Sunnuntain evankeliumi: Kirves vastaan armo

Vesiväreillä piirretty kesäinen maisema, taustalla järvi. Etualalla maassa ehtoollishopeat.
Kuvitus: Gun Damén

Tämän sunnuntain evankeliumiteksti julistaa tuomiota ja asettaa kaikille ihmisille mahdottomia vaatimuksia. Kuinka moni on esimerkiksi hakannut oikean kätensä irti katsottuaan himoiten toista naista? Tuskin kukaan. Tämä on niitä harvoja raamatunkohtia, joista kristityillä on yhteinen tulkinta. Oikean kätensä kirveellä poikki hakkaamista ei pidä ottaa kirjaimellisesti.

Entä evankeliumin kysymys siitä, onko aina sopinut erimielisyydet ennen kuin on lahjoittanut rahaa esimerkiksi lähetystyöhön? Vaikka tämä olisi kirveskehotusta helpommin toteutettavissa, niin erimielisyyksien sopimiseenkaan harvasta meistä on. Saati siihen, että ylipäätään lahjoittaa omastaan sitä enemmän tarvitseville.

Joskus tuntuu siltä, että nykyajan ihminen on teoiltaan, mutta myös ajatuksiltaan paljon pahempi kuin ennen. Evankeliumiteksti osoittaa, ettei näin ole.

Ihminen ei ole muuttunut uusien sukupolvien myötä aina vain pahemmaksi. Ainoa muutos on tavassa, jolla teot ja ajatukset jaetaan kaikkien nähtäviksi. Sosiaalisessa mediassa yksittäinen ihminen paljastaa itsestään suurille joukoille hetkessä oleellisia asioita, myös pimeää puoltaan. Tai joskus epäuskottavan onnistunutta puoltaan.

Kun suurvaltion presidentti käyttää kieltä, jossa hän pilkkaa vammaisia, tai haukkuu muiden suurvaltojen johtajia hulluiksi, hän antaa esimerkkiä siitä, että on oikein puhua rumasti toisista ihmisistä.

Viimeisellä tuomiolla ihminen ei saa sitä mitä ansaitsee, vaan hän voi saada paljon enemmän. Silloin on toivo siitä, että saa Jumalan lahjoina anteeksiannon kaikista pahoista teoistaan ja ajatuksistaan ja tulee armahdetuksi.

Pohdintakysymys: Mikä on se asia, jonka toivon saavani anteeksi?

7. sunnuntai helluntaista — Rakkauden laki

Tekstit: Ps. 28:1–2, 6–9; 3. Moos. 19:1–4, 11–18; Room 12: 16–21 Matt. 5:20–30

Liturginen väri on vihreä.

Alttarilla on kaksi kynttilää.

Kolehti on seurakunnan valittavissa.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKolumni: Psykoottiset lunastajat
Seuraava artikkeliTaiteilija Osmo Rauhala maalasi peuroja ja huolehti kuolevista läheisistään

Ei näytettäviä viestejä