Harvoin tarjolla: Kämppä kirkon tornista ja Vitsi ja viski -ilta

Aprillipilat kuuluvat tiedotusvälineiden perinteisiin. Myös kirkon mediat ja viestintä ovat kantaneet kortensa kekoon.

Viitasaaren seurakunnan mukaan seurakuntalaisten toivotaan osallistuvan kirkkoviinin valintaan, sillä valintaa varten järjestetään kirkkoviinien maistajaiset tänään keskiviikkona illalla klo 18 seurakuntatalolla ennen iltajumalanpalvelusta.

Asia sai kuulema pontta nykyisten kirkkoviinien saamasta palautteesta. Reilun kaupan viinit eivät ole miellyttäneet maultaan kaikkia.

Ehdolla seurakunnan seuraaviksi kirkkoviineiksi ovat Reilun kaupan viinien lisäksi Merimieskirkon viinit, Valamon viinit ja Karjalan Kirkkotarvikkeen viinit, luonnollisesti myös alkoholittomat vaihtoehdot.

Pääkaupunkiseudun seurakuntien verkkomedia Valomerkki puolestaan kertoo, että Itä-Helsingissä sijaitseva Tammisalon kirkko on päätetty muuttaa stand up-kirkoksi. Uuden profiilin kirkko avaa ovensa tänään klo 18 alkavalla Vitsi- ja viski-illalla.

Valomerkin mukaan uudistus pohjautuu Kirkkohallituksen ja Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen brändityöryhmän mietintöön.

Kotimaa 24:n aprilliuutinen käsitteli henkilöseurakuntaa otsikolla ”Jokainen voi olla oman seurakuntansa kirkkoherra”.

Aprillipäivä on innoittanut myös tarjoamaan vuokralle asuntoa Helsingin tuomiokirkon tornista.

Edellinen artikkeliMikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Seuraava artikkeliPitkäperjantai – nyt jäi tuomiorovastilta Kärppä-peli väliin

Ei näytettäviä viestejä