Ruokarukous kuului pitkään päiväkotien, koulujen ja eri laitosten tapakasvatukseen.
– Siinä opittiin kiitollisuutta ruokaa ja yhdessä syömistä kohtaan, sanoo kouluttaja Tiina Haapsalo Nuori kirkko ry:stä.
– Ruokarukous kuuluu vielä joidenkin päiväkotien päivittäiseen toimintaan, jos asiasta on vanhempien kanssa niin sovittu. Yksittäisellä lapsella on oikeus hiljentyä omaan ruokarukoukseensa, mutta se ei velvoita koko ryhmää.
Haapsalo muistuttaa, että Suomi on suuri maa ja monin paikoin ruokarukous ei tulisi missään tapauksessa kyseeseen, koska se mielletään hartauden harjoittamiseksi.
– Nyt uudessa varhaiskasvatussuunnitelmassa toteutetaan kaikille yhteistä katsomuskasvatusta – jolloin yksittäisen uskonnon tai katsomuksen rukouskulttuuri ei koske koko lapsiryhmää.
Nuori kirkko tuottaa Suomi 100- ja Reformaatio 500 -vuosien tiimoilta materiaalia iltarukouksia varten, mutta ei ruokarukouksia varten.
– Pelkästään ruokarukousta tukevaa materiaalia meillä ei ole tekeillä. Iltarukous on korostuneemmin esimerkiksi suomalaisten uskonnollisuutta kartoittavissa kyselyissä esillä kuin ruokarukous. Iltarukoukset muistetaan paremmin, ne jäävät mieleen vielä vuosikymmentenkin päähän, Haapsalo sanoo.
Miksei modernin ruokarukouksen voisi ajatella vievän ajatukset myös ruoan alkuperään ja sen tuottamiseen liittyvien eettisten kysymysten pohditaan?
– Varmasti näinkin voisi olla, mutta ruokarukouksen toteuttaminen sinällään on kuitenkin kotien omaa hengellistä harjoitusta eikä sitä ole tarkoituksellista viedä päiväkotien arkeen. Eettinen opetus ja ruokaan liittyvä kunnioitus on kaikille hyvinkin tärkeää.
***
Vai olisiko ruokarukous sittenkin luonteeltaan enemmän käytännöllinen?
Mitä pitää ajatella Ville Kormilaisen ja Kari Kanalan koiraihmisen rukouskirjassa Anova saa ja nuuhkiva löytää olevasta ruokarukouksesta: ”Siunaa, Jeesus, ruok… // Syöty! // Aamen.”
Olisiko tuosta nykyihmisen ruokarukoukseksi?
Kuva: Olli Seppälä