Saattohoitoystävän työ on mittaamattoman arvokasta monille kuolemaa lähestyville sekä hänen läheisilleen. Alajärven seurakunnassa saattohoitoystävänä toimiva Anita Ora sanoo vapaaehtoistyössä olevan tärkeintä toisen ihmisen auttaminen.
‒ Haluan tehdä hyvää muille ihmisille. On myös hyvin koskettavaa saada jakaa ihmisen viimeisiä päiviä hänen kanssaan, pyrin tekemään niistä osaltani hänelle mahdollisimman hyviä.
Sairaanhoitajana elämäntyönsä tehnyt Ora oli mukana saattohoitotehtävässä jo 1990-luvulla. Tuolloin hän ja muutama muu sairaanhoitaja olivat alaikäisen henkilön ja hänen vanhempiensa tukena.
‒ Nuorella ihmisellä oli aivokasvain, hän ei ollut enää tajuissaan. Tuolloin oli hyvin tärkeää olla myös vanhempien apuna ja tukena valmistaen heitä tulevaan.
Ora kävi saattohoitokoulutuksen myöhemmin 1990-luvulla. Vuosien saatossa hän toimi sururyhmän vetäjänä. Seurakunnan saattohoitoystävänä hän on toiminut vajaat kymmenen vuotta.
‒ Tämä on ollut luonnollinen polku, sillä auttaminen on aina ollut lähellä sydäntäni jo sairaanhoitajan työni puolesta. Olen myös toiminut äitini, isäni ja serkkuni saattohoitajana.
LÄHTIESSÄÄN SAATTOHOIDETTAVAN luo ei saattohoitoystävä aina tiedä kenen luo on menossa. Pyyntö tulee saattohoidettavan omaisilta tai sitten hoitolaitoksen henkilökunnalta.
‒ Sillä kuka vastassa odottaa, ei ole sinänsä väliä, sillä saattohoitaja kohtaa ihmisen ihmisenä.
Saattohoitaja tekee työtä yhdessä saatettavan ja hänen läheistensä kanssa, jos heitä on. Joskus taas saattohoitoystävä tai -ystävät ovat ainoita, jotka viettävät aikaa kuolemaa lähestyvän kanssa.
Saattohoitoystävän tehtävä kestää yleensä parista päivästä pariin viikkoon. Ora on saattohoidettavan luona 4-6 tuntia kerrallaan. Tapaamiset sujuvat saattohoidettavan toiveiden mukaan.
‒ Osa kykenee edelleen juttelemaan, jolloin puhutaan asioista, joista hän haluaa jutella. Sellaisia ovat esimerkiksi läheisiin ihmisiin liittyvät asiat. Toisiaan taas kuuntelemme musiikkia, mistä he pitävät tai luen heille vaikkapa runoja tai Raamattua sen mukaan, mitä henkilö haluaa kuulla.
Kuoleman pelkoa Ora ei juurikaan ole saattohoidettavissa kokenut.
‒ Lähes kaikki suhtautuvat kuolemaan luonnollisella tavalla odottaen sen saapuvan. He ovat pääsääntöisesti valmiita tulevaan. En ole myöskään juurikaan törmännyt sellaiseen, että joku katuisi tai jossittelisi jotain asiaa elämässään.
LÄHEISYYS KUULUU myös asiaan. Ora silittää ja koskettaa, tai jos henkilö haluaa, kampaa hiuksia tai ravaa jalkoja. Saattohoitoystävät eivät kuitenkaan tee sairaanhoidollisia toimenpiteitä, vaikka oma koulutus antaisi siihen mahdollisuuden.
Ora painottaa läsnäoloa silloinkin kun henkilö ei enää kykene puhumaan.
‒ Hyvin monet kuulevat silti mitä hänelle puhutaan ja tuntevat kosketuksen, niillä on suuri merkitys.
Kysyttäessä, onko keskusteluissa ollut koskaan mukana huumoria, antaa Ora esimerkin.
– Eräs mies oli ollut innokas metsästäjä, ja hän oli halunnut seinälle metsästysaseensa. Istuessani hänen vieressään, pyysi mies sitä itselleen. Vastasin, että se sopii kyllä, mutta panoksia ei tule. Meitä kumpaakin hymyilytti tuon jälkeen.
Ora osallistuu myös hautajaisiin.
‒ Olen mahdollisuuksien mukaan läsnä siunaustilaisuuksissa, sillä haluan kunnioittaa heitä myös viimeisellä matkalla. Hautajaisissa itkukin kuuluu minulla asiaan, sillä itken ylipäätään helposti. Meillä on myös mahdollisuus purkaa tarvittaessa ajatuksia diakonin kanssa.
Lue myös:
Teehuone lämpimänä ja keskustelu käynnissä – kinkeriperinne elää Orimattilassa
Ilmoita asiavirheestä