka on jo aiemmin varattu perheenjäsenen vierestä. Päällekkäin hautaaminen ei ole käytössä.

– Vanha hautausmaa on ongelmallinen alue. Hautapaikat eivät ole siinä järjestyksessä kuin kirjanpitomme sanoo.

Työpari on keksinyt, miten tilannetta voisi parantaa.

– Mietimme, että jos jonain kesänä kuvaisimme haudat, ja liittäisimme kuvat sähköiseen rekisteriin. Sitten Eilan ei tarvitsisi aina käydä hautausmaalla tarkistamassa tilannetta, Sirpa sanoo.

Arjen työ helpottuu pienilläkin uudistuksilla

Uusia ideoita kaksikolla riittää. Aina meillä suunnitellaan, he nauravat. Leikkimielinen haave on jopa yhteisestä yrityksestä.

– Monesti uudistus aiheuttaa pelkoa, mutta minä ajattelen, että sehän tuo vaihtelua, jotain uutta. Vaikka tietenkään ole pakko uudistaa, jos ei ole tarvetta, miettii Sirpa.

Parin vuoden aikana seurakunnassa on jo tehty hyviä uudistuksia, jotka helpottavat myös suntion ja toimistosihteerin työtä. Kolehtipussi on yksi niistä.

– Ennen laskimme Sirpan kanssa yhdessä maanantaiaamuisin kolehtirahoja, joka tilaisuudesta erikseen, muistelee Eila.

Urakka ei ollut pieni, sillä laskettavia kolehteja saattoi kertyä suurina juhlapyhinä jopa toistakymmentä.

– Nyt kolehtirahat suljetaan tilaisuuden jälkeen heti turvapussiin, joka toimitetaan pankkiin laskettavaksi.

Työsuojelutyötä koko työyhteisön hyväksi

Sirpa Pauna on työpaikan työsuojeluvaltuutettu ja Eila Majava ensimmäinen varavaltuutettu. Työsuojelulautakunnassa he tekevät tiimityötä pastorin ja talouspäällikön kanssa.

– Meille saa tuoda ehdotuksia hyvinvointiin ja työturvallisuuteen liittyvistä asioista. Olemme järjestäneet muun muassa virkistyspäivän, jouluruokailun ja ensiapukurssin.

Koko henkilökunta velvoitetaan osallistumaan ensiapukoulutukseen.

– Työntekijämme eivät mahtuneet kansalaisopiston kurssille, joten päätimme järjestää oman.

Ensiaputaidoista on seurakunnassa hyötyä, kun tilaisuuksissa käy väkeä.

– Nuorillekin sattuu kaikenlaista ja vanhoille. On sairauskohtauksia ja paljon portaita.

Asiakaspalaute on hyvä jakaa työkaverin kanssa

Yhtään mokaa yhteisen taipaleen varrelta ei työparille nyt muistu mieleen, mutta niitä varmasti on, koska ajatuskin naurattaa naisia kovasti.

– Nauramalla keskustellaan välillä paljonkin, myöntää Sirpa.

– Jos moka tulee, saa sen pois mielestä, kun kertoo siitä toiselle.

Saatu myönteinen tai kielteinen palaute on hyvä jakaa työkaverin kanssa sellaisenaan.

– Minä saan asiakkailta paljon palautetta. Kaikki on tervetullutta, kielteinenkin. Voin sitten muuttaa omaa toimintatapaa sen mukaan, Eila Majava sanoo.

Kuva: Raija Kurki. Taivalkosken seurakunnan suntiolla Eila Majavalla (vas.) ja toimistosihteerillä Sirpa Paunalla on paljon työtä hautapaikkakirjanpidon kehittämisessä.

Edellinen artikkeliKehitysyhteistyö on körttien uusi aluevaltaus
Seuraava artikkeliPakilassa kerätään palautetta hymynaamoilla

Ei näytettäviä viestejä