”Seurakunnan kerhot ja leirit ohjaavat nuoria normaaliin elämänrytmiin”

Yrittäjyys antaa hyvän pohjan luottamushenkilönä toimimiselle, sanoo Suonenjoen seurakunnan hallinnossa kolmatta kautta vaikuttava Minna Rossi (37).

Käsityönopettajaksi kouluttautunut Rossi on yrittäjä toisessa polvessa, ja pyörittää Suonenjoella Käsityöliike PoppaNallea sekä Suonenjoen Pesula Ky:tä. Hän arvelee, että seurakuntaakin on välillä hyvä katsoa numeroina paperilla.

Tiukka taloudellinen tilanne näkyy ja seurakunnassa on viime vuosina jouduttu miettimään säästöjä.

– Kun joku työntekijöistä jää eläkkeelle, mietitään tarkkaan, pystytäänkö tilalle palkkaamaan uusi. Henkilöstö on kuitenkin jo nyt tiukoilla. Jos karsitaan lisää, se alkaa vaikuttaa arjen työhön.

Tähän asti ei kuitenkaan ole jouduttu tekemään kovin kipeitä päätöksiä.

– Tarvittaviin muutoksiin on nähdäkseni sopeuduttu hyvin. Esimerkiksi yhteisestä papin virasta Rautalammin seurakunnan kanssa on hyviä kokemuksia. Kahdessa seurakunnassa toimiminen on varmasti haastavaa, mutta se tuo käytännön työhön myös uudenlaisia näkemyksiä ja ideoita, Rossi sanoo.

”Seurakuntamme on joustava ja muuntautumiskykyinen”

Minna Rossi on myös kaupunginvaltuutettu. Hänen mielestään toimiminen sekä kirkko- että kaupunginvaltuustossa auttaa katsomaan asioita eri puolilta.

Mansikkakaupunkina tunnettu Suonenjoki on pieni mutta vireä. Se näyttäisi ainakin toistaiseksi voivan hengähtää pakkoliitossuunnitelmista. Asukkaita kaupungissa on noin 7400.

– Väkeä tietysti toivosi tulevan tänne lisää. Yrityspuolella tilanne on kuitenkin kohtuullisen hyvä. Meiltä löytyy melko paljon myös erilaista pienyrittäjyyttä, eli työllisyys ei ole pelkästään muutaman ison yrittäjän tai toimialan varassa.

Rossi kertoo, että kaupunki ja noin 6000 jäsenen seurakunta tekevät mutkatonta yhteistyötä esimerkiksi erilaisilla leireillä ja tapahtumissa.

– Suonenjoen seurakunta on joustava ja muuntautumiskykyinen. Perinteisiä arvoja kunnioitetaan, mutta ei jämähdetä paikoilleen. Yhteiskunta muuttuu koko ajan, ja myös seurakunnan pitää pysyä nykymenossa mukana.

Joustavuutta sekä kaupungilta että seurakunnalta kysyttiin esimerkiksi viime syksynä, kun kaupunkiin tuli nopealla aikataululla noin 200 turvapaikanhakijaa.

– Oli mukava huomata, kuinka nopeasti asiaan pystyttiin reagoimaan. Suonenjoelle perustettiin aluksi hätämajoitusyksikkö, joka myöhemmin muutettiin vastaanottokeskukseksi. Seurakunta avusti siellä asuvia ihmisiä esimerkiksi järjestämällä heille talkootoimintaa ja lasten leikkituokioita.

Ennaltaehkäisevä työ kunniaan

Suonenjoen seurakunnassa tehdään muutenkin paljon käytännönläheistä, ennaltaehkäisevää työtä kaikenikäisten parissa.

Minna Rossi toimii puheenjohtajana kasvatusasiain johtokunnassa, jossa on pohdittu muun muassa sitä, kuinka nuoret saataisiin pysymään mukana seurakunnan toiminnassa myös rippikoulun jälkeen.

– Lapsia ja nuoria pyritään ohjaamaan niin sanottuun normaaliin elämänrytmiin erilaisilla kerhoilla, leireillä ja tapahtumilla.

– Viime syksynä tänne esimerkiksi perustettiin tyttöjen ryhmä, johon myös hiljaisempien tyttöjen on helpompi tulla. Sitä oli toivottu, ja se on saanut oikein hyvän vastaanoton. On tärkeää, että toimintamuotoja mietittäessä kuunnellaan nimenomaan kentältä tulleita toiveita.

Minna Rossi on käynyt aikoinaan itsekin seurakunnan kerhossa.

– Minulla on ollut lapsesta asti erittäin luonteva suhde seurakuntaan. Seurakunta on tavallinen, elämään kuuluva asia. Se edustaa pysyvyyttä ja turvallisuutta, joka säilyy myös erilaisissa elämän muutostilanteissa.

Kuva: Minna Rossin kotialbumi

Edellinen artikkeliKirkollinen lintubongaus-tapahtuma laajenee
Seuraava artikkeliOvatko Raamattu ja työuupumuksen hoito verovähennyskelpoisia?

Ei näytettäviä viestejä