Kun Martti Kauppinen ja Matti Heroja vuonna 1967 järjestivät lähetys- ja konserttikiertuetta Itä-Suomen ja Kainuun kautta Keski-Pohjanmaalle, ei heillä välttämättä ollut aavistusta siitä, kuinka pitkäikäisen ilmiön he panivat alulle. Lähetysseuran nuorisotyöntekijöille ja näiden perheille tarkoitettu kesäinen kotimaan kiertue sai musiikillisia kierroksia monien kanttoreiden ja musiikinopettajien lyöttäydyttyä joukon jatkoksi. Syntyi Safarikuoro – yhä edelleen kuukausittain esiintyvä sekakuoro, jonka johtajana tällä hetkellä toimii Kallion kirkon kanttori Tommi Niskala.
Niskala kertoo Safarikuoron olevan musiikillisesti vahva joukko, jonka monipuolisuus on poikkeuksellista edelleen.
– Ohjelmistomme on hallittu sillisalaatti. Safarikuoro on tehnyt pioneerityötä maailmanmusiikin esittämisessä, sillä 1900-luvun puolella sen kuulemiseen ei varsinkaan maalaisseurakunnissa tarjoutunut usein tilaisuutta.
Safarikuoron ohjelmistoon on alusta asti kuulunut lähetysmaiden lauluterveisiä. Niskala pitää velvollisuutenaan säilyttää niitä ohjelmistossa.
– Kuoromme äänimateriaali on niin vahvaa, että se taipuu jopa kamarikuoro-ohjelmistoon. Siksi ohjelmisto vaihtelee perinteisemmästä klassisesta läheteiltä saatuihin lauluihin eri mantereilta.
Tommi Niskalan kymmenenvuotisen johtajataipaleen aikana konserteissa on kuultu maistiaisia muun muassa Latinalaisesta Amerikasta, Israelista, Afrikasta ja eri puolilta Aasiaa.
– Saimme eräältä lähetiltä kasan jopa mongolialaisia lauluja.
Niskala toteaa, että kuoron ehdoton peruskivi on vahva sitoutuneisuus. Niskalan mukaan kuoron 25-henkinen kokoonpano on osoittanut kuorolleen erityistä uskollisuutta.
– Kuoroihin sitoudutaan Suomessa kauttaaltaan aika hienosti, mutta on tämä silti aivan poikkeuksellista.
Niskala kertoo Safarikuoron olevan poikkeuksellinen sekä kuorona, että lähetystoiminnan muotona.
– Kun nykyään puhutaan paljon kansainvälisyydestä ja globaaleista näkökulmista, niin Safarikuoron ajankohtaisuus on vain kasvanut. Safarikuoron konsertti on loistava väline kertoa lähetystyöstä seurakunnassa sanoin ja sävelin.
Kuoron tällä hetkellä pitkäaikaisin laulaja on tenori Juhani Malkamäki, joka on kuulunut riveihin vuodesta 1979.
– Aikamoiset tuntimäärät tähän on tullut sidottua. Laskujeni mukaan olen Safarikuoron vuoksi viettänyt 5 000 kilometriä autonratissa vuosittain neljänkymmenenneljän vuoden ajan. Konserttejakin on kertynyt noin 500.
Malkamäki kertoo kuoron harjoitusviikonloppujen olleen 1980-luvulla omanlaisiaan idyllejä.
– Kuoroleirit muuttuivat äkkiä perheleireiksi, sillä puolisot ja lapset kulkivat usein matkassa mukana ja järjestivät omaa rinnakkaisohjelmaansa.
Kuudella vuosikymmenellä ylä-äänistä vastannut Malkamäki näkee Safarikuoron tulevaisuuden valoisana.
– Väkeä on saatu riveihin lisää ja kiinnostus konsertteja ja kuoromme tarjoamaa työpajatoimintaa kohtaan on koronan jälkeen taas kasvanut.
Malkamäki on yhtä mieltä Niskalan kanssa siitä, että Safarikuorolla on oma olennainen paikkansa lähetystyön kentällä.
– Musiikin avulla voi välittää monenlaisia terveisiä kentältä ja eri kulttuureista. Lisäksi konserttiemme tuotot ohjataan aina seurakunnan omaan lähetyskohteeseen.
Edellä mainittujen asioiden lisäksi Safarikuoro vie paikallisseurakuntiin myös uudenlaista musisoimisen kulttuuria.
– Olemme järjestäneet Tommin johdolla erilaisia lyhyitä workshoppeja ja esitelleet kuorolaulusta kiinnostuneille meidän tapojamme harjoitella. Kaikki uteliaat ovat tervetulleita oppimaan.
Safarikuoro konsertoi seuraavaksi Hämeenlinnassa 16.9. ja Nokialla 17.9.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä


