”Sota sieluista käydään mielikuvatasolla” – Kirkko perustaa oman mainostoimiston

Suomen ev. lut. kirkko perustaa mainostoimiston. Yhtiöpohjaisen mainostoimiston nimeksi on kaavailtu Taiwaan Tawaraa.

– Nykyaikana sota sieluista käydään mielikuvien tasolla. Haluamme olla mukana eturintamassa ja se onnistuu parhaiten kun osaaminen on omissa käsissämme, perustelee Kirkkohallituksen viestintäneuvos, joka haluaa pysytellä toistaiseksi nimettömänä.

Uuden mainostoimiston asiakkaiksi tulevat ensi vaiheessa kaikki isot seurakuntayhtymät ja seurakunnat lukuun ottamatta pääkaupunkiseudun suuryhtymiä.

– Kilpailuviranomainen edellyttää, että kirkko ei luo alalle monopolia, joten yhtiötä on oltava vähintään kaksi. Myös Turun suunnalla ollaan kuulopuheiden mukaan halukkaita oman yhtiön perustamiseen, edellä mainittu viestintäneuvos kommentoi.

Kirkon mainostoimiston perustamista käsiteltiin jo viime vuonna kirkolliskokouksen vaikuttajabrändivaliokunnan salaisessa istunnossa. Perustelupuheenvuoroissa painotettiin, että koska kaikki on muuttunut brändeiksi ja mielikuviksi, kirkko ei pärjää puhumalla vain uskonnollisista sisällöistä ja Jeesuksesta.

– Totta, sopivasti kutkuttavilla mainossisällöillä saadaan parempi kontakti jälkisekulaarin ajan ihmisiin kuin perinteisillä kaanaankielisillä keinoilla. Jeesus pitää korvata dynaamisella visuaalisella merkillä. Enkä nyt tarkoita ristiä, viestintäneuvos hirnahtaa omalle nokkeluudelleen.

Kuva: Mainostoimisto Taiwaan Tawara. ”J-visuaalismerkin dynaamisuus, puhdas muotokieli ja toistuvuus palvelevat parhaiten kirkon sisällöllisiä tavoitteita.”

Lue myös:

Soten myötä hygieniasäännöt kiristyvät: Ehtoollisen jakajille tulossa pakko käyttää suojakäsineitä

Harvoin tarjolla: Kämppä kirkon tornista ja Vitsi ja viski -ilta

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPappi kietoi lohtuhuivin lesken hartioille – syntyi ilmiö, ja nyt huiveja neulotaan ympäri Suomea
Seuraava artikkeliJaetut eväät -päivillä pohdittiin: Jos messun puristaisi 15 minuuttiin, jäljelle jäisi vain olennainen

Ei näytettäviä viestejä